Mustarastas tuli kesäyössä laulamaan meille. Sen huiluääni kaikui puutarhasta huoneisiin, läpi seinien ja mielen surukerrosten. Luomoavalla äänellään, kutsui meitä elämään. Me kurkimme verhojen raosta, kun se huhuili Suruvaahteran alla. Kohta jo kävelimme ulos kesäyöhön paljain jaloin katsomaan sitä. Ei se kieltänyt meitä suremasta, halusi vain tarjota meille hengähdystauon surun pitkään soittoon. Ellille äiti 19.12 2025