Yhdessä kesään -Sururyhmä

Kesää ei näe seiniltä, 

kiireiseltä 

kalenterimerkinnöiltä,

kun

minä vain suoritan elämää,

päiväjärjestystä.

Ilo ja viha ovat

kadoksissa kuusen alla,

mutta omalla äänellä minä

kerron tarinaani,

loppuun elettyä,

mutta vielä keskeneräistä.

Kuin tuulikello soivat ajatukseni ilmassa,

minä kuulen,

miten ne resonoivat

toistenkin surussa.

Tunteen aioin päästää

turvasäilöstä pihalle

kävelemään paljain jaloin nurmikolle,

napata iloa lennosta kiinni,

vaikka rikkinäisellä perhoshaavilla,

sohaista kepillä ajatusteni muurahaispesään.

Minä Itken kannon nokassa

ja annan tuulen pyyhkiä

kyyneleet poskiltani.

Kirjoitan muistilapulle,

että muistan kysyä itseltäni

joka päivä

miten suru tänään voi.

Käyn kehityskeskustelua

itseni kanssa ja teen listan,

missä olen hyvä ja onnistunut

ja miten elämä minua kantaa

Ja minä elämää.

Marjaana 19.6.2023