Sanat ovat jähmettyneet
Sanat ovat jähmettyneet riveilleen ja tuijottavat tyhjin silmin eteensä. Aika kulkee elokuun päiviä edestakaisin, neljättä kertaa elettyjä, palaa aina alkuun; lähtöpisteeseen siihen, kun viimeisen kerran nähtiin. Vasten tahtoaan jatkaa kohti sitä päivämäärää, joka on ylitsepääsemätön. Kuin portti joka ei auennut mutta josta läpi oli mentävä pimeään puutarhaan avainta etsimään. Tämä loputon sade niinkuin silloin kun hämähäkkejä oli tullut huoneisiin. Taivas oli silloin alkanut jo itkun, vaikka en sitä tiennyt. Olitko jättänyt minulle valon olohuoneen ikkunaan, näin sen turkoosin verhon takaa kun odotin sinua avaamaan. Turhaan seisoin ovella ja koputin, huusin nimeäsi, sinä et ollut enää siellä. Päivä oli loppunut jo puoleen päivään ja laskeutui yö. Eikä sen mustempaa yötä ole olemassakaan. Marjaana 27.8.2021