Sata runoa surusta
Sata runoa surusta: Satatuhatta sanomatta jäänyttä sanaa, silloin kun oli sen aika. Sata miljoonaa ajatusta, upoksissa avaruuden mustassa aukossa, jonne ei ole mitään asiaa. Sata ajatusten kiertoradoilla, jotka vain sekunnin murto-osassa välähtävät näkökentän laidalla, kuuluvat pamahduksena pään sisällä, jäävät jälkihuudoksi korviin. Sata ajatusta, jotka pystyi käsittämään vasta sitten kun kaikki oli mennyt - kuin pimeässä ohikiitävän auton valokiila häviämässä läpipääsemättömään sumuun. Sata kertaa liian myöhään - kuten minä aina jokapaikasta. Ja pahiten silloin kun olit kuollut. Sata surupistettä, jolloin kuvitteli että jonkin asian surussa voisi saada päätökseen. Sata ajatusviivaa, taukoa tämän katkeamattoman surusoiton välillä. Sata riviltäputoamista: ojaan kummallekin puolelle rähmälleen, liejuun, suonsilmään, ahtojäihin. Ja sieltä Satakertaa aina vain takaisin...