Sanat ovat jähmettyneet

Sanat ovat jähmettyneet riveilleen

ja tuijottavat tyhjin silmin eteensä. 

Aika kulkee elokuun päiviä 

edestakaisin, 

neljättä kertaa elettyjä,

palaa aina alkuun; 

lähtöpisteeseen

siihen, kun viimeisen kerran nähtiin.

Vasten tahtoaan jatkaa

kohti sitä päivämäärää, 

joka on ylitsepääsemätön. 

Kuin portti joka ei auennut 

mutta josta läpi oli mentävä

pimeään puutarhaan 

avainta etsimään. 

Tämä loputon sade niinkuin silloin

kun hämähäkkejä oli tullut huoneisiin. 

Taivas oli silloin alkanut jo itkun, 

vaikka en sitä tiennyt. 

Olitko jättänyt minulle valon 

olohuoneen ikkunaan, 

näin sen turkoosin verhon takaa 

kun odotin sinua avaamaan. 

Turhaan seisoin ovella ja koputin, 

huusin nimeäsi,

sinä et ollut enää siellä.

Päivä oli loppunut jo puoleen päivään

ja laskeutui yö. 

Eikä sen mustempaa yötä 

ole olemassakaan. 

Marjaana 27.8.2021