Missyoualways

 Aika Me valumme läpi  elämän  kuin tiimalasin hiekka. Näin kerran unta syntymättömistä: Kaksi lasta istui  maitokärryissä ja sydän sykähti onnesta:  Kaksi.  Nyt  takapihalla  jäljellä  maitokärryt ja  menneen elämän  täysi lasti  kaatopaikalle pääsyä odottamassa.  Kärrytiet ja polut loppuun kuljetut - metsänreunaan saakka.  Vain kivet odottavat  yhä keräämistä, pääsyä  hautapaikan  reunalle.  Marjaana 17.8.2020

Elämän uurtamat  railot minussa.  Ohuella narulla  kiedottu lappu ympärilläni:  Halaa minua.  Krookus  nousee  vielä  kaikenjälkeen  maasta.  Tänä vuonna minä olen  vastaanottamassa  pääskysiä.  Traktorinjäljet valoisalla  pellolla,  ja poislähteneiden katseet Tällä samalla paikalla.  Aurinko laskee joka ilta.  Lujin käsin  minä  tarraudun  kiinni tähän elämään.   Vielä en ole kaatunut.  Kulkijan reitillä  nähty punainen kissa.  Rusakkokin käy  elonmerkiksi.  Jarrutusjälki asfaltilla onkin paikkausjälki.  Pilvet sinisellä taivaalla.  Tie katoaa horisonttiin.

Talo, jossa asun, on  autiotalo.  Muistot aukeavat kuin ovet tyhjiin  huoneisiin.  Löysin vanhan  pohjapiirroksen,  pääsiäiskukolle piirretyn,  jonka mukaan  kukko osasi taloon  ja löysi ulos.  Mutta minä en.  Jokaisen avatun  oven takaa kukistaa  mennyt aika.  Muistikuvat kääntävät  kasvonsa minua kohti,  mutta  katsovat ohi.  Luen  huulilta  niiden  mykistynyttä  tarinaa.  Vai niissäkö taloissa olenkin,   joissa elin vain unissani,  Siinä, jonka kellarikerroksen käytävälle pakenin  yrittäen  päästä ulos, mutta ovi  avautui aina vain  uuteen  huoneeseen.  Vai  seisonko vieläkin  sivuikkunan edessä tuijottamassa lumen alle  hautautunutta  pihaa,  talossa  - joka on  ilman lupaani myyty - tietäen  että en koskaan enää  näe kukkivaa puutarhaa. 

Sinä jätit jälkeesi suuren surun tulvavedet, vyöryvät vuorenrinteet, auringonlaskut ilman uutta aamua. Ei, köyhä en ole. Sinä jätit minut tämän suuren surun valtaan. Tämän kaipauksen kiedon ympärilleni kuin kalleimman vaatteen Ja kauneimman. Veeraa pohjattomasti kaivaten Äiti

13.2.2020

7.2.2018 Aamu. On herättävä tähän aamuun Ja tulevaisuuteen, jota ei ole. Jossakin siellä Sinä sovitat omenanvihreää pukua Ja otat onnellisen selfien. Minä kuljen mustissa.

18.12.2017 Surun täyteys. Ei vailla mitään tästä maailmasta. Kun sinä puutut. Veeralle äiti

8.6.2018 Sinun kuvasi haalistuu Minun mielessä. Sydämessä Yhä painavammin R-A-K-A-S Veeralle rakkaimmalleni Äiti

2.7.2018 Kyyneleet valuvat aamukahviin turvonneiden luomien alta.  Tuska viiltää kuin partakoneenterä haavaa auki.

31.12.2019

7.11.2018 Kaatuneet hiekkakakut, sortuneet talot ja hiekkalinnat. Suuret vedet vieneet mennessään kaiken: kodin Isän Lapset. Jäi jäljelle syvälle veistetyt urat, upottava mutavelli. Tyhjä syli. Tyhjä pöytä. Tyhjä vuode. Hyvää Isänpäivää 2018

11.11.2018 Aamulla minä jo itkin ennen töihin lähtöä ja matkalla kotiin jatkan taas. Ihmisen itkua, Ikävän lohduttomuutta. Menetyksen Tuskaa. Sinua. Kotiin tultuani minä olen köyttänyt sen punaisen aamutakin vyöllä kiinni, ja lähtiessäni työntänyt sen saappaisiin. Mutta itku on. Punaisen aamutakin alla, saappaanvarressa, maalatuilla huulilla, sormuksen pienessä tähdessä.

31.10.2018 Olen oppinut avaamaan oven pimeään taloon, kävelemään tyhjissä huoneissa istumaan iltaa itseni kanssa. Olen oppinut menemään yksin vuoteeseen ja heräämään harmaisiin aamuihin. Olen oppinut olemaan ilman sanoja, ymmärtämättä, selittämättä. Mutta ilman surua en ole oppinut olemaan. Muistoja sinusta Veera. Sinun ääntäsi, kun puhuit ja nauroit. Halasit. Sanoit: "äiti."

17.11.2018 Elämä on tyhjä näytelmä, jota en enää osaa näytellä. Olen kadottanut vuorosanat ja kasvoilta ilmeet. Puvun saan puettua kaapista päälle; puvustus ja maskeeraus toimii. Kulissitkin kunnossa vielä: Talo ja työ. Tilipussi. Mutta vuorosanat ovat hävinneet Ja kasvoilta ilmeet.

24.5.2019 Viimeinen allekirjoitus kiveen kirjoitettu. Ja tuhat ennen sitä meidän sydämiin.

9.11.2019 Minä laitoin ruokapöydälle kuvan. Olipa kerran elämä. Lapset pöydän ympärillä iloisena. Siitä on kauan. Vieläkään ei keittiössä syödä.

21.7.2018 En saa käsiäni ristiin Ja silmäni ovat sokeutuneet kyynelistä.

5.11.2019 Aamuhuuto. Olen väsynyt aamujen kalpeaan valoon ja myttyyn rutistettujen tyynyjen huomeneen. Olen väsynyt valottomiin iltoihin ja tyhjiin tuoleihin pöydän ympärillä, loppuunpalaneisiin kynttilöihin. Olen väsynyt tyhjien päivien touhotukseen, tuhansiin lähetettyihin viesteihin ilman vastaanottajaa. Delivery Error; Minun elämä.

2.1.2020 Uutena vuonna Tämä alinomainen väsymys. Suru. Kuin likavesi hangella. Sulanut ja jäätynyt lumikinos. Kaatuneet kynttilät, nokeentuneet lyhdyt. Alijäähtynyt vesi tuulilasissa, pyyhkijät turhaan hankaavat haudalta pois. Vuosi on vaihtunut. Päiviä voi pinota, laskea kuin lampaita yöllä. Kauanko, kauanko tätä kestämätöntä elämää on kestänyt. Jossakin laatikoissa tallessa kaikki mitä sinusta on jäljellä. Omistettu Marja-Liisalle, jonka kanssa jaetaan lapsen menettämisen surua.

27.10.2017 Minä itken pimeällä tiellä ja valitukseni ääni kaikuu pimeydestä tyhjyyteen. Nostan katseeni ja näen: Sinä olet sytyttänyt minulle koko taivaankannen tuhansiin tuhansiin tähtiin.