Missyoualways

Kun Veera oli kuollut, minä mietin,  miten  hän saisi viestitettyä  minulle itsestään, jos haluaisi. Ja silloin tiesin,  että tietenkin hän lähettäisi minulle taiteellisia pysäytyksiä. Tietäen, että ne minä kyllä huomaisin. Niinpä hän on lähettänyt  tervehdyksiään piirtoina pilviin, maalaillut lumikukkia tuulilasiin,  asetellut  puidenlehtiä autonoveen, puhallellut valkean  huurusydämen kynnysmatolle,  Sulattanut vuosipäivän hautakynttilän  liljankukkien muotoon,   maalannut enkelinkuvan  kiviretkeltä tuomaansa  kiveen.  Ja aina nähdessäni sen,  tiedän kyllä,  keneltä tervehdys on.  Marjaana 26.10.2026

Kymmenen vuoden kuluttua hän ei vieläkään pysty katsomaan kuolleen lapsensa kuvaa.   Minä en muuta katsoisikaan.   Sinun kuviasi etsin kaappien hyllyiltä,  albumien sivuilta,  piirroskasoista kaikkialta. Minun on nähtävä kuvasi,  katsottava Sinua tarkkaan.    Sillä minä häviän olemasta, jos en näe kasvojasi. Marjaana 12.4.2026

 

" Luuletko sinä -- hän vastasi minulle -- että ollaan kavereiden kanssa, kun on kuolemassa? " Sinä totinen ja tosi. Aito. Minä-- tyhjänä kumiseva tynnyri--  haparoivat käteni  tyhjää täynnä.  Tyhjänpäiväisten sanojeni kilisevien kulkusten sointi irvokkaana ilmassa.   Veeralle äiti 12.4.2026

Sinä piirsit minulle hylkeenkuvan, kun vauva oli syntynyt ja toit sen minulle sairaalaan. "Äitille Veera", olit  kirjoittanut.  Muistin sen kun näin, miten hain evä sukelsi pilvissä.  Ja tiesin:  Terveiset Veeralta. Veeralle äiti 23.3.2026

Surua ei saa ajatella,  se on lukittava romuhuoneeseen. Vaanikoon minua siellä  kaikkien tavaroiden  takana. Se on valmiina tarttumaan  minuun kiinni  laukunkahvoista, lompakosta, selfiekuvista. Olen oppinut väistämään katsettani niistä. Tänään minä näin kahvilan pöydässä sinun näköisen nuoren naisen, enkä saanut katsettani irti. En minä edes pysty ajattelemaan  sitä, että olet mennyt. Tämä suru pakkaantuu minuun  kuin ahtojäät. Niiden mukana olisi helppoa  lähteä täältä. Miten minusta tuntuukin,  että olen surunraiteilla,  vaikka tämä viikonloppu oli  varattu ilolle. Muutama viikko sitten,  sisko kysyi minulta,  pääsisikö samaan hautaan. Se on kaunein kysymys,  mitä minulta on kysytty. Lukuunottamatta kysymyksiä, joita sinä minulle esitit, niitä, joihin en milloinkaan osannut vastata. Marjaana 20.3.2026

  Talo on aamulla kylmä, se hylkii minua.  Minä kääriydyn peittoihin. Yön kylminä tunteina  yritin peitellä itseäni lämpimiin lisäten lämpökerroksia, mutta kylmyys ei minusta väistynyt yön kalvakan katseen alla. Peilipöydän laatikosta illalla nostamani rannekello sanoo minulle huomenet. Varttia vaille kaksitoista. Kuolinhetkeesi pysähtyneet.  Marjaana 9.3.2026