Missyoualways

Jo joutui armas aika, kävi vain ovesta sisälle, istahti Hiljaisen talon aamukahville. Nainen aamukahvilla ei oikein osaa jutella Armaalle Ajalle kepeitä. Nainen, tottunut Surun hämärään ja hitaisiin mielenliikkeisiin. Hautakukkien laitto mielessään, toisten juhlahumu ja ilo tukahduttaa. Armas Aika ei sellaisesta tiedä, se ehdottelee tanssiin lähtöä. Kissa keikkuu avoimella ikkunalla, miettii lähtisikö pihalle. Nainen lämpenee Armaan Ajan jutuille kesäkukista, puutarhahommista ja kesän valosta. Lähtevät kissa ja Akka Armas Aika seuranaan ulos. Marjaana 30.5. 2026

Tyhjenevässä talossa  minä teen huoneissani muistojeni  Kuolinsiivousta. Yritän muistaa, milloin he lähtivät täältä.  Istuivat viimeistä kertaa näissä huoneissa.   Kesän alkuja, syksyn pimeneviä iltoja. Sulkivat oven viimeistä kertaa, katsoivat lähtiessään puutarhaan. Saateltiin soratieltä autolle. Oliko silloinkin  Vastaantuuleva päivä?   Tiesivätkö lähtiessään,  etteivät koskaan enää  palaisi. Hyvästelivätkö mielessään taloa, vai lähtivätkö vain, niinkuin talosta lähdetään. Ehkä se oli loppusyksyn pimeyttä, vanha isä pyörätuolissa olohuoneessa kuuntelemassa, kun äiti soitti pianolla iltavirttä. Mutta tytär tuli käymään alkukesällä, istui olohuoneen vihreässä nojatuolissa isänsä vieressä ja pyyhki hiljaa silmiään paperinenäliinaan.  Viimeisenä syksynään mies tuotiin  hoitokodista vielä  käymään kotona. Ei paljon enää jaksanut, lepäämään oli päästävä. Ja vuotta myöhemmin vanha äiti talutettiin  viimeistä kertaa taloon. Minä nou...

Ovi on turvoksissa, joudun kiskaisemaan hartiavoimin. Ja minä aikani revin sitä. Sitten ymmärsin. Annan olla. Käyn kokeilemassa aika-ajoin, joko aukeaisi, mutta väkipakolla en etene. Ja joskus aukeaa Ikkuna, Takaovi, Kissanluukku. Joskus Ovi onkin avattu, minua odotetaan. Marjaana 24.5.2026

  Eivät ne kyllä arvaisikaan,  kun näkevät hänet aamulla tuulettamassa peittoaan, että yö on mennyt taas valvoessa. Eivät ne kyllä arvaisikaan, että toisten kertoessa lomasuunnitelmistaan, hän tietää jo että Juhannuskin menee yksinäisyydessä, koska kaikilla muilla on omat Elämät, joihin yhteenkään niistä, hän ei mahdu. Eivät ne kyllä arvaisikaan, miltä tuntuu tulla torjutuksi kerta toisensa jälkeen, kun lähettää turhaan viestin, runon, kuvan tai tapaamispyynnön. Eivät ne kyllä arvaisikaan, miltä tuntuu menettää miehensä, lapsensa, Ja vanhempansa -- ja jäädä yksin. Eivät ne kyllä arvaisikaan. Marjaana 26.5.2026

Tyhjänä kumisevat  ihmisten sanat, putoilevat yksinäisyyteni kaikupohjaan. Niin eri maata, Iloiset, huolettomat, nauravaiset. Minä nilkkoja myöten upoksissa, kahlaan rantaliejussa. Milloin minusta tuli tämä Surua kantava tuulenpesä? Ei kevään viheriöivä Hiirenkorva koivu, vaan Hautausmaan surusta huojuva kuusi. Paikallaan läpi vuoden. Kierrän Surun vuosirenkaita, hitaita syväänuurrettuja, tuskalla kasvavia. Marjaana 24.5. 2026

  Jos nyt lähtisin pois ahtaista huoneista turhantärkeiden ihmisten seurasta, jättäisin korkokengät ovenpieleen, ja kävelisin kumisaappaissa keltaisena kirkuvalle voikukkapihalleni. Itkisin ja nauraisin ihmisten kanssa,  poimisin voikukista suuren kimpun. Jos nyt lähtisin pois ruudulta tekoälyjen seurasta, antaisin kesätuulen pyörittää hiuksiani, sateen valua kasvojani pitkin. Kulkisin ystävän kanssa huppusilmillä  katuja  ilman aikaa, enkä edes katsoisi minne tie vie. Jos nyt lähtisin tutulta kartalta tuntemattomille seuduille menisin unikkopellolle olkihattupäässä. Koristelisin punaisilla unikoilla olkihattuni ja ottaisin selfien. Löytäisikö ilo minut vielä sieltä? Jos nyt lähtisin... Marjaana 22.5.2026

Sano minulle  miten valottoman päivän jaksaa kulkea iltaan ja yön jälkeen nousta taas aamuun, kun ikkunasta katsoo vain kalvas kuu. Miten voi päästä yli murskattujen haaveiden hautausmaan, kulkea vuosia pimeässä luottaen taivaanrannan takaa hohkavaan ohueen valonkajoon. Kerro surussa minulle elämästä, että metsässä voi kuulla vielä solisevan puron äänen ja nähdä miten sienet nostavat sammaleesta  lakkinsa. Miten valo siivilöityy siellä  paksujen oksienkin läpi ja tuulikin on lempeä. Sano, että tanssiaskeleita saa ottaa surunkin mielellä ja yhtäkkiä havahtua siihen, että voimat ovat palanneet, kun pantterinaskeleet ponnahtavat rappusissa. Marjaana 19.5.2026

  Minä tunnen Sinun hymysi,  pirskahtelevan ilosi, ja naurun, joka hersyi ilmoille ilonkiljahdusten kera. Minä tunnen sinun hymysi jälkilämmön ja sinisellä taivaalla kulkevat poutapilvet. Minä muistan sinun hymysi, synkkien pilvien läpi  putoavan valonsäteen, pursuava elämänilosi, taaksejättämäsi hetket, ja rakkaudella sanotut sanat. Marjaana 18.5.2026

Kesä kutoo vihreää kangasta kaikkialle Sommittelee vihreän sävyjä metsikön reunaan. Kirjoo ristipistoin  harmaata kivikkopenkkiä väriloistoon; valkoisia, aniliineja ja lilanvärisiä Sammalleimuja avaamassa nuppujaan. Silmu kerrallaan nostaa lehdet puihin, kukittaa kivipolkut reumamia myöten. Täyttää pihan kielojen tuoksulla ja istahtaa iloisesti muistojen seuraan. Jättää sopivasti tilaa Kesäsuunnitelmille, kissan kulkea kesäyössä pihan poikki, vieraiden poiketa talossa. Marjaana 16.5.2026

Utuisessa alkukesän auringossa Puutarha heräilee kesään. Minä kerään Suruvaahteran pitkiä nokkia  kivikosta, syksyn tuittupäisissä tuulissa pyöriteltyjä ja pitkin pihaa viskottuja. Nypin amppeleista pois kylmettyneitä  kukkia  hallaöiden jälkeen, uusien pinkkien tieltä. Vaahtera on pukeutunut jo limepitsimekkoon seisoo nurkassa kesätuulen tanssiinkutsua odotellen. Minä elän täällä kesäpäivän kerrallaan. Tulevien päivien poutapilviä odotan, Lempeää kesäsadetta, utuisia aamuhetkiä, Yön yksinäisiä hetkiä talossa menneen päivän jälkeen, kun kaikki on hyvin. Marjaana 16.5.2026

Minä kysyn sadeviittaan pukeutuneelta yksinäisyydeltäni, mitä se toivoisi tälle päivälle. Yksinäisyys sanoo, että kaikki ovat hylänneet minut, jättäneet yksin, unohtaneet. Kymmenen vuotta sitten suistuin hevosen selästä ja sen jälkeen olen  ojanpenkalta saanut katsella ohikulkevien viitanliepeitä ja käännettyjen takien  selustoja,  kun ihmiset kiirehtivät ohitseni pelkoaan hilliten, kääntämättä katsettaan minuun. Minä olen  kaupunkikuvasta  poishangattu graffiti. Häiritsevä töhry  alikulkutunnelissa,  vuorosanat, joita ei saanut sanoa ääneen,   hyvän käsikirjoituksen vulgaari loppu. Mutta Karusellissä hevoset  kiertävät  edelleen kehää mekaanisesti soittorasian tahdissa ja Valeminuudet hevosten selässä pitävät tiukasti kiinni suitsista polkien jaloillaan tahtia. Marjaana 14.5.2026

Kevään mustarastas keikkuen ohuella oksalla, kaksihaaraisella, Taivaanrannan rajamailla. Vieläkö laulaisit minulle yhden lauluistasi? Vaikka viimeisen? Virittele huiluääntäsi ohikiitävän elämän auringonlaskuihin Tulevien aamujen säteisiin. Marjaana 17.4.2026 Kuva Seija Nikkilä 

"Lintu laulaa! " sanoi lapsi opittuaan puhumaan. Muistin sen  kolmenkymmenenviiden vuoden takaa. Sanatko eivät tärkeitä? Marjaana 8.5.2026

Äitienpäivä- enkeli  roikuu ilmassa. Se särkyi -- hän sanoi-- Siivet piti leikata irti  ja liimata uudelleen. Mutta nyt ne ovat paremmin kuin ennen. Ja minä ajattelen: Toivon siivet, eivät Hädän. Toivon siivet, auttavat lähtemään lentoon. Eivät pudota alas maahan. Kannattelevat. Lähetän nyt ilolla, päästän irti,  Luovutan. Ilman menetyksen kauhua, vaille jäämistä, hylkäämisenkokemusta. Ja kun kerran laskeutuvat kotirappusille, mikä Ilo. Armo. Kiitos. Ansaitsematon. Marjaana äitienpäivänä 10.5.2026

  Ajan rattaat kulkevat eteenpäin, minä deletoin jokaisen päivän, kun ne ovat menneet. Yritän muistaa taakse jättämiäni maisemia,  mutta ne vilisevät ikkunasta ja katoavat  mennessään. Kuukaudet toisensa perään alkavat ja päättyvät  ennekuin  saan niistä kiinni. Mutta sen muistan,  mitä minulta puuttui. Suru, päivieni  suuri Sulatusuuni,  jossa kaikki päivät sulavat yhdeksi möykyksi. Marjaana 1 5.2026