Missyoualways

Jos tyhjyydestä vähennetään vieläkin lisää, mitä jää? Tyhjyys ei vähene, se alkaakin kasvaa; saa uuden dimension. Kun tätä elämää ei voi enää entisillä mitoilla mitata. En tiedä jaksanko tänään sytyttää kynttilää tai käydä haudalla. Antaa toisten kirjoittaa kauniita muistolauseita. Luomet jo turvoksissa, eikä silmiä saa auki, kun tyhjyys koputti ovelle heti aamusta. Rymisteli sisääntullessaan, huusi minulle vasten kasvoja tyhjyyttä, tyhjänpäiväisyyttä, tunnottomuutta. Suljin ajatusteni oven ja työnsin sen pihalle. En voi ajatella mitään, sillä kaikki täällä kiertyy sinuun ja sinun poissaoloosi. Ulkona on kylmä, minä tärisen sisältä. Lyijynraskaana päivänä jaksaa avata vain hernekeittopurkin. Muuhun ei voimani tänään riitä. Marjaana 4 11.2023

Surun riekaleet   Vauvan punainen takki, sosetahra rinnuksilla. Siihen en laita tahrapoistajaa. Tämänkö olen joskus pukenut päällesi. Todellako sovit siihen? Valokuvassa pidät kissanpoikaa sylissäsi niin iloisena, tuota aikaa en pysty muistamaan. Osasinko sanoa sinulle mitään? Minä haparoin sanoja  ohenevalla jäällä. Tuskan syvään pohjavirtaan voisi helpostikin hukkua. Pudota tästä reunalta  punainen vauvan takki käsissä, eikä koskaan päästä enää pintaan: kilometrikuutoittain vettä, aaltoa, syvyyttä. Tuskanriekaleet ja pieni vauvantakki  pyykkikorisssa. Tätä sosetahraa en pese pois. Minulle sinun kuolemasi on kaikkien elämänvaiheiden sammuminen yhtäaikaa. Ilon pimeneminen. Taivaalta pudonnut tähti. Sinun poistuttua täältä minä huudan lakkaamatta jälkeesi  mykkää huutoani.  Niinkuin lapsella äidinikävä, niin minun lapsenikäväni loppumaton. Lapseni missä Sinä olet. Marjaana  kuolleiden lasten muistopäivänä 22.9.2023

Sänky kannetaan ulos  kuin vanha vuosi. Lakanoihin käärityt yöt Ja päivät jotka on nähty loppuun. Nukutut unet ja haavekuvat joista romahti pohja. Ruuvaan lähtiäisiksi jalat talteen. Kiitän niitä, kauniit ja kestävät. Kannattelivat pahoina päivinä, mustimpina öinä, Iltoina kun pimeys tuli varhain ja aamuna kun aurinko ei enää noussut. Marjaana 5.1. 2023

Meistä tuli haudalla kävijöitä.  Joulukuusen juurelta Hautakuusen juurelle. Loppui lahjojen ostelu.  Sammui ilon laulut,  hyytyi hiljaiseksi suruksi. Katosi entinen elämä,  joulukuusen alta perheen lahjapaketit. Hautakuusen alla pudonneet kävyt ja pimeässä palava kynttilä. Marjaana 24.12.2022

Olen viimeinen syysaamu Yöhallan jäljiltä Veteen uponnut rantakaislikko, jään reunustama Korret - jäiseen veteen piirretyt viivat - kurkkivat reunan yli veteen. Tuhat kahdeksansataa kahdeksankymmentäkaksi kortta on kasvanut järvenpohjasta. Maisema upoksissa sumuun. Marjaana 26.10.2022

Surun käsikirjoituskin on valmiiksi kirjoitettu. Ne tietävät, ettei haudalla pidä käydä enää viidentenä kesänä. Ja varsinkin sen, mitä surussa pitää ajatella ja mistä ei saa puhua. Saako viidentenä kesänä vielä muistaa ja itkeä? Kaivata kotiin? On salattava kaikki mikä sinun lähtiessäsi katosi. Menetyksen koko kuva, joka piirtyy jokaisena päivänä uudelleen tahtoi tai ei. Tulevien päivien suuri tyhjyys. Hiljaisuus. Marjaana 29.6.2022

  Sakeana surusta  ja unista  joissa olet käynyt  ja mennyt pois.  Pyysin sinua odottamaan  että ehdin mukaan, mutta sanoit minulle ettei niin voi tehdä.  Ja sitten olit jo mennyt.  Yksinäisyys tervehtii minua joka aamu  ja toivottaa illalla taas hyvät yöt.  Vuosia me lähetettiin toisillemme Hyvän yön toivotukset.  Sinun poissaolosi  tulee mukaan kaikkialle,   turvaa selustaa seurassakin.  Tänään  tyydyn purkkihernekeittoon ja tanssimaan  kissan kanssa Dance Monkeyta.  Runosäkeet kuristavat niiden kurkkua jotka niitä lukevat.  Ihmiset kääntävät katseensa  niistä pois, rohkeimmat pyytävät  etten lähettäisi niitä.  Yksinäisyys on kasvanut  muuriksi  minun ympärille  kuin taloa ympäröivät  korkeat lumivallit,  jotka  pimentävät huoneet.  Kissallekin avasin ikkunan,  on vapaa käynti painua pihalle,  poistua seurasta.   Mutta ikk...

Sanat ovat jähmettyneet riveilleen ja tuijottavat tyhjin silmin eteensä.  Aika kulkee elokuun päiviä  edestakaisin,  neljättä kertaa elettyjä, palaa aina alkuun;  lähtöpisteeseen siihen, kun viimeisen kerran nähtiin. Vasten tahtoaan jatkaa kohti sitä päivämäärää,  joka on ylitsepääsemätön.  Kuin portti joka ei auennut  mutta josta läpi oli mentävä pimeään puutarhaan  avainta etsimään.  Tämä loputon sade niinkuin silloin kun hämähäkkejä oli tullut huoneisiin.  Taivas oli silloin alkanut jo itkun,  vaikka en sitä tiennyt.  Olitko jättänyt minulle valon  olohuoneen ikkunaan,  näin sen turkoosin verhon takaa  kun odotin sinua avaamaan.  Turhaan seisoin ovella ja koputin,  huusin nimeäsi, sinä et ollut enää siellä. Päivä oli loppunut jo puoleen päivään ja laskeutui yö.  Eikä sen mustempaa yötä  ole olemassakaan.  Marjaana 27.8.2021

Taivaanpilvet ovat pudonneet alas ja niistä kasvaa korsia,  heikkoja yksinäisyyden siveltimenvetoja,  nopealla kädellä vetäistyjä. Veteen piirretyt viivat:  todellisuuden ääriviivoja vai pelkkiä heijastuksia?  Varjot vähintään yhtä vahvoina kuin  todellisuus.  Minä alan muistoista ja lopetan niihin.  Tässä hetkessä minä olen vain valoa läpäisemätön varjo. Muistijäljet vahvempina minussa  kuin tämä hetki.  Kun olit kuollut taivas pilvetön, sumea.  Hautajaispäivänä pilvet  niin korkealla maasta.  Tänään lammenpohjassa  vain heijastuksina elämästä.  Marjaana 2.7.2021

Pyörä on parkkeerattu  kivikkopenkin viereen  niinkuin sinun pyörä ennen.  Istutettiin lohenpunaiset inkaliljat  ja limenväriset hortensiat  riitasointuinnuiksi haudalle. Neljä vuotta sitten oli viimeinen  kesä kukassa. Sinä nauroit silloin puutarhassa.  Joskus sekunnin ajan  - minä luulen, että asut vielä  tässä kaupungissa  ja olen menossa sinun luokse.  - Aivan kuin sekunti, jolloin auto on kiitämässä  ulos tieltä, ennen korjausliikettä Se on kuollutta aikaa, kangastusta. Kuulokuvaa, jonka sisälle ei ole pääsyä. Vieläkö se elää jossakin  minun aivosolussani.  Sisko, jonka siskonpesti loppuunkirjoitettiin, sanoi, että hänellä on vielä jäljellä  kuolleen siskonsa vaatteita,  joissa on tuoksu jäljellä.   Minua olisi itkettänyt, mutta en osaa enää itkeä.   Olen kadottanut itkun ja naurun.   Elämä on nyt kapeampi kaista  ja vain peruutuspeilistä  näkyy tarkasti.  ...

He sanovat "suisidaalinen, teki suisidin."  Niin he sanovat osoittaakseen, että he ovat asian yläpuolella. Ammatillisesti  uloskirjoittavat itsensä. Ja lukitsen portin.  Minulta ette mitään koskaan tule saamaan.  Älä kävele pihamaalleni.  PÄÄSY kielletty. Ulos.  Marjaana 19.6.2021

Tänään tuulilasi oli täynnä pieniä lumitähtiä.  Ajattelin sinua.  Niinkuin sinä olisit piirtänyt tuhat lumitähteä minun aamuun.  En raskinut pyyhkiä niitä pois.  Tie näkyi kauniimpana niiden takaa  hetken  kunnes ne sulivat pois.  Veeralle äiti  22.3.2021

 Maa on niin kaunis Kyllä minä tiesin että miespolvet vaipuvat, pitkän elämän jälkeen lähti isä, Ja sekin että mieheni parhaassa iässä. Mutta että lapselle piti laittaa valkea kehto multaan. Sitä minä en tiennyt. Marjaana 3.12.2020

 Aika Me valumme läpi  elämän  kuin tiimalasin hiekka. Näin kerran unta syntymättömistä: Kaksi lasta istui  maitokärryissä ja sydän sykähti onnesta:  Kaksi.  Nyt  takapihalla  jäljellä  maitokärryt ja  menneen elämän  täysi lasti  kaatopaikalle pääsyä odottamassa.  Kärrytiet ja polut loppuun kuljetut - metsänreunaan saakka.  Vain kivet odottavat  yhä keräämistä, pääsyä  hautapaikan  reunalle.  Marjaana 17.8.2020

Elämän uurtamat  railot minussa.  Ohuella narulla  kiedottu lappu ympärilläni:  Halaa minua.  Krookus  nousee  vielä  kaikenjälkeen  maasta.  Tänä vuonna minä olen  vastaanottamassa  pääskysiä.  Traktorinjäljet valoisalla  pellolla,  ja poislähteneiden katseet Tällä samalla paikalla.  Aurinko laskee joka ilta.  Lujin käsin  minä  tarraudun  kiinni tähän elämään.   Vielä en ole kaatunut.  Kulkijan reitillä  nähty punainen kissa.  Rusakkokin käy  elonmerkiksi.  Jarrutusjälki asfaltilla onkin paikkausjälki.  Pilvet sinisellä taivaalla.  Tie katoaa horisonttiin.

Talo, jossa asun, on  autiotalo.  Muistot aukeavat kuin ovet tyhjiin  huoneisiin.  Löysin vanhan  pohjapiirroksen,  pääsiäiskukolle piirretyn,  jonka mukaan  kukko osasi taloon  ja löysi ulos.  Mutta minä en.  Jokaisen avatun  oven takaa kukistaa  mennyt aika.  Muistikuvat kääntävät  kasvonsa minua kohti,  mutta  katsovat ohi.  Luen  huulilta  niiden  mykistynyttä  tarinaa.  Vai niissäkö taloissa olenkin,   joissa elin vain unissani,  Siinä, jonka kellarikerroksen käytävälle pakenin  yrittäen  päästä ulos, mutta ovi  avautui aina vain  uuteen  huoneeseen.  Vai  seisonko vieläkin  sivuikkunan edessä tuijottamassa lumen alle  hautautunutta  pihaa,  talossa  - joka on  ilman lupaani myyty - tietäen  että en koskaan enää  näe kukkivaa puutarhaa. 

Oravanjäljet kuusen alla. Tassunjäljet tallennettu tarkasti hankeen, piirtojälki kuin aikoinaan Qroguise- kissankuvien piirtäjällä. Käytkö sinäkin pieni orava täällä haudalla hyppelemässä, keikutko kuusenoksalla kynttilälyhtyjä keinuttaen? Teetkö ilonhyppelöitä hangelle, jalanjälkipiirroksia menneiden Ilonhetkien muistoksi? Hautausmaan Oravalle 5.3.2020

Sinä jätit jälkeesi suuren surun tulvavedet, vyöryvät vuorenrinteet, auringonlaskut ilman uutta aamua. Ei, köyhä en ole. Sinä jätit minut tämän suuren surun valtaan. Tämän kaipauksen kiedon ympärilleni kuin kalleimman vaatteen Ja kauneimman. Veeraa pohjattomasti kaivaten Äiti

Tyhjyyden kuilua raidoittivat pitkät puiden varjot Tuuli haki ne tanssiin Pyörähtäen syvään kumarrukseen Silloin huomasin että kuilun kaukaisessa päässä taivas oli koboltinsininen... Seija-kummi 9.3.2020, kun Veeran kuolemasta on 921 päivää.

13.2.2020