Missyoualways

31.10.2018 Olen oppinut avaamaan oven pimeään taloon, kävelemään tyhjissä huoneissa istumaan iltaa itseni kanssa. Olen oppinut menemään yksin vuoteeseen ja heräämään harmaisiin aamuihin. Olen oppinut olemaan ilman sanoja, ymmärtämättä, selittämättä. Mutta ilman surua en ole oppinut olemaan. Muistoja sinusta Veera. Sinun ääntäsi, kun puhuit ja nauroit. Halasit. Sanoit: "äiti."

17.11.2018 Elämä on tyhjä näytelmä, jota en enää osaa näytellä. Olen kadottanut vuorosanat ja kasvoilta ilmeet. Puvun saan puettua kaapista päälle; puvustus ja maskeeraus toimii. Kulissitkin kunnossa vielä: Talo ja työ. Tilipussi. Mutta vuorosanat ovat hävinneet Ja kasvoilta ilmeet.

24.5.2019 Viimeinen allekirjoitus kiveen kirjoitettu. Ja tuhat ennen sitä meidän sydämiin.

9.11.2019 Minä laitoin ruokapöydälle kuvan. Olipa kerran elämä. Lapset pöydän ympärillä iloisena. Siitä on kauan. Vieläkään ei keittiössä syödä.

21.7.2018 En saa käsiäni ristiin Ja silmäni ovat sokeutuneet kyynelistä.

1.1.2019 Jonakin aamuna heräät linnunlauluun ja auringonsäde on kasvoillasi jo ennenkuin avaat silmäsi. Tulee uusi aamu ja uusi päivä,  jolloin itku on unohtunut. Päivä joka odottaa onnellisena verhojen takana. Ja ilta, jolloin sadekin pimeässä on lupaus elämästä. Yö, jolloin näet vain onnellisia unia. Hyvää Uutta Vuotta 2019! Ellille äiti

28.1.2019 Minä vain kerron Ja kertaan mennyttä. Sitä mitä oli. Olipa kerran. Kuin satua. Mikä katosi. Äkkiä. Eikä sitä enää ollut. Sen pituinen se.

13.8.2019 Kuusenoksa heiluu kesäyössä, se kurkottaa taivasta kohti. Se on kantanut kolmea pientä lyhtyä Kaikkina pimeinä syksyn  iltoina, huojunut avuttomana myrskytuulessa, jähmettynyt liikkumattomaksi jäätävässä viimassa, vajonnut raskaan painon alla maahan saakka. Mutta se ei ole katkennut. Se on kasvanut muutaman sentin kesän aikana elinvoimaisena. Ehkä minäkin takelteleva tavaaja olen edennyt muutaman rivin Näitä surun sivuja käännellessä.

1.11.2019 Syyskuun ensimmäinen. Kaikki entiset vuodet päättyivät eikä uutta enää tullut.  Sinun mukanasi lähtivät värit, linnunlaulu loppui, alkoi vaahteran loputon itku ikkunan takana. Oli ensimmäinen syksy. Alkoi minun elämäni uusi vuodenkierto; haudalle ja haudalta pois. Kuulinko silloin ensimmäisen kerran, kun kuolinkelloja soitettiin pimeällä hautausmaalla ja ensimmäiset kynttilät syttyivät hautapaikallesi. Otinko ensimmäiset askeleeni  silloin kun saattelin sinua arkussasi haudalle. Näinkö silloin vasta ensimmäisen kerran, kun olit jättänyt siivenkuvan minulle ikkunaan? Veeralle äiti 1.11.2019