Missyoualways

Jos tyhjyydestä vähennetään vieläkin lisää, mitä jää? Tyhjyys ei vähene, se alkaakin kasvaa; saa uuden dimension. Kun tätä elämää ei voi enää entisillä mitoilla mitata. En tiedä jaksanko tänään sytyttää kynttilää tai käydä haudalla. Antaa toisten kirjoittaa kauniita muistolauseita. Luomet jo turvoksissa, eikä silmiä saa auki, kun tyhjyys koputti ovelle heti aamusta. Rymisteli sisääntullessaan, huusi minulle vasten kasvoja tyhjyyttä, tyhjänpäiväisyyttä, tunnottomuutta. Suljin ajatusteni oven ja työnsin sen pihalle. En voi ajatella mitään, sillä kaikki täällä kiertyy sinuun ja sinun poissaoloosi. Ulkona on kylmä, minä tärisen sisältä. Lyijynraskaana päivänä jaksaa avata vain hernekeittopurkin. Muuhun ei voimani tänään riitä. Marjaana 4 11.2023

Surun riekaleet   Vauvan punainen takki, sosetahra rinnuksilla. Siihen en laita tahrapoistajaa. Tämänkö olen joskus pukenut päällesi. Todellako sovit siihen? Valokuvassa pidät kissanpoikaa sylissäsi niin iloisena, tuota aikaa en pysty muistamaan. Osasinko sanoa sinulle mitään? Minä haparoin sanoja  ohenevalla jäällä. Tuskan syvään pohjavirtaan voisi helpostikin hukkua. Pudota tästä reunalta  punainen vauvan takki käsissä, eikä koskaan päästä enää pintaan: kilometrikuutoittain vettä, aaltoa, syvyyttä. Tuskanriekaleet ja pieni vauvantakki  pyykkikorisssa. Tätä sosetahraa en pese pois. Minulle sinun kuolemasi on kaikkien elämänvaiheiden sammuminen yhtäaikaa. Ilon pimeneminen. Taivaalta pudonnut tähti. Sinun poistuttua täältä minä huudan lakkaamatta jälkeesi  mykkää huutoani.  Niinkuin lapsella äidinikävä, niin minun lapsenikäväni loppumaton. Lapseni missä Sinä olet. Marjaana  kuolleiden lasten muistopäivänä 22.9.2023

Kesää ei näe seiniltä,  kiireiseltä  kalenterimerkinnöiltä, kun minä vain suoritan elämää, päiväjärjestystä. Ilo ja viha ovat kadoksissa kuusen alla, mutta omalla äänellä minä kerron tarinaani, loppuun elettyä, mutta vielä keskeneräistä. Kuin tuulikello soivat ajatukseni ilmassa, minä kuulen, miten ne resonoivat toistenkin surussa. Tunteen aioin päästää turvasäilöstä pihalle kävelemään paljain jaloin nurmikolle, napata iloa lennosta kiinni, vaikka rikkinäisellä perhoshaavilla, sohaista kepillä ajatusteni muurahaispesään. Minä Itken kannon nokassa ja annan tuulen pyyhkiä kyyneleet poskiltani. Kirjoitan muistilapulle, että muistan kysyä itseltäni joka päivä miten suru tänään voi. Käyn kehityskeskustelua itseni kanssa ja teen listan, missä olen hyvä ja onnistunut ja miten elämä minua kantaa Ja minä elämää. Marjaana 19.6.2023

Meistä tuli haudalla kävijöitä.  Joulukuusen juurelta Hautakuusen juurelle. Loppui lahjojen ostelu.  Sammui ilon laulut,  hyytyi hiljaiseksi suruksi. Katosi entinen elämä,  joulukuusen alta perheen lahjapaketit. Hautakuusen alla pudonneet kävyt ja pimeässä palava kynttilä. Marjaana 24.12.2022

Suru on suuri pommisuoja, aikojen kuluttuakin vielä paikallaan. Kivet jämähtäneet paikoilleen. Sitä ei voi lähestyä mistään suunnasta. Suru on suuri pommisuoja, taustalla aina. Ruma ilmestys. Outo todellisuus. Muistomerkki menneistä. Turvaa taustalla selustaani: hentoa kasvua, langanohutta elämää, horjuvaa ruohonkortta, jonka pienikin tuulenpuuska voisi katkaista. Marjaana 4 11.2022

Olen viimeinen syysaamu Yöhallan jäljiltä Veteen uponnut rantakaislikko, jään reunustama Korret - jäiseen veteen piirretyt viivat - kurkkivat reunan yli veteen. Tuhat kahdeksansataa kahdeksankymmentäkaksi kortta on kasvanut järvenpohjasta. Maisema upoksissa sumuun. Marjaana 26.10.2022

Surun käsikirjoituskin on valmiiksi kirjoitettu. Ne tietävät, ettei haudalla pidä käydä enää viidentenä kesänä. Ja varsinkin sen, mitä surussa pitää ajatella ja mistä ei saa puhua. Saako viidentenä kesänä vielä muistaa ja itkeä? Kaivata kotiin? On salattava kaikki mikä sinun lähtiessäsi katosi. Menetyksen koko kuva, joka piirtyy jokaisena päivänä uudelleen tahtoi tai ei. Tulevien päivien suuri tyhjyys. Hiljaisuus. Marjaana 29.6.2022