Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuuta 24, 2021.

Isänpäivä

Isänpäivä.  Sytytin kaksi kynttilää, kahdelle eri pöydälle.  Kahden miehen  elämäntarinassa Minä olin.  Toisen isän syliin minut  lapsena annettiin,  toisen isän syliin  annoin lapseni.  Elämäntarinat  loppuun saakka  kuljetut rinnalla vaikka vaihtuivat roolit  kantajasta  kannettavaksi.  Vasta kirjankansien sulkeuduttua  voi ymmärtää, ettei rakkaus kuole  hautajaisiin,  vaan jatkaa  olemassaoloaan  minussa.  Menneisyyden kantovoimana,   Tulevaisuuden kantoaaltona.  Marjaana 15.11.2021 isänpäivänä

Kärsimyskukka sulkee kukkansa

Kärsimyskukka sulkee kukkansa  syntymäpäiväksi:  Tänään iloitaan elämästä.  Menneisyys,  eilisen surut on heitetty radanvarteen  kuin evakkojen tavararöykkiöt  pääteasemalle.  Pelastetut aarteet,  vähäiset  mitä mukaan saatiin,  vaikka rajan taakse jäikin  kokonainen elämä.  Tarina kertoo, että kasan alta voi löytyä vielä päivien jo mentyä  elämää.   Seijalle Onnea 58-vuotis syntymäpäivänä  15.11.2021

Sinun poissaolosi tyhjyys

Kuva
Sinun poissaolosi tyhjyys  humisee minun korvissani  kun katson  kun kurkistat koiran kanssa valokuvasta seinältä. Valosarja loistaa ikkunassa  mustan verhon takana,  kaikki yhtä teennäistä  kuin  kirkuvat valot pimeässä  ja elämä  jota väkisin yrittää elää.   Marjaana 19.11.2021

Olitko silloin siellä

 7.7.2017:  Olitko silloin siellä kuuntelemassa tätä laulua, jossa lauletaan ajasta ja  matkasta tähtiin - samaa jota minä kuuntelen täällä neljän valovuoden päässä.  Ajatella miten päivät kulkivat  eteenpäin kohti loppua.  heinäkuun loppuun,  elokuun loppuun,  Miten ne vähenivät vähenemistään kunnes viimein loppuivat.  Tuli viimeisen päivän aamu: Syyskuun ensimmäinen,  elämän viimeinen.  Näitkö minun viimeiset viestit mutta et enää vastannut, sillä kaikki sanat olit jo sanonut.  Lopullisesti.  Minä lähdin sinun luokse, liian myöhään,  myöhässä  niin kuin aina mutta peruuttamattomasti. Lopullisesti.  Tiimalasin hiekka  oli jo loppuun valunut.  Veeralle äiti 25.11.2011