Missyoualways

Surun riekaleet   Vauvan punainen takki, sosetahra rinnuksilla. Siihen en laita tahrapoistajaa. Tämänkö olen joskus pukenut päällesi. Todellako sovit siihen? Valokuvassa pidät kissanpoikaa sylissäsi niin iloisena, tuota aikaa en pysty muistamaan. Osasinko sanoa sinulle mitään? Minä haparoin sanoja  ohenevalla jäällä. Tuskan syvään pohjavirtaan voisi helpostikin hukkua. Pudota tästä reunalta  punainen vauvan takki käsissä, eikä koskaan päästä enää pintaan: kilometrikuutoittain vettä, aaltoa, syvyyttä. Tuskanriekaleet ja pieni vauvantakki  pyykkikorisssa. Tätä sosetahraa en pese pois. Minulle sinun kuolemasi on kaikkien elämänvaiheiden sammuminen yhtäaikaa. Ilon pimeneminen. Taivaalta pudonnut tähti. Sinun poistuttua täältä minä huudan lakkaamatta jälkeesi  mykkää huutoani.  Niinkuin lapsella äidinikävä, niin minun lapsenikäväni loppumaton. Lapseni missä Sinä olet. Marjaana  kuolleiden lasten muistopäivänä 22.9.2023

Sanat ovat jähmettyneet riveilleen ja tuijottavat tyhjin silmin eteensä.  Aika kulkee elokuun päiviä  edestakaisin,  neljättä kertaa elettyjä, palaa aina alkuun;  lähtöpisteeseen siihen, kun viimeisen kerran nähtiin. Vasten tahtoaan jatkaa kohti sitä päivämäärää,  joka on ylitsepääsemätön.  Kuin portti joka ei auennut  mutta josta läpi oli mentävä pimeään puutarhaan  avainta etsimään.  Tämä loputon sade niinkuin silloin kun hämähäkkejä oli tullut huoneisiin.  Taivas oli silloin alkanut jo itkun,  vaikka en sitä tiennyt.  Olitko jättänyt minulle valon  olohuoneen ikkunaan,  näin sen turkoosin verhon takaa  kun odotin sinua avaamaan.  Turhaan seisoin ovella ja koputin,  huusin nimeäsi, sinä et ollut enää siellä. Päivä oli loppunut jo puoleen päivään ja laskeutui yö.  Eikä sen mustempaa yötä  ole olemassakaan.  Marjaana 27.8.2021

Taivaanpilvet ovat pudonneet alas ja niistä kasvaa korsia,  heikkoja yksinäisyyden siveltimenvetoja,  nopealla kädellä vetäistyjä. Veteen piirretyt viivat:  todellisuuden ääriviivoja vai pelkkiä heijastuksia?  Varjot vähintään yhtä vahvoina kuin  todellisuus.  Minä alan muistoista ja lopetan niihin.  Tässä hetkessä minä olen vain valoa läpäisemätön varjo. Muistijäljet vahvempina minussa  kuin tämä hetki.  Kun olit kuollut taivas pilvetön, sumea.  Hautajaispäivänä pilvet  niin korkealla maasta.  Tänään lammenpohjassa  vain heijastuksina elämästä.  Marjaana 2.7.2021

Pyörä on parkkeerattu  kivikkopenkin viereen  niinkuin sinun pyörä ennen.  Istutettiin lohenpunaiset inkaliljat  ja limenväriset hortensiat  riitasointuinnuiksi haudalle. Neljä vuotta sitten oli viimeinen  kesä kukassa. Sinä nauroit silloin puutarhassa.  Joskus sekunnin ajan  - minä luulen, että asut vielä  tässä kaupungissa  ja olen menossa sinun luokse.  - Aivan kuin sekunti, jolloin auto on kiitämässä  ulos tieltä, ennen korjausliikettä Se on kuollutta aikaa, kangastusta. Kuulokuvaa, jonka sisälle ei ole pääsyä. Vieläkö se elää jossakin  minun aivosolussani.  Sisko, jonka siskonpesti loppuunkirjoitettiin, sanoi, että hänellä on vielä jäljellä  kuolleen siskonsa vaatteita,  joissa on tuoksu jäljellä.   Minua olisi itkettänyt, mutta en osaa enää itkeä.   Olen kadottanut itkun ja naurun.   Elämä on nyt kapeampi kaista  ja vain peruutuspeilistä  näkyy tarkasti.  ...

Tänään tuulilasi oli täynnä pieniä lumitähtiä.  Ajattelin sinua.  Niinkuin sinä olisit piirtänyt tuhat lumitähteä minun aamuun.  En raskinut pyyhkiä niitä pois.  Tie näkyi kauniimpana niiden takaa  hetken  kunnes ne sulivat pois.  Veeralle äiti  22.3.2021

Kynttilä lyhdyssä on palanut loppuun. Joku on käynyt piirtämässä jääkukkia helmisydämen ympärille.  Sinäkö rakas?  Tänään en selviä tästä ikävästä.  Milloin nähdään, milloin.  Äiti 6.2.2021

 Aika Me valumme läpi  elämän  kuin tiimalasin hiekka. Näin kerran unta syntymättömistä: Kaksi lasta istui  maitokärryissä ja sydän sykähti onnesta:  Kaksi.  Nyt  takapihalla  jäljellä  maitokärryt ja  menneen elämän  täysi lasti  kaatopaikalle pääsyä odottamassa.  Kärrytiet ja polut loppuun kuljetut - metsänreunaan saakka.  Vain kivet odottavat  yhä keräämistä, pääsyä  hautapaikan  reunalle.  Marjaana 17.8.2020

7.2.2018 Aamu. On herättävä tähän aamuun Ja tulevaisuuteen, jota ei ole. Jossakin siellä Sinä sovitat omenanvihreää pukua Ja otat onnellisen selfien. Minä kuljen mustissa.

4.9. 2017 Ruumisarkun ostopäivänä Älä ota minulta pois minun suruani, sillä se on kaikki mitä minulla on. Sillä minulla ei ole enää muuta jäljellä.

9.11.2019 Minä laitoin ruokapöydälle kuvan. Olipa kerran elämä. Lapset pöydän ympärillä iloisena. Siitä on kauan. Vieläkään ei keittiössä syödä.

21.7.2018 En saa käsiäni ristiin Ja silmäni ovat sokeutuneet kyynelistä.

5.11.2019 Aamuhuuto. Olen väsynyt aamujen kalpeaan valoon ja myttyyn rutistettujen tyynyjen huomeneen. Olen väsynyt valottomiin iltoihin ja tyhjiin tuoleihin pöydän ympärillä, loppuunpalaneisiin kynttilöihin. Olen väsynyt tyhjien päivien touhotukseen, tuhansiin lähetettyihin viesteihin ilman vastaanottajaa. Delivery Error; Minun elämä.

2.1.2020 Uutena vuonna Tämä alinomainen väsymys. Suru. Kuin likavesi hangella. Sulanut ja jäätynyt lumikinos. Kaatuneet kynttilät, nokeentuneet lyhdyt. Alijäähtynyt vesi tuulilasissa, pyyhkijät turhaan hankaavat haudalta pois. Vuosi on vaihtunut. Päiviä voi pinota, laskea kuin lampaita yöllä. Kauanko, kauanko tätä kestämätöntä elämää on kestänyt. Jossakin laatikoissa tallessa kaikki mitä sinusta on jäljellä. Omistettu Marja-Liisalle, jonka kanssa jaetaan lapsen menettämisen surua.

27.10.2017 Minä itken pimeällä tiellä ja valitukseni ääni kaikuu pimeydestä tyhjyyteen. Nostan katseeni ja näen: Sinä olet sytyttänyt minulle koko taivaankannen tuhansiin tuhansiin tähtiin.

4.2.2018 Minun ympärillä on harmaa verkko, jossa minä pyristelen. Taasko on noustava uuteen päivään, tuskin jaksoin eilistäkään. Päivät loppuivat kalenterista, kun sinä kuolit. Nyt vain tyhjät sivut ja päivät, joilta katosit. Tyhjyys tuhatkertainen tuulena maailman yllä. Sanat tyhjenneet merkityksistä. Jäljellä vain: Sinä olet rakas.

29.3.2018 Nainen makaa sängyssä Ruusupeiton alla. Tyttö makaa arkussa Suuren kuusen alla. Mies makaa kuolinvuoteella.

7.4.2018 Lumi peittää haudan ja vihreän puuristin melkein kokonaan, sen mihin on kirjoitettu sinun nimesi - minun antama. Sen jälkeen raskaat käteni ovat pudonneet tyhjään syliini ja maailman tiet vievät jonnekin, mutta eivät minnekään, missä tarkoitusta elämään. Ikkunan takana yö; pimeä, painoton ja linnunradan kutsuvat valot. Käenkukunta viime kesänä sitä se tiesi: Ei sataa elinvuotta, vaan päiviä, tunteja väheneviä. Sano minulle, miten pieneen hetkeen mahtuu kaikki tärkeä: Sanotut sanat ja sanomatta jääneet. Viimeiset tekstiviestit ja kuvat. "Hyvää yötä äiti."

13.5.2018 Jokaisesta päivästä on jäätävä kuva. SN

13.5.2018 Maailman turuilla minä kuljen tyhjiä teitä, jyskyttävillä raiteilla vilisevät ohi asemat. Missään ei ketään joka odottaisi, rakastaisi.

13.5.2018 äitienpäivänä Äitienpäivän aamuna suihkussa minä väännän itkua. Äitienpäiväkukat hautakummulla. Lastani itken ja miestäni maan alla. Mutta minun on jaksettava tämäkin päivä.