Surua ei saa ajatella

Surua ei saa ajatella, 

se on lukittava romuhuoneeseen.

Vaanikoon minua siellä 

kaikkien tavaroiden  takana.

Se on valmiina tarttumaan 

minuun kiinni 

laukunkahvoista, lompakosta, selfiekuvista.

Olen oppinut väistämään katsettani niistä.

Tänään minä näin kahvilan pöydässä

sinun näköisen nuoren naisen,

enkä saanut

katsettani irti.

En minä edes pysty ajattelemaan 

sitä, että olet mennyt.

Tämä suru pakkaantuu minuun 

kuin ahtojäät.

Niiden mukana olisi helppoa 

lähteä täältä.

Miten minusta tuntuukin, 

että olen surunraiteilla, 

vaikka tämä viikonloppu

oli  varattu ilolle.

Muutama viikko sitten, 

sisko kysyi minulta, 

pääsisikö samaan hautaan.

Se on kaunein kysymys, 

mitä minulta on kysytty.

Lukuunottamatta kysymyksiä,

joita sinä minulle esitit,

niitä,

joihin en milloinkaan

osannut

vastata.

Marjaana 20.3.2026