Missyoualways

Kuuset seisovat ikkunan takana mykkinä. Ne ovat vannoneet:  ei sanaakaan tänään.  Säleverhojen raosta sumuinen päivä ja suru, josta ei saa selvää.  Aamulla satoi vaahteranlehtiä,  hyppivät puusta  kuin laskuvarjohyppääjät.  Kuuntelin niiden iloa,  kun ne laskeutuivat maan pinnalle.  Maa on kohmeessa pakkasyön jälkeen ja joku oli piirtänyt pitkästäaikaa  jääkukkia autonikkunoihin.  Portti on auki kuolleeseen puutarhaan.  Kesä on poistunut.  Marjaana 22.9.2021

Elämän kauneuden edessä minä vieläkin pysähdyn.  Ja jos tänään nähtäisiin minä kertoisin sinulle,  miten hopeanharmaat lehdet  valuivat alas puusta  ja niiden välistä näkyi  sinistä taivasta.  Veeralle äiti 10.9.2021

Kun olit neljä, halusit hiukset donitsilla ylös poninhännäksi,  kolmesti päivässä vaihdoit  hametta peilin edessä.  Sinulla oli oma kollipoika,  jota kannoit  ja se roikkui kaulassa  kuin marakatti.  Piirsit joka päivä minulle  kissankuvia ja kirjoitit alle  meidän nimet. Vastavärit - sanoi kukkakauppias,  kun neljän suruvuoden vuosipäivänä  halusin viedä sinulle  yhden oranssin gladioluksen ja neljä kirkuvan violettia neilikkaa, yksi kullekin suruvuodelle. Olkoon - sanoin, vaikka eivät ne edes ole.  Sen sinä olisit jo allekouluiässä  tiennyt. Sinä olet oranssi gladiolus -  niin kaunis ja hehkuvan kirkas.  Koko varren matkalta aukeavat nuput.  Ei lyhennetä sitä - sanoin,  antaa sen olla.  Vieläkö ne aukeaa? minä kysyin  ja ymmärsin,  koko matkan varrelta ja vielä elämän jälkeenkin  aukeavat viimeiset nuput.  Kiitos elämästä Veera.  1.9.2021 äiti

Sanat ovat jähmettyneet riveilleen ja tuijottavat tyhjin silmin eteensä.  Aika kulkee elokuun päiviä  edestakaisin,  neljättä kertaa elettyjä, palaa aina alkuun;  lähtöpisteeseen siihen, kun viimeisen kerran nähtiin. Vasten tahtoaan jatkaa kohti sitä päivämäärää,  joka on ylitsepääsemätön.  Kuin portti joka ei auennut  mutta josta läpi oli mentävä pimeään puutarhaan  avainta etsimään.  Tämä loputon sade niinkuin silloin kun hämähäkkejä oli tullut huoneisiin.  Taivas oli silloin alkanut jo itkun,  vaikka en sitä tiennyt.  Olitko jättänyt minulle valon  olohuoneen ikkunaan,  näin sen turkoosin verhon takaa  kun odotin sinua avaamaan.  Turhaan seisoin ovella ja koputin,  huusin nimeäsi, sinä et ollut enää siellä. Päivä oli loppunut jo puoleen päivään ja laskeutui yö.  Eikä sen mustempaa yötä  ole olemassakaan.  Marjaana 27.8.2021

On Sinipallo-ohdakkeiden aika. Se sinä sanoit olevasi:  Sinipallo-ohdake, yhtä piikkinen.  Ne hohtavat kirkkaansinisenä elokuun yössä.  Alkoi neljännen kerran  elokuun lähtölaskenta:  kolmekymmentä päivää syyskuun ensimmäiseen.  Silloin lähdit täältä  Muuttolintu  Birdie.  Puutarha nyyhkyttää vieläkin lähtöäsi  ja Sinipallo-ohdakkeet vartiopaikoillaan  odottavat vain että tulisit.  Marjaana 9.8.2021

Menneiden päivien  loittonevien  askelten kaiku.  Elämä kulkee  kevenevin kengin  eteenpäin. Mutta eilisen muistot  eivät minua jätä.  Vuosien taakse ulottuvat  elämän sidosnauhat  yhdessä punotut.  Mennyt aika  on muuttunut haaveeksi taivaanrantaan.  Tulevaisuuden haaveet lipuivat ohitse  kun puotapilvet taivaalla.  Mennyt ja tuleva vaihtoivat  istuinpaikkoja pöydässä.   Tienvarressa hyppivät heinäsirkat  ja kasvoilla viivähtää  ohimenevän perhosen lennon varjo.  Tulevaisuus: Mustan pilven violetti reuna,  Ukkosmyrsky, joka hellepäivänä ohitti,  Pimeään aamuun nouseva iltatähti. Marjaana 17.7.2021

Taivaanpilvet ovat pudonneet alas ja niistä kasvaa korsia,  heikkoja yksinäisyyden siveltimenvetoja,  nopealla kädellä vetäistyjä. Veteen piirretyt viivat:  todellisuuden ääriviivoja vai pelkkiä heijastuksia?  Varjot vähintään yhtä vahvoina kuin  todellisuus.  Minä alan muistoista ja lopetan niihin.  Tässä hetkessä minä olen vain valoa läpäisemätön varjo. Muistijäljet vahvempina minussa  kuin tämä hetki.  Kun olit kuollut taivas pilvetön, sumea.  Hautajaispäivänä pilvet  niin korkealla maasta.  Tänään lammenpohjassa  vain heijastuksina elämästä.  Marjaana 2.7.2021