Missyoualways

  Ylihuomenna on Syntymäpäivät, mutta ei Huominen  koskaan tullutkaan meille eikä Ylihuomiseen asti yhdessä päästy.  Elämä hyppäsi huomisen yli. Kuolema vei mennessään syntymäpäivät. Mutta vieläkin minä merkitsen päivän kalenteriini, piirrän suuren sydämen ja kirjoitan siihen  nimesi. Sillä minun elämässäni sinä olet. Marjaana 19.12.2025 Marjaana 16.12.2025

Kolme yötä syntymäpäiviin. Sydän hakkaa ja näköä heittää. Minä takerrun oljenkorsiin: Auerin murhamysteeriin: Kuka valehteli ja miten paljon virheitä tehtiin. Ostan taas yhden uuden peiton sänkyni päälle: kas näin pedataan painajaisunet piiloon, silmistä pois. Ripustan jouluvaloja ikkunoihin ja vien sinisen tekokuusen pihalle. Kuuntelen valehtelijoiden juhlaa äänikirjana.  Koko elämäni on kulissia, Valhetta. Paljon onnea vaan, poisotettuna. Sillä en minä jaksa Näitä ilottomia syntymäpäiviä. Pitäisi vain itkeä. Surra. Pukeutua joulun alla mustaan. Antaa talonkin upota tähän kaikkinielevään pimeyteen. Olen loppuun Väsynyt Elämäni Takinkääntöihin, Ikävään, joka välillä tulee räntänä ja lumena, alijäähtyneenä vetenä. Syntymäpäivien irvikuva. Vuosi lisää haudalla. Marjaana 15.12.2025

Me olemme heijastuksia lasilla, Kuusikymmentä sydämenlyöntiä minuutissa, pakenevassa hetkessä. Olemme tässä vielä Ajankulussa Ajan kuluttamia Ajattomina Rapakiven salatut piirtojäljet, Graniitin kestävä todellisuus. Seija-siskolle kirjoitettu  Marjaana 29.10.2025

Ja niin maailma loppui. Oli otettava ensimmäiset askeleet  tyhjän päälle kohti tyhjyyttä, tuntematonta, Jotakin kohti, jota ei edes  tiennyt olevan; Tuntematonta mannerta. Voimattomin jaloin,  jotka eivät kantaneet kuin yhden askeleen  verran. Hapuilevin ottein,  Vapisevin äänin. Mutta niin se käynnistyi: Uusi matka, Kun kaikki entinen oli pyyhkiytynyt pois. Eikä aurinko enää noussut. Marjaana 22.11.2025 JK. Tämän runon kirjoitin, kun luin jonkun  kirjoittavan kriisistään ja siitä,  ettei maailma loppunutkaan.  Minulle loppui. 

  Surun paino: Toisina päivinä maahan painava. Toisina ohut kuin perhosen siipi lennossa,  josta ei kiinni saa. 

Marraskuun Talo on hiljainen ja kolkko. Tämä syksy vain jatkuu -- kuin pysähtynyt suru-- niin kuin ei osaisi siirtyä eteenpäin seuraavaan vuodenaikaan. Päästää irti. Linnut käyvät koputtamassa yksinäisyyteni ikkunaan, luulevat autiotaloksi, vai tulevatko muistuttamaan, että vielä on jossakin elämää. Illalla avaan kirjan ja Sinun kuvasi löytyy yllättäen kirjan välistä. Siinä Sinä olet onnellisena. Kahdeksan vuotta on mennyt tätä ikävää, enkä vieläkään osaa sanoa tästä surusta Muuta kuin: Rakastan. Marjaana 13.11.2025

  Me kurkotamme kuoleman rajan yli Toisiamme kohti. Terveisiä täältä: Rakastan. Veeralle äiti 18.10.2025