Missyoualways

 Tuska rannaton ulappa Tekojärvi, jonka alle jäi metsät ja kylät. Kyynelten valtameri, Särkyvät padot ja raivoava koski. Elämä näyttää toisenlaiset kasvot.

Entiset kesät tervehtivät minua maisemassa, tulevat poluilla vastaan kesätuulessa, menneiden aikojen tuulahduksina. Minä suren, että aikaa oli niin vähän ja se kaikki on ohitse mennyttä. Unien taloissa ja asunnoissa asuvat vielä ihmiset, täältä poismuuttaneet, maailmassa, jota ei enää ole. Pilvien maille, Tuulten teille, Taivasasukkaiksi muuttaneet. Sinä käyt vielä täällä muistoina, jotka eivät enää itketä. Kuultokuvina, kangastuksina, onnellisten hetkien häivähdyksinä. Vastaantulevien kasvoilla ilmeinä, äänensävyinä, Katseena, jolla katsoit. Marjaana 12.7.2023

"Tänään ei syntynyt yhtään perhosta." hän oli kirjoittanut minulle viestin kauniilla käsialallaan pitkulaiselle paperille. Veera minun rakas oli ollut paikalla  Ja kirjoittanut minulle viestin. Minä en lähtenyt toisten mukaan, Minä jään odottamaan Veeraa. Sanoin eilen haudalla ääneen että on hirveä ikävä. 21.7.2023

Elämä ei avaa minulle enää ovia, vain sulkeutuvia ovia on edessä ja kaikki entiset ovet pysyvät lukittuina. Voisinpa pujahtaa aidanraosta pois oliivilehtoihin ja mansikkapelloille, joissa kerrotaan ihmisten onnellisina elävän. Elämä ei ota minua peleihinsä mukaan, eikä esitä minulle tanssiinkutsua, huutojoukkueista jään ulos. Entisen elämän portinpielessä seison yhä toimettomana. Eivät aukea ahtaaksi käyneet portit, eikä tämä kivikovaksi kovettunut veistos taivu. Marjaana 27.7.2023

Kaikki ne runot,  jotka menetin.  Sanat  jotka jäivät sanomatta ovat kerääntyneet taivaanrantaan Pilvimassaksi. Sanomattomien sanojen pilvet liitävät ohi kuin elämä, joka jo meni. Marjaana 11.8.2023

Kaunis elokuun aamu Ja tämä suru, josta en osaa sanoa. Aamunkoiton hetkellä jo kysyn missä olet eivätkä silmäni sinua erota häikäisevän päivän valossa. Mutta laskevan auringon Puutarhassa olet Hiljainen seuralainen. Muistojen maailmassa sinä kerrot minulle, minkälainen koulupäivä sinulla oli, ja saunanlauteilla laulat minulle vanhasta puff-lohikäärmeestä, jonka suomut ovat haalenneet ja vaalenneet. Käsikynkässä me mennään, silloin kun myrskyää, eikä sadetta erota kasvoilla valuvista kyyneleistä. Enkä minä päästä irti, en päästä sinusta. En milloinkaan. Marjaana 13.8.2023

Kuusi vuotta on kulunut  siitä kun nähtiin. Kuusi vuotta erossa. Me jäätiin tänne lähtösi jälkeen. Me on nähty miten yö laskeutuu Eikä päivää enää ole. Kaksi hylättyä ja loputon hetki. Kaikki termit käyvät meihin: Hylätyt ja jätetyt, erotetut. Ne me ollaan: Tuskaan jätetyt. Kuusi vuotta ja sekin on nähty miten pimeässä nousee kuu mustan metsän takaa. Voi miten paljon Meillä olisi sinulle kerrottavaa. Kuuden vuoden päivät Ja loputon ikävä. Kuuden vuoden ero Ja huuto sinun perään. Äiti 21.8.2023

Kivet eivät kulu, eivät muistot. Kuuden vuoden suru takana, Tienviitalle saavun, seitsemäs alkaa. Tässä erämaassa ovat kyyneleet loppuneet kauan sitten. Mutta silmien alla on loppumaton itkuvarasto - Tippukiviluola. Sinne voi mennä, surun sisälle, pimeään. Käydä ja tulla pois. Aluksi sinne katosi pimeään, eikä löytänyt pois. Oli vain tuskan uurtama kylmä kivi. Mutta surussa silmät oppivat katsomaan pimeään ja korvat kuulemaan hiljaisuutta ja silloin voi nähdä kivien kauneuden ja kuulla miten vesitippa kerrallaan putoaa kuolleelle kylmälle pinnalle, herättää sitä eloon uurtaen siihen uutta muotoa Valoa kuultavia värejä. Kuusi suruvuotta minussa. Marjaana 23.8.2023