Missyoualways

On surullisia päiviä, kun suru pyyhkii yli laidan Ja elämä lipuu ohi.  Alla hukuttava surun meri ja kasvoilla jäätävä tuuli. Pelkkää harmaata kaikkialla, Ei valonkajoakaan. Mutta ilon hetki tulee vierailulle silloin kun et sitä osaa odottaakaan. Sumuisena aamuna, kun ahdistus on päällä kuin tiukalle solmittu aamutakki, Se istuu seuraksi aamukahvipöytään, ja livertelee kuin lintu. Kertoo kirjoittaneensa kirjaa pihakeinussa ja katselleensa, miten linnut syöttävät poikiaan pesään. Näyttää minulle lumisia maisemia lehdestä -- pelkkää tyhjyyttä ja lunta--  ja kysyy näenkö miten ne ovat maalauksellisia? Aikoo innoissaan leikata katajista bonzaita. Ja minä riisun ahdistuksen päältäni kuin aamutakin ja me lähdemme ostamaan kukkia. Ikää kuin siinä olisi koko elämän tarkoitus. Tälle päivälle se riittää. Riittää kyllä. En minä muuta tarvitse. Marjaana 24 6.2024

Ilon aika on toisilla. Siihen on mieleni taivuttava.  Kesämekkoon, Keveyteen. Suru on pesiytynyt  mieleni perukoille,  kyyröttää nurkissa, eikä se suostu laulamaan  ilonlintuna, kuin pesiään tekevät linnut  puidenoksilla.  Me auotaan ikkunoita pihalle kesään Peräkammarin kollipojan kanssa. Ja ovia, että saataisiin läpivetoa taloon. Tuuletetaan tätä surua pois,  harmaata nöyhtää nurkista. Kipu on paksuuntunut arpikudos  --   paksumpi  kuin vatsani poikki kulkevat  sektion arvet; lasteni syntymäjäljet minussa. Muisto  siitä että sai olla koti lapsilleen.  Mutta tämä arpikudos on toisenlainen. Kuolemansuru on kuroutunut kaikkialle minuun. Näkymätön, paikantumaton.  Se asuu pysyvästi minussa. Ei se tuulettamalla lähde.  Marjaana 1.6.2024

  Elämä on jossakin  Lasin takana.  Valo, jota kohti kurkotan  hämärän huoneestani. Aika Kurkotus kohti tulevaa  Tähän päivään. Valonaaltoina palaavat   Poismenneiden äänet, kun he puhuvat minulle sanoja, jotka vieläkin tulevat kohti  hiljaisuuden kaikuina. Menneisyyden hetket,  joihin minulla ei ole paluuta.  Marjaana 10.5.2024

Surun kevättulvat  eivät lumien sulettuakaan lopu. Vaikka talvet vuorollaan väistyvät  ja kevättuuli tuo takaisin linnut,  ikirouta jalkojeni alla pysyy. Kukkimaton routamaa. Maisema ilosta tyhjä;  minun elämäni,  jonka mukanasi veit. Veeralle äiti 30.4.2024

Yhtäkkiä minä en muista  mistä tämä kaipaus on. Että minulla ei ole enää sinua.  Sekunnin murto-osaksi unohdan,  että olet mennyt. Mutta kaipaus, ikävän  raskas painolasti,  ei sydämeltä  poistu.  Marjaana 15.4.2024

Olen yksinäinen aamu. Unohdettu. Suru. Sana niin pieni kuin sirpale tai leivänmuru. Mutta koko elämän kattava: Eteenpäin ja taaksepäin. Eikä se ole minkäänvärinen. Väri siitä on paennut  samalla kun valo katosi. Likainen se on, ruma. Heti herättyäni mietin, että minun sanojeni kanssa Sinä täältä poistuit. Mitä Sinulle osasin edes koskaan sanoa? Heräsin liian aikaisin tänään. Uni pakeni, yö loppui kesken. Ja sinne juuri minä olisin halunnut jäädä piiloon tätä kylmyyttä uhkuvaa mieltäni. Likaisen väristä elämää, ikävää. Vain unessa minä enää itken. Marjaana 9.3.2024

Me juhlitaan täällä sinun synttäreitä. Laitettiin kuuseen sinun vaaleanpunaiset joulupallot, ne joissa on valkeat sulat ja joihin olit piirtänyt kimelleperhosia. Sinulle on jäädytetty jäälyhtyyn tulipunaisia ruusuja ja ostettu synttäriruusuja. Me soitetaan täällä Beatlesin Now and then ja rakastetaan sinua yhtä paljon vieläkin. Marjaana 17.12.2023