Missyoualways

  Jos nyt lähtisin pois ahtaista huoneista turhantärkeiden ihmisten seurasta, jättäisin korkokengät ovenpieleen, ja kävelisin kumisaappaissa keltaisena kirkuvalle voikukkapihalleni. Itkisin ja nauraisin ihmisten kanssa,  poimisin voikukista suuren kimpun. Jos nyt lähtisin pois ruudulta tekoälyjen seurasta, antaisin kesätuulen pyörittää hiuksiani, sateen valua kasvojani pitkin. Kulkisin ystävän kanssa huppusilmillä  katuja  ilman aikaa, enkä edes katsoisi minne tie vie. Jos nyt lähtisin tutulta kartalta tuntemattomille seuduille menisin unikkopellolle olkihattupäässä. Koristelisin punaisilla unikoilla olkihattuni ja ottaisin selfien. Löytäisikö ilo minut vielä sieltä? Jos nyt lähtisin... Marjaana 22.5.2026

Sano minulle  miten valottoman päivän jaksaa kulkea iltaan ja yön jälkeen nousta taas aamuun, kun ikkunasta katsoo vain kalvas kuu. Miten voi päästä yli murskattujen haaveiden hautausmaan, kulkea vuosia pimeässä luottaen taivaanrannan takaa hohkavaan ohueen valonkajoon. Kerro surussa minulle elämästä, että metsässä voi kuulla vielä solisevan puron äänen ja nähdä miten sienet nostavat sammaleesta  lakkinsa. Miten valo siivilöityy siellä  paksujen oksienkin läpi ja tuulikin on lempeä. Sano, että tanssiaskeleita saa ottaa surunkin mielellä ja yhtäkkiä havahtua siihen, että voimat ovat palanneet, kun pantterinaskeleet ponnahtavat rappusissa. Marjaana 19.5.2026

  Minä tunnen Sinun hymysi,  pirskahtelevan ilosi, ja naurun, joka hersyi ilmoille ilonkiljahdusten kera. Minä tunnen sinun hymysi jälkilämmön ja sinisellä taivaalla kulkevat poutapilvet. Minä muistan sinun hymysi, synkkien pilvien läpi  putoavan valonsäteen, pursuava elämänilosi, taaksejättämäsi hetket, ja rakkaudella sanotut sanat. Marjaana 18.5.2026

Kesä kutoo vihreää kangasta kaikkialle Sommittelee vihreän sävyjä metsikön reunaan. Kirjoo ristipistoin  harmaata kivikkopenkkiä väriloistoon; valkoisia, aniliineja ja lilanvärisiä Sammalleimuja avaamassa nuppujaan. Silmu kerrallaan nostaa lehdet puihin, kukittaa kivipolkut reumamia myöten. Täyttää pihan kielojen tuoksulla ja istahtaa iloisesti muistojen seuraan. Jättää sopivasti tilaa Kesäsuunnitelmille, kissan kulkea kesäyössä pihan poikki, vieraiden poiketa talossa. Marjaana 16.5.2026

Utuisessa alkukesän auringossa Puutarha heräilee kesään. Minä kerään Suruvaahteran pitkiä nokkia  kivikosta, syksyn tuittupäisissä tuulissa pyöriteltyjä ja pitkin pihaa viskottuja. Nypin amppeleista pois kylmettyneitä  kukkia  hallaöiden jälkeen, uusien pinkkien tieltä. Vaahtera on pukeutunut jo limepitsimekkoon seisoo nurkassa kesätuulen tanssiinkutsua odotellen. Minä elän täällä kesäpäivän kerrallaan. Tulevien päivien poutapilviä odotan, Lempeää kesäsadetta, utuisia aamuhetkiä, Yön yksinäisiä hetkiä talossa menneen päivän jälkeen, kun kaikki on hyvin. Marjaana 16.5.2026

Minä kysyn sadeviittaan pukeutuneelta yksinäisyydeltäni, mitä se toivoisi tälle päivälle. Yksinäisyys sanoo, että kaikki ovat hylänneet minut, jättäneet yksin, unohtaneet. Kymmenen vuotta sitten suistuin hevosen selästä ja sen jälkeen olen  ojanpenkalta saanut katsella ohikulkevien viitanliepeitä ja käännettyjen takien  selustoja,  kun ihmiset kiirehtivät ohitseni pelkoaan hilliten, kääntämättä katsettaan minuun. Minä olen  kaupunkikuvasta  poishangattu graffiti. Häiritsevä töhry  alikulkutunnelissa,  vuorosanat, joita ei saanut sanoa ääneen,   hyvän käsikirjoituksen vulgaari loppu. Mutta Karusellissä hevoset  kiertävät  edelleen kehää mekaanisesti soittorasian tahdissa ja Valeminuudet hevosten selässä pitävät tiukasti kiinni suitsista polkien jaloillaan tahtia. Marjaana 14.5.2026

Kevään mustarastas keikkuen ohuella oksalla, kaksihaaraisella, Taivaanrannan rajamailla. Vieläkö laulaisit minulle yhden lauluistasi? Vaikka viimeisen? Virittele huiluääntäsi ohikiitävän elämän auringonlaskuihin Tulevien aamujen säteisiin. Marjaana 17.4.2026 Kuva Seija Nikkilä 

"Lintu laulaa! " sanoi lapsi opittuaan puhumaan. Muistin sen  kolmenkymmenenviiden vuoden takaa. Sanatko eivät tärkeitä? Marjaana 8.5.2026

Äitienpäivä- enkeli  roikuu ilmassa. Se särkyi -- hän sanoi-- Siivet piti leikata irti  ja liimata uudelleen. Mutta nyt ne ovat paremmin kuin ennen. Ja minä ajattelen: Toivon siivet, eivät Hädän. Toivon siivet, auttavat lähtemään lentoon. Eivät pudota alas maahan. Kannattelevat. Lähetän nyt ilolla, päästän irti,  Luovutan. Ilman menetyksen kauhua, vaille jäämistä, hylkäämisenkokemusta. Ja kun kerran laskeutuvat kotirappusille, mikä Ilo. Armo. Kiitos. Ansaitsematon. Marjaana äitienpäivänä 10.5.2026

  Ajan rattaat kulkevat eteenpäin, minä deletoin jokaisen päivän, kun ne ovat menneet. Yritän muistaa taakse jättämiäni maisemia,  mutta ne vilisevät ikkunasta ja katoavat  mennessään. Kuukaudet toisensa perään alkavat ja päättyvät  ennekuin  saan niistä kiinni. Mutta sen muistan,  mitä minulta puuttui. Suru, päivieni  suuri Sulatusuuni,  jossa kaikki päivät sulavat yhdeksi möykyksi. Marjaana 1 5.2026

Kun Veera oli kuollut, minä mietin,  miten  hän saisi viestitettyä  minulle itsestään, jos haluaisi. Ja silloin tiesin,  että tietenkin hän lähettäisi minulle taiteellisia pysäytyksiä. Tietäen, että ne minä kyllä huomaisin. Niinpä hän on lähettänyt  tervehdyksiään piirtoina pilviin, maalaillut lumikukkia tuulilasiin,  asetellut  puidenlehtiä autonoveen, puhallellut valkean  huurusydämen kynnysmatolle,  Sulattanut vuosipäivän hautakynttilän  liljankukkien muotoon,   maalannut enkelinkuvan  kiviretkeltä tuomaansa  kiveen.  Ja aina nähdessäni sen,  tiedän kyllä,  keneltä tervehdys on.  Marjaana 26.10.2026

Kymmenen vuoden kuluttua hän ei vieläkään pysty katsomaan kuolleen lapsensa kuvaa.   Minä en muuta katsoisikaan.   Sinun kuviasi etsin kaappien hyllyiltä,  albumien sivuilta,  piirroskasoista kaikkialta. Minun on nähtävä kuvasi,  katsottava Sinua tarkkaan.    Sillä minä häviän olemasta, jos en näe kasvojasi. Marjaana 12.4.2026

 

" Luuletko sinä -- hän vastasi minulle -- että ollaan kavereiden kanssa, kun on kuolemassa? " Sinä totinen ja tosi. Aito. Minä-- tyhjänä kumiseva tynnyri--  haparoivat käteni  tyhjää täynnä.  Tyhjänpäiväisten sanojeni kilisevien kulkusten sointi irvokkaana ilmassa.   Veeralle äiti 12.4.2026

Sinä piirsit minulle hylkeenkuvan, kun vauva oli syntynyt ja toit sen minulle sairaalaan. "Äitille Veera", olit  kirjoittanut.  Muistin sen kun näin, miten hain evä sukelsi pilvissä.  Ja tiesin:  Terveiset Veeralta. Veeralle äiti 23.3.2026

Surua ei saa ajatella,  se on lukittava romuhuoneeseen. Vaanikoon minua siellä  kaikkien tavaroiden  takana. Se on valmiina tarttumaan  minuun kiinni  laukunkahvoista, lompakosta, selfiekuvista. Olen oppinut väistämään katsettani niistä. Tänään minä näin kahvilan pöydässä sinun näköisen nuoren naisen, enkä saanut katsettani irti. En minä edes pysty ajattelemaan  sitä, että olet mennyt. Tämä suru pakkaantuu minuun  kuin ahtojäät. Niiden mukana olisi helppoa  lähteä täältä. Miten minusta tuntuukin,  että olen surunraiteilla,  vaikka tämä viikonloppu oli  varattu ilolle. Muutama viikko sitten,  sisko kysyi minulta,  pääsisikö samaan hautaan. Se on kaunein kysymys,  mitä minulta on kysytty. Lukuunottamatta kysymyksiä, joita sinä minulle esitit, niitä, joihin en milloinkaan osannut vastata. Marjaana 20.3.2026

  Talo on aamulla kylmä, se hylkii minua.  Minä kääriydyn peittoihin. Yön kylminä tunteina  yritin peitellä itseäni lämpimiin lisäten lämpökerroksia, mutta kylmyys ei minusta väistynyt yön kalvakan katseen alla. Peilipöydän laatikosta illalla nostamani rannekello sanoo minulle huomenet. Varttia vaille kaksitoista. Kuolinhetkeesi pysähtyneet.  Marjaana 9.3.2026

Pyysin kerran, että tekisit kirjanmerkin minulle. Ja niin sinä Birdie,  piirsit    kapealle mustalle rosoiselle paperille  minulle kultaisen linnun kiehkuraiselle oksalle katselemaan  tähän päivään.  15.12 2025

Sydämenmuotoinen reikä juustossa. Huomasin vasta, kun olin puraisemassa leivästä palasen. Kaikkea ne keksiikin taivaanterveisten lähettäjät saadakseen perille viestinsä. Marjaana 23.2.2026

 Lumi lentää vaakasuoraan  takapihalla. Minä istun yksinäisyyden aamukahvilla pysähtyneen mieleni kanssa. Kääriydyn peiton alle  ja painan raskaan pääni tyynyn. Tänään minun ei tarvitse  jaksaa kantaa suruani.   On lepopäivä. Marjaana 22.2.2026

  Suru on hiljennetty. Vaienneena se katsoo poispäin  minusta.  Kuin hidastetussa unennäössä  kurkotan kohti,  haparoin kiinni  muistoihini  Sinusta. 

  Missä olet Veera,  ikävöin täällä Sinua.  Äiti 28.2.2026

Suru on tänään tyven.  Se on ajelehtinut jonnekin  tyyneen poukamaan  matkansa varrella.  Katselen eteeni aukeavaa päivää, maisemaa, jota ei vielä erota  päivän läpikuultavassa valossa.  Marjaana 17.1.2026

"Pitkittynyt Suru" he sanovat. Ei sellainen kuulu käsikirjoitukseen Tunnekylmien ihmisten Marjaana 31.12.2025