Missyoualways

Kun olit neljä, halusit hiukset donitsilla ylös poninhännäksi,  kolmesti päivässä vaihdoit  hametta peilin edessä.  Sinulla oli oma kollipoika,  jota kannoit  ja se roikkui kaulassa  kuin marakatti.  Piirsit joka päivä minulle  kissankuvia ja kirjoitit alle  meidän nimet. Vastavärit - sanoi kukkakauppias,  kun neljän suruvuoden vuosipäivänä  halusin viedä sinulle  yhden oranssin gladioluksen ja neljä kirkuvan violettia neilikkaa, yksi kullekin suruvuodelle. Olkoon - sanoin, vaikka eivät ne edes ole.  Sen sinä olisit jo allekouluiässä  tiennyt. Sinä olet oranssi gladiolus -  niin kaunis ja hehkuvan kirkas.  Koko varren matkalta aukeavat nuput.  Ei lyhennetä sitä - sanoin,  antaa sen olla.  Vieläkö ne aukeaa? minä kysyin  ja ymmärsin,  koko matkan varrelta ja vielä elämän jälkeenkin  aukeavat viimeiset nuput.  Kiitos elämästä Veera.  1.9.2021 äiti

Sanat ovat jähmettyneet riveilleen ja tuijottavat tyhjin silmin eteensä.  Aika kulkee elokuun päiviä  edestakaisin,  neljättä kertaa elettyjä, palaa aina alkuun;  lähtöpisteeseen siihen, kun viimeisen kerran nähtiin. Vasten tahtoaan jatkaa kohti sitä päivämäärää,  joka on ylitsepääsemätön.  Kuin portti joka ei auennut  mutta josta läpi oli mentävä pimeään puutarhaan  avainta etsimään.  Tämä loputon sade niinkuin silloin kun hämähäkkejä oli tullut huoneisiin.  Taivas oli silloin alkanut jo itkun,  vaikka en sitä tiennyt.  Olitko jättänyt minulle valon  olohuoneen ikkunaan,  näin sen turkoosin verhon takaa  kun odotin sinua avaamaan.  Turhaan seisoin ovella ja koputin,  huusin nimeäsi, sinä et ollut enää siellä. Päivä oli loppunut jo puoleen päivään ja laskeutui yö.  Eikä sen mustempaa yötä  ole olemassakaan.  Marjaana 27.8.2021

Taivaanpilvet ovat pudonneet alas ja niistä kasvaa korsia,  heikkoja yksinäisyyden siveltimenvetoja,  nopealla kädellä vetäistyjä. Veteen piirretyt viivat:  todellisuuden ääriviivoja vai pelkkiä heijastuksia?  Varjot vähintään yhtä vahvoina kuin  todellisuus.  Minä alan muistoista ja lopetan niihin.  Tässä hetkessä minä olen vain valoa läpäisemätön varjo. Muistijäljet vahvempina minussa  kuin tämä hetki.  Kun olit kuollut taivas pilvetön, sumea.  Hautajaispäivänä pilvet  niin korkealla maasta.  Tänään lammenpohjassa  vain heijastuksina elämästä.  Marjaana 2.7.2021

Pyörä on parkkeerattu  kivikkopenkin viereen  niinkuin sinun pyörä ennen.  Istutettiin lohenpunaiset inkaliljat  ja limenväriset hortensiat  riitasointuinnuiksi haudalle. Neljä vuotta sitten oli viimeinen  kesä kukassa. Sinä nauroit silloin puutarhassa.  Joskus sekunnin ajan  - minä luulen, että asut vielä  tässä kaupungissa  ja olen menossa sinun luokse.  - Aivan kuin sekunti, jolloin auto on kiitämässä  ulos tieltä, ennen korjausliikettä Se on kuollutta aikaa, kangastusta. Kuulokuvaa, jonka sisälle ei ole pääsyä. Vieläkö se elää jossakin  minun aivosolussani.  Sisko, jonka siskonpesti loppuunkirjoitettiin, sanoi, että hänellä on vielä jäljellä  kuolleen siskonsa vaatteita,  joissa on tuoksu jäljellä.   Minua olisi itkettänyt, mutta en osaa enää itkeä.   Olen kadottanut itkun ja naurun.   Elämä on nyt kapeampi kaista  ja vain peruutuspeilistä  näkyy tarkasti.  ...

He sanovat "suisidaalinen, teki suisidin."  Niin he sanovat osoittaakseen, että he ovat asian yläpuolella. Ammatillisesti  uloskirjoittavat itsensä. Ja lukitsen portin.  Minulta ette mitään koskaan tule saamaan.  Älä kävele pihamaalleni.  PÄÄSY kielletty. Ulos.  Marjaana 19.6.2021

Tänään tuulilasi oli täynnä pieniä lumitähtiä.  Ajattelin sinua.  Niinkuin sinä olisit piirtänyt tuhat lumitähteä minun aamuun.  En raskinut pyyhkiä niitä pois.  Tie näkyi kauniimpana niiden takaa  hetken  kunnes ne sulivat pois.  Veeralle äiti  22.3.2021

 Aika Me valumme läpi  elämän  kuin tiimalasin hiekka. Näin kerran unta syntymättömistä: Kaksi lasta istui  maitokärryissä ja sydän sykähti onnesta:  Kaksi.  Nyt  takapihalla  jäljellä  maitokärryt ja  menneen elämän  täysi lasti  kaatopaikalle pääsyä odottamassa.  Kärrytiet ja polut loppuun kuljetut - metsänreunaan saakka.  Vain kivet odottavat  yhä keräämistä, pääsyä  hautapaikan  reunalle.  Marjaana 17.8.2020

Vuosipäivän varjo suurenee päivä päivältä ja tavoittaa minua. Minä olen jähmettynyt paikalleni, mutta kalenterinsivut kääntyvät itsekseen Ja sekunnit hakkaavat poispäin sinusta. Voinko hypätä yli vuosipäivän, jos laitan mustat aurinkolasit silmille ja siirrän katseeni kaukaisimpaan tähteen. En ajattele nyt tätä suruani, En menetystäni, Ikävääni. Surukukat kuihtuneet jo kauan sitten. Tuon sinulle rakas uusia - ilon värisiä. 28.2.2020

4.9. 2017 Ruumisarkun ostopäivänä Älä ota minulta pois minun suruani, sillä se on kaikki mitä minulla on. Sillä minulla ei ole enää muuta jäljellä.

5.6.2018 Säätiedotus: Alavilla mailla alavirettä. Korkeilla paikoilla myrskyistä tuulta. Syvän meren varoitus: uppoaa.

8.6.2018 Tänään on 9 kk ja yksi viikko lapseni kuolemasta. Yhdeksän kuukautta Ja yksi viikko. Odotusaika. Menetysaika. Tyhjää tyhjää tyhjenevää Kaiken voi heittää Avaruuden kiertoradalle.

7.11.2018 Kaatuneet hiekkakakut, sortuneet talot ja hiekkalinnat. Suuret vedet vieneet mennessään kaiken: kodin Isän Lapset. Jäi jäljelle syvälle veistetyt urat, upottava mutavelli. Tyhjä syli. Tyhjä pöytä. Tyhjä vuode. Hyvää Isänpäivää 2018

11.11.2018 Aamulla minä jo itkin ennen töihin lähtöä ja matkalla kotiin jatkan taas. Ihmisen itkua, Ikävän lohduttomuutta. Menetyksen Tuskaa. Sinua. Kotiin tultuani minä olen köyttänyt sen punaisen aamutakin vyöllä kiinni, ja lähtiessäni työntänyt sen saappaisiin. Mutta itku on. Punaisen aamutakin alla, saappaanvarressa, maalatuilla huulilla, sormuksen pienessä tähdessä.

26.2.2019 Näetkö tässä pimeydessä tähdet taivaalla? Vaikka osa niistä kuollutkin jo miljoonia vuosia sitten, ne yhä loistavat valoa tähän pimeyteen. Minun elämäni Lyhyt Vaikka siitäkin kun Otavaa katsottiin lapsena tässä On monen ihmisen ikä. Vuodet tulivat Ja menivät, toivat tullessaan, Ja veivät mennessään. Mitä oli. Se pakeni. Satukirja kirjoitettiin. Ilman onnellista loppua. Ilonpäivät levisivät valkealle paperille kuin akvarelli. Jäljellä Suru; kaatunut mustepullo pöydälle. Montako vuotta siitä on Kun oltiin lapsia Ja seisottiin tässä samalla pihalla laskemassa Otavan  seitsemää tähteä? "Kuinka ne loistaakaan tuolla kaukana." Minä sanoin "Osa niistä jo kuolleita." -Sinä sanoit- "Miljoona vuotta sitten." Niin se on. Tänne synnytään ja täältä lähdetään. Isossa kuvassa kaikki on toisin. Miljoona vuotta sitten sammuneet Loistavat yhä pimeällä yötaivaalla. Omistettu Seija-siskolle, jon...

17.11.2018 Elämä on tyhjä näytelmä, jota en enää osaa näytellä. Olen kadottanut vuorosanat ja kasvoilta ilmeet. Puvun saan puettua kaapista päälle; puvustus ja maskeeraus toimii. Kulissitkin kunnossa vielä: Talo ja työ. Tilipussi. Mutta vuorosanat ovat hävinneet Ja kasvoilta ilmeet.

9.11.2019 Minä laitoin ruokapöydälle kuvan. Olipa kerran elämä. Lapset pöydän ympärillä iloisena. Siitä on kauan. Vieläkään ei keittiössä syödä.

1.1.2019 Jonakin aamuna heräät linnunlauluun ja auringonsäde on kasvoillasi jo ennenkuin avaat silmäsi. Tulee uusi aamu ja uusi päivä,  jolloin itku on unohtunut. Päivä joka odottaa onnellisena verhojen takana. Ja ilta, jolloin sadekin pimeässä on lupaus elämästä. Yö, jolloin näet vain onnellisia unia. Hyvää Uutta Vuotta 2019! Ellille äiti

28.1.2019 Minä vain kerron Ja kertaan mennyttä. Sitä mitä oli. Olipa kerran. Kuin satua. Mikä katosi. Äkkiä. Eikä sitä enää ollut. Sen pituinen se.

13.8.2019 Kuusenoksa heiluu kesäyössä, se kurkottaa taivasta kohti. Se on kantanut kolmea pientä lyhtyä Kaikkina pimeinä syksyn  iltoina, huojunut avuttomana myrskytuulessa, jähmettynyt liikkumattomaksi jäätävässä viimassa, vajonnut raskaan painon alla maahan saakka. Mutta se ei ole katkennut. Se on kasvanut muutaman sentin kesän aikana elinvoimaisena. Ehkä minäkin takelteleva tavaaja olen edennyt muutaman rivin Näitä surun sivuja käännellessä.

1.11.2019 Syyskuun ensimmäinen. Kaikki entiset vuodet päättyivät eikä uutta enää tullut.  Sinun mukanasi lähtivät värit, linnunlaulu loppui, alkoi vaahteran loputon itku ikkunan takana. Oli ensimmäinen syksy. Alkoi minun elämäni uusi vuodenkierto; haudalle ja haudalta pois. Kuulinko silloin ensimmäisen kerran, kun kuolinkelloja soitettiin pimeällä hautausmaalla ja ensimmäiset kynttilät syttyivät hautapaikallesi. Otinko ensimmäiset askeleeni  silloin kun saattelin sinua arkussasi haudalle. Näinkö silloin vasta ensimmäisen kerran, kun olit jättänyt siivenkuvan minulle ikkunaan? Veeralle äiti 1.11.2019