Tyhjenevässä talossa

Tyhjenevässä talossa 

minä teen huoneissani

muistojeni 

Kuolinsiivousta.

Yritän muistaa,
milloin he lähtivät täältä. 
Istuivat viimeistä kertaa
näissä huoneissa.

 
Kesän alkuja, syksyn pimeneviä iltoja.

Sulkivat oven viimeistä kertaa,
katsoivat lähtiessään puutarhaan.
Saateltiin soratieltä autolle.

Oliko silloinkin 

Vastaantuuleva päivä?

 
Tiesivätkö lähtiessään, 

etteivät koskaan enää 

palaisi.

Hyvästelivätkö mielessään taloa,
vai lähtivätkö vain,
niinkuin talosta lähdetään.

Ehkä se oli loppusyksyn pimeyttä,
vanha isä pyörätuolissa olohuoneessa
kuuntelemassa,
kun äiti soitti pianolla iltavirttä.

Mutta tytär tuli käymään alkukesällä,
istui olohuoneen
vihreässä nojatuolissa
isänsä vieressä
ja pyyhki hiljaa silmiään
paperinenäliinaan. 

Viimeisenä syksynään mies tuotiin 
hoitokodista vielä 

käymään kotona.
Ei paljon enää jaksanut,
lepäämään oli päästävä.

Ja vuotta myöhemmin
vanha äiti talutettiin 

viimeistä kertaa taloon.

Minä nousen taas kesän alun
kylmiin aamuihin,
kun ulkona ratsastavat vielä 

hallavat hevoset

ja niiden jälkeen nousevat 
puhurit 

meinaavat kaataa minut.

Mutta menneet ovat jättäneet minulle 

hymynsä.

Marjaana 27.5.2026