Huhtikuu läikkyy minussa yli

Huhtikuu 

läikkyy minussa ylitse,

kulkee keikutellen läpi

kalenterin päivät

ja menee

menojaan.

Liikuttelee jäitä,

ahtaen niitä rannalle

ennen lähtöään,

paiskoo raekuuroja

alas pilvistä.

Kuka istutti minuun

tämän kaipauksen,

loputtoman?

Kaivata ja odottaa,

odottaa ja kaivata,

vielä odotuksen jälkeenkin

kaivata.

Kuka istutti toivon

kuin maan alta nousevan

keltaisen krookuksen,

joka menneiden talvien jälkeenkin

jaksaa vielä

uskoa elämään?

Huhtikuu

jäätää yöllä piharapakot,

kaataa kaiken minussa nurinpäin,

aamut uhkuu kylmää,

mutta iltaisin

käy kevyin

tanssiaskelein

puutarhassa.

Leikkii

valon läiskinä tapetilla,

ajaa itseään takaa kuin

kissa häntäänsä.

Marjaana 1.5.2025