Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuuta 26, 2026.

Ovi on turvoksissa

Ovi on turvoksissa, joudun kiskaisemaan hartiavoimin. Ja minä aikani revin sitä. Sitten ymmärsin. Annan olla. Käyn kokeilemassa aika-ajoin, joko aukeaisi, mutta väkipakolla en etene. Ja joskus aukeaa Ikkuna, Takaovi, Kissanluukku. Joskus Ovi onkin avattu, minua odotetaan. Marjaana 24.5.2026

Eivät ne kyllä arvaisikaan

  Eivät ne kyllä arcaisikaan,  kun näkevät hänet aamulla tuulettamassa peittoaan, että yö on mennyt taas valvoessa. Eivät ne kyllä arvaisikaan, että toisten kertoessa lomasuunnitelmistaan, hän tietää jo että Juhannuskin menee yksinäisyydessä, koska kaikilla muilla on omat Elämät, joihin yhteenkään niistä, hän ei mahdu. Eivät ne kyllä arvaisikaan, miltä tuntuu tulla torjutuksi kerta toisensa jälkeen, kun lähettää turhaan viestin, runon, kuvan tai tapaamispyynnön. Eivät ne kyllä arvaisikaan, miltä tuntuu menettää miehensä, lapsensa, Ja vanhempansa -- ja jäädä yksin. Eivät ne kyllä arvaisikaan. Marjaana 26.5.2026