Missyoualways

Kun olit neljä, halusit hiukset donitsilla ylös poninhännäksi,  kolmesti päivässä vaihdoit  hametta peilin edessä.  Sinulla oli oma kollipoika,  jota kannoit  ja se roikkui kaulassa  kuin marakatti.  Piirsit joka päivä minulle  kissankuvia ja kirjoitit alle  meidän nimet. Vastavärit - sanoi kukkakauppias,  kun neljän suruvuoden vuosipäivänä  halusin viedä sinulle  yhden oranssin gladioluksen ja neljä kirkuvan violettia neilikkaa, yksi kullekin suruvuodelle. Olkoon - sanoin, vaikka eivät ne edes ole.  Sen sinä olisit jo allekouluiässä  tiennyt. Sinä olet oranssi gladiolus -  niin kaunis ja hehkuvan kirkas.  Koko varren matkalta aukeavat nuput.  Ei lyhennetä sitä - sanoin,  antaa sen olla.  Vieläkö ne aukeaa? minä kysyin  ja ymmärsin,  koko matkan varrelta ja vielä elämän jälkeenkin  aukeavat viimeiset nuput.  Kiitos elämästä Veera.  1.9.2021 äiti

Sanat ovat jähmettyneet riveilleen ja tuijottavat tyhjin silmin eteensä.  Aika kulkee elokuun päiviä  edestakaisin,  neljättä kertaa elettyjä, palaa aina alkuun;  lähtöpisteeseen siihen, kun viimeisen kerran nähtiin. Vasten tahtoaan jatkaa kohti sitä päivämäärää,  joka on ylitsepääsemätön.  Kuin portti joka ei auennut  mutta josta läpi oli mentävä pimeään puutarhaan  avainta etsimään.  Tämä loputon sade niinkuin silloin kun hämähäkkejä oli tullut huoneisiin.  Taivas oli silloin alkanut jo itkun,  vaikka en sitä tiennyt.  Olitko jättänyt minulle valon  olohuoneen ikkunaan,  näin sen turkoosin verhon takaa  kun odotin sinua avaamaan.  Turhaan seisoin ovella ja koputin,  huusin nimeäsi, sinä et ollut enää siellä. Päivä oli loppunut jo puoleen päivään ja laskeutui yö.  Eikä sen mustempaa yötä  ole olemassakaan.  Marjaana 27.8.2021

 Aika Me valumme läpi  elämän  kuin tiimalasin hiekka. Näin kerran unta syntymättömistä: Kaksi lasta istui  maitokärryissä ja sydän sykähti onnesta:  Kaksi.  Nyt  takapihalla  jäljellä  maitokärryt ja  menneen elämän  täysi lasti  kaatopaikalle pääsyä odottamassa.  Kärrytiet ja polut loppuun kuljetut - metsänreunaan saakka.  Vain kivet odottavat  yhä keräämistä, pääsyä  hautapaikan  reunalle.  Marjaana 17.8.2020

Elämän uurtamat  railot minussa.  Ohuella narulla  kiedottu lappu ympärilläni:  Halaa minua.  Krookus  nousee  vielä  kaikenjälkeen  maasta.  Tänä vuonna minä olen  vastaanottamassa  pääskysiä.  Traktorinjäljet valoisalla  pellolla,  ja poislähteneiden katseet Tällä samalla paikalla.  Aurinko laskee joka ilta.  Lujin käsin  minä  tarraudun  kiinni tähän elämään.   Vielä en ole kaatunut.  Kulkijan reitillä  nähty punainen kissa.  Rusakkokin käy  elonmerkiksi.  Jarrutusjälki asfaltilla onkin paikkausjälki.  Pilvet sinisellä taivaalla.  Tie katoaa horisonttiin.

Talo, jossa asun, on  autiotalo.  Muistot aukeavat kuin ovet tyhjiin  huoneisiin.  Löysin vanhan  pohjapiirroksen,  pääsiäiskukolle piirretyn,  jonka mukaan  kukko osasi taloon  ja löysi ulos.  Mutta minä en.  Jokaisen avatun  oven takaa kukistaa  mennyt aika.  Muistikuvat kääntävät  kasvonsa minua kohti,  mutta  katsovat ohi.  Luen  huulilta  niiden  mykistynyttä  tarinaa.  Vai niissäkö taloissa olenkin,   joissa elin vain unissani,  Siinä, jonka kellarikerroksen käytävälle pakenin  yrittäen  päästä ulos, mutta ovi  avautui aina vain  uuteen  huoneeseen.  Vai  seisonko vieläkin  sivuikkunan edessä tuijottamassa lumen alle  hautautunutta  pihaa,  talossa  - joka on  ilman lupaani myyty - tietäen  että en koskaan enää  näe kukkivaa puutarhaa. 

Vuosipäivän varjo suurenee päivä päivältä ja tavoittaa minua. Minä olen jähmettynyt paikalleni, mutta kalenterinsivut kääntyvät itsekseen Ja sekunnit hakkaavat poispäin sinusta. Voinko hypätä yli vuosipäivän, jos laitan mustat aurinkolasit silmille ja siirrän katseeni kaukaisimpaan tähteen. En ajattele nyt tätä suruani, En menetystäni, Ikävääni. Surukukat kuihtuneet jo kauan sitten. Tuon sinulle rakas uusia - ilon värisiä. 28.2.2020

13.2.2020

7.2.2018 Aamu. On herättävä tähän aamuun Ja tulevaisuuteen, jota ei ole. Jossakin siellä Sinä sovitat omenanvihreää pukua Ja otat onnellisen selfien. Minä kuljen mustissa.

4.9. 2017 Ruumisarkun ostopäivänä Älä ota minulta pois minun suruani, sillä se on kaikki mitä minulla on. Sillä minulla ei ole enää muuta jäljellä.