Yksinäinen aamu

Olen yksinäinen aamu.

Unohdettu.

Suru.

Sana niin pieni

kuin sirpale tai leivänmuru.

Mutta koko elämän kattava:

Eteenpäin

ja taaksepäin.

Eikä se ole minkäänvärinen.

Väri siitä on paennut 

samalla kun valo katosi.

Likainen se on, ruma.

Heti herättyäni mietin, että

minun sanojeni kanssa

Sinä täältä poistuit.

Mitä Sinulle osasin edes

koskaan sanoa?

Heräsin liian aikaisin tänään.

Uni pakeni,

yö loppui kesken.

Ja sinne juuri minä olisin

halunnut jäädä

piiloon

tätä kylmyyttä uhkuvaa mieltäni.

Likaisen väristä elämää,

ikävää.

Vain unessa minä

enää itken.

Marjaana 9.3.2024