Sadat vuodet ovat pyyhkineet yli

Sadat vuodet ovat
pyyhkineet yli
tätä surun maastoa.

Kiviaita reunustaa surun sisälle
ja rajaa ulos.

Mikä määrä itkua ja
nieltyjä kyyneleitä.

Aidan tuolla puolen kaikki on toisin.

Askeleet hitaat ja raskaat,
Kadonneet sanat.
On vain selittämättömyys.

Surun Salpalinja.

Jäljellä kylmät kivet,
joiden on kestettävä
vuosisatojen suru.

Hautakiviin kaiverrettu
ihmisen häviävä muisto

Ja maan alla kuolleiden lepo.

Huokaukset jäävät
tyhjinä ilmaan.
Mutta ne kaikki on luvattu
kuulla
ja vastaanottaa.
Kyyneleetkin talletettu taivaassa.

Tänään minä kuljen
surun tällä puolella
ja katson tuulenpesiä
puun latvassa.

Surusta ei osaa
oikein mitään sanoa.
Se sotkee koko elämän.
Pyörittää tuulenpesiksi
risteilevät ajatukset.
Ei siitä tiedä
minne menee ja milloin taas palaa.

Marjaana 2.4. 2022