Jääkauden jälkeinen aika

Neljän ja puolen vuoden jälkeen 

minunkin on vaikea muistaa

minkälainen sinä olit. 

Miten puhuit ja liikuit,

mitä sanoit,

minkälainen ääni sinulla oli,

minkälainen katse,

miltä tuoksuit?

Minä en sinua unohda, 

vaikka elämä 

tekee minussa työtään: 

Ohentaa eilisen, 

hapristaa muistikuvat.

Tuska on syövyttänyt 

minut kuin happo.

Olen paperi polttolasin alla. 

Äiti kuolleelle lapselle. 

Mutta vaikka en 

muistaisikaan enää 

mitään, 

minä muistan sinut.

Olen surussani 

jääkauden jälkeinen elämä. 

Tuskamassojen ylitse vyörymä.

Murskattu kallio

ja vajonnut maa. 

Olen tuntemattomaan maastoon 

paiskattu siirtolohkare 

ja syvään uurretut railot 

sen pinnassa. 

Paikalleen jämähtänyt.

Suru minussa sulaa ja jäätyy 

pysähtyy ja jatkaa taas matkaansa. 

Tekee ylitsepääsemättömän 

korkeita salpausselkiä,

pohjattomia hiidenkirnuja 

ja läpimenemättömiä pirunpeltoja.

Marjaana