Kivet eivät kulu, eivät muistot

Kivet eivät kulu,

eivät muistot.

Kuuden vuoden

suru takana,

Tienviitalle

saavun,

seitsemäs alkaa.

Tässä erämaassa

ovat kyyneleet loppuneet

kauan sitten.

Mutta silmien

alla on loppumaton

itkuvarasto -

Tippukiviluola.

Sinne voi mennä,

surun sisälle, pimeään.

Käydä ja tulla pois.

Aluksi sinne katosi

pimeään,

eikä löytänyt pois.

Oli vain tuskan uurtama kylmä kivi.

Mutta surussa

silmät oppivat katsomaan

pimeään ja

korvat kuulemaan hiljaisuutta

ja silloin

voi nähdä

kivien kauneuden

ja kuulla

miten vesitippa kerrallaan

putoaa

kuolleelle kylmälle pinnalle,

herättää sitä eloon

uurtaen siihen uutta muotoa

Valoa kuultavia

värejä.

Kuusi suruvuotta minussa.

Marjaana 23.8.2023