Missyoualways

Vedän molempia siipiä maata pitkin niin että urat jää hankeen.   Raskasta kulkua tänään. Tähän päivään en päässyt  Eikä yö näyttänyt minulle kuviaan. Raskasta kulkua jäisellä tiellä.  Mietin että jänikset ovat hyppineet haudalla ja kynttilät ovat sammuneet.  Istun musta untuvatakki päällä sohvalla.  Tänään en jaksa mitään.  Kissa käy puremassa minua, se haluaa ulos.  Marjaana 29.12.2021

Pysähtynyttä elämää sängynlaidalla.  Minne tästä lähtisi?  Uuteen vuoteenko taas, kun vanha on loppuun tallattu kengät linttaan poljettu,  Rämmitty märissä kengissä  hangessa,  sytytetty kohmeisin käsin kynttilöitä haudalle,  luisteltu liukasta polkua pois.   Kuusenoksakin valunut  taas maata kohti.  Valoakin on raskas kannatella.  Vieläkö jaksaisi nousta ylös?   Marjaana 29.12.2021 Ja sisko vastaa:  Valoa on hyvä kannatella Raskasta tai ei En laske Minä olen valo jota sinä kannattelet Sinä olet se valo jota minä kannattelen Kunnes kuuseoksa laskeutuu Kunnes lumi kimmeltää Täällä Mutta me olemme jo kaukana. Yhdessä. Seija 29.12.2021

Nurkan takana  Tuska,  Näen vilahduksen  Häivähdyksen  Ennenkuin piiloutuu mielen taakse.  Kannan kuusenoksia hautausmaalla syntymäpäiväksi. Kolmekymmentä yksi vuotta täyttäisit  Jos olisit täällä.  Marjaana 13.12.2021

Harmaat päivät seuraavat  marssijärjestyksessä toisiaan,  eivätkä ne tee poikkeuksia.  Ne voi hukuttaa työhön  tai yöhön.  Kävellä päivien läpi niinkuin niillä olisi jokin tarkoitus tai päämäärä.  Mutta todellisuudessa  vain päästäkseen päivässä iltaan,  yön pimeyteen,  tajuttomuuden syviin kerroksiin,  hämärän maahan,  missä ihmiset puhuvat  todellisia asioita  ja asiat tapahtuvat itsestään.  Kirkkaaseen päivään, jossa täältä lähteneet eivät lähteneetkään.  Ja elämä jatkuu.  Elämä.  Marjaana 13.11.2021

Yksi viikko taas elämässä  ohi.  Päivät työtä täynnä.  Nuoret opiskelijat esittelemässä  elämäänsä,  onnea  ja silmänkantamattomiin avautuvaa  elämäntietä.  En voinut olla  Itkemättä,  kun sisko  kertoi sisaruudesta,  siitä, kun sai pikkusiskon.  Mietin sinua, Sinun  elämää  Alkua ja loppua.    Sanoja, joita sanoit  ja niitä, joita et koskaan  saanut  sanottua.  Sinun  kirjoittamatonta  elämäntarinaa, unohduksiin jäänyttä muille.  Mutta ei koskaan meille  kahdelle  äidille ja siskolle.  Et ole täällä enää kertomassa  Miten rakastit meitä.   Marjaana 12.11.2021

Isänpäivä.  Sytytin kaksi kynttilää, kahdelle eri pöydälle.  Kahden miehen  elämäntarinassa Minä olin.  Toisen isän syliin minut  lapsena annettiin,  toisen isän syliin  annoin lapseni.  Elämäntarinat  loppuun saakka  kuljetut rinnalla vaikka vaihtuivat roolit  kantajasta  kannettavaksi.  Vasta kirjankansien sulkeuduttua  voi ymmärtää, ettei rakkaus kuole  hautajaisiin,  vaan jatkaa  olemassaoloaan  minussa.  Menneisyyden kantovoimana,   Tulevaisuuden kantoaaltona.  Marjaana 15.11.2021 isänpäivänä

Kärsimyskukka sulkee kukkansa  syntymäpäiväksi:  Tänään iloitaan elämästä.  Menneisyys,  eilisen surut on heitetty radanvarteen  kuin evakkojen tavararöykkiöt  pääteasemalle.  Pelastetut aarteet,  vähäiset  mitä mukaan saatiin,  vaikka rajan taakse jäikin  kokonainen elämä.  Tarina kertoo, että kasan alta voi löytyä vielä päivien jo mentyä  elämää.   Seijalle Onnea 58-vuotis syntymäpäivänä  15.11.2021

Sinun poissaolosi tyhjyys  humisee minun korvissani  kun katson  kun kurkistat koiran kanssa valokuvasta seinältä. Valosarja loistaa ikkunassa  mustan verhon takana,  kaikki yhtä teennäistä  kuin  kirkuvat valot pimeässä  ja elämä  jota väkisin yrittää elää.   Marjaana 19.11.2021

 7.7.2017:  Olitko silloin siellä kuuntelemassa tätä laulua, jossa lauletaan ajasta ja  matkasta tähtiin - samaa jota minä kuuntelen täällä neljän valovuoden päässä.  Ajatella miten päivät kulkivat  eteenpäin kohti loppua.  heinäkuun loppuun,  elokuun loppuun,  Miten ne vähenivät vähenemistään kunnes viimein loppuivat.  Tuli viimeisen päivän aamu: Syyskuun ensimmäinen,  elämän viimeinen.  Näitkö minun viimeiset viestit mutta et enää vastannut, sillä kaikki sanat olit jo sanonut.  Lopullisesti.  Minä lähdin sinun luokse, liian myöhään,  myöhässä  niin kuin aina mutta peruuttamattomasti. Lopullisesti.  Tiimalasin hiekka  oli jo loppuun valunut.  Veeralle äiti 25.11.2011

Sisko istuu tyhjässä talossa  keskellä huonetta,  keinuu tuolissa  pysähtyneen elämän näyttämöllä.   Leski ripustaa rannalla märkiä pyykkejä pyykkinarulle,  ohi menevät veneet katsovat joelta  - Eikö se sure?  Mummo näkee kaksoiskuvia vuosipäivän aattona,  kukat ja kynttilä varattu hyvissäajoin,  haudalla käynnin jälkeen sairaalareissu.   - Ei ole lupa surra.  Kissa tulee sisälle hiiri suussa  ja lintu lentää keittiöön aamupuuron aikaan.   - Elämä tulee ikkunoista ja ovista sisään. Ylioppilaskirjoitukset tehty  ja matematiikan vihko laskettu täyteen.   - Suru kurkkii kaavojen takaa.  Kyyneleet valuvat äitien silmistä,  kun he käärivät kapaloihin liian lyhyeksi jäänyttä elämää.  Marjaana 4.11.2021

Aamutaivas on väsynyt  ja paksun harmaan peiton alla.  Pilvet kyyröttävät kohmeessa  yön jäljiltä. Ne syövät valon  päästämättä sitä läpi.  Tyhjään tuijottava katse,  mitään näkemätön.  Valo uppoaa sokeisiin silmiin, pimeässä nähtyihin painajaisiin, mielen läpäisemättömään harmauteen,  marraskuun valottomiin päiviin.  Marjaana 3.11.2021

Menneisyyden tuulet hiuksissasi  sinä kävelet kuvasta pois.  Aurinkoiset päivät menivät iltaan ja laskeutui hämärä: Sumu joka ei vuosienkaan päästä  hälvene. Suru jonka jälkeen on vaikea  erottaa elämän ääriviivoja. Onko sinulla taidekirja kädessäsi? Katsoitko juuri taidekuvia ja niiden innostuksen hehku jäi kasvoillesi. Haluat piirtää niistä oman version  kuten elämästä.  Tästä hetkestä eteenpäin  on jäljellä vielä seitsemän vuotta. Veeralle äiti 31.10.2021

Itku tuli aamupalalle,  paistettua kananmunaa ja nakkeja oli vain nieltävä ja itkettävä tätä elämää ja sinua,  joka olet poistunut jo vuosia sitten tästä elämästä.  Et koskaan enää yhtenäkään aamuna päivänä iltana  tai yönä istu minun vieressä tässä.  Vaan vieressä aina tyhjä tuoli  valkoiseksi maalattu tyhjyys  Marjaana 25.10.2021

Kuuset seisovat ikkunan takana mykkinä. Ne ovat vannoneet:  ei sanaakaan tänään.  Säleverhojen raosta sumuinen päivä ja suru, josta ei saa selvää.  Aamulla satoi vaahteranlehtiä,  hyppivät puusta  kuin laskuvarjohyppääjät.  Kuuntelin niiden iloa,  kun ne laskeutuivat maan pinnalle.  Maa on kohmeessa pakkasyön jälkeen ja joku oli piirtänyt pitkästäaikaa  jääkukkia autonikkunoihin.  Portti on auki kuolleeseen puutarhaan.  Kesä on poistunut.  Marjaana 22.9.2021

Elämän kauneuden edessä minä vieläkin pysähdyn.  Ja jos tänään nähtäisiin minä kertoisin sinulle,  miten hopeanharmaat lehdet  valuivat alas puusta  ja niiden välistä näkyi  sinistä taivasta.  Veeralle äiti 10.9.2021

Kun olit neljä, halusit hiukset donitsilla ylös poninhännäksi,  kolmesti päivässä vaihdoit  hametta peilin edessä.  Sinulla oli oma kollipoika,  jota kannoit  ja se roikkui kaulassa  kuin marakatti.  Piirsit joka päivä minulle  kissankuvia ja kirjoitit alle  meidän nimet. Vastavärit - sanoi kukkakauppias,  kun neljän suruvuoden vuosipäivänä  halusin viedä sinulle  yhden oranssin gladioluksen ja neljä kirkuvan violettia neilikkaa, yksi kullekin suruvuodelle. Olkoon - sanoin, vaikka eivät ne edes ole.  Sen sinä olisit jo allekouluiässä  tiennyt. Sinä olet oranssi gladiolus -  niin kaunis ja hehkuvan kirkas.  Koko varren matkalta aukeavat nuput.  Ei lyhennetä sitä - sanoin,  antaa sen olla.  Vieläkö ne aukeaa? minä kysyin  ja ymmärsin,  koko matkan varrelta ja vielä elämän jälkeenkin  aukeavat viimeiset nuput.  Kiitos elämästä Veera.  1.9.2021 äiti

Sanat ovat jähmettyneet riveilleen ja tuijottavat tyhjin silmin eteensä.  Aika kulkee elokuun päiviä  edestakaisin,  neljättä kertaa elettyjä, palaa aina alkuun;  lähtöpisteeseen siihen, kun viimeisen kerran nähtiin. Vasten tahtoaan jatkaa kohti sitä päivämäärää,  joka on ylitsepääsemätön.  Kuin portti joka ei auennut  mutta josta läpi oli mentävä pimeään puutarhaan  avainta etsimään.  Tämä loputon sade niinkuin silloin kun hämähäkkejä oli tullut huoneisiin.  Taivas oli silloin alkanut jo itkun,  vaikka en sitä tiennyt.  Olitko jättänyt minulle valon  olohuoneen ikkunaan,  näin sen turkoosin verhon takaa  kun odotin sinua avaamaan.  Turhaan seisoin ovella ja koputin,  huusin nimeäsi, sinä et ollut enää siellä. Päivä oli loppunut jo puoleen päivään ja laskeutui yö.  Eikä sen mustempaa yötä  ole olemassakaan.  Marjaana 27.8.2021

On Sinipallo-ohdakkeiden aika. Se sinä sanoit olevasi:  Sinipallo-ohdake, yhtä piikkinen.  Ne hohtavat kirkkaansinisenä elokuun yössä.  Alkoi neljännen kerran  elokuun lähtölaskenta:  kolmekymmentä päivää syyskuun ensimmäiseen.  Silloin lähdit täältä  Muuttolintu  Birdie.  Puutarha nyyhkyttää vieläkin lähtöäsi  ja Sinipallo-ohdakkeet vartiopaikoillaan  odottavat vain että tulisit.  Marjaana 9.8.2021

Menneiden päivien  loittonevien  askelten kaiku.  Elämä kulkee  kevenevin kengin  eteenpäin. Mutta eilisen muistot  eivät minua jätä.  Vuosien taakse ulottuvat  elämän sidosnauhat  yhdessä punotut.  Mennyt aika  on muuttunut haaveeksi taivaanrantaan.  Tulevaisuuden haaveet lipuivat ohitse  kun puotapilvet taivaalla.  Mennyt ja tuleva vaihtoivat  istuinpaikkoja pöydässä.   Tienvarressa hyppivät heinäsirkat  ja kasvoilla viivähtää  ohimenevän perhosen lennon varjo.  Tulevaisuus: Mustan pilven violetti reuna,  Ukkosmyrsky, joka hellepäivänä ohitti,  Pimeään aamuun nouseva iltatähti. Marjaana 17.7.2021

Taivaanpilvet ovat pudonneet alas ja niistä kasvaa korsia,  heikkoja yksinäisyyden siveltimenvetoja,  nopealla kädellä vetäistyjä. Veteen piirretyt viivat:  todellisuuden ääriviivoja vai pelkkiä heijastuksia?  Varjot vähintään yhtä vahvoina kuin  todellisuus.  Minä alan muistoista ja lopetan niihin.  Tässä hetkessä minä olen vain valoa läpäisemätön varjo. Muistijäljet vahvempina minussa  kuin tämä hetki.  Kun olit kuollut taivas pilvetön, sumea.  Hautajaispäivänä pilvet  niin korkealla maasta.  Tänään lammenpohjassa  vain heijastuksina elämästä.  Marjaana 2.7.2021

Pyörä on parkkeerattu  kivikkopenkin viereen  niinkuin sinun pyörä ennen.  Istutettiin lohenpunaiset inkaliljat  ja limenväriset hortensiat  riitasointuinnuiksi haudalle. Neljä vuotta sitten oli viimeinen  kesä kukassa. Sinä nauroit silloin puutarhassa.  Joskus sekunnin ajan  - minä luulen, että asut vielä  tässä kaupungissa  ja olen menossa sinun luokse.  - Aivan kuin sekunti, jolloin auto on kiitämässä  ulos tieltä, ennen korjausliikettä Se on kuollutta aikaa, kangastusta. Kuulokuvaa, jonka sisälle ei ole pääsyä. Vieläkö se elää jossakin  minun aivosolussani.  Sisko, jonka siskonpesti loppuunkirjoitettiin, sanoi, että hänellä on vielä jäljellä  kuolleen siskonsa vaatteita,  joissa on tuoksu jäljellä.   Minua olisi itkettänyt, mutta en osaa enää itkeä.   Olen kadottanut itkun ja naurun.   Elämä on nyt kapeampi kaista  ja vain peruutuspeilistä  näkyy tarkasti.  ...

He sanovat "suisidaalinen, teki suisidin."  Niin he sanovat osoittaakseen, että he ovat asian yläpuolella. Ammatillisesti  uloskirjoittavat itsensä. Ja lukitsen portin.  Minulta ette mitään koskaan tule saamaan.  Älä kävele pihamaalleni.  PÄÄSY kielletty. Ulos.  Marjaana 19.6.2021

Aurinko kirkuu kesää  taivaalta,   en pääse pakoon.  Olen eksynyt erämaahan  kuivuneiden purojen äärelle.  Suru saartaa varjona edestä ja takaa.  Jokainen askel on turha. Marjaana 7.6.2021

Pieni yksivuotiaan kori on hyllyn päällä.   Laitoin se käpyjä täyteen.  Olisipa vielä nyt se päivä,  niin tietäisin miten se eletään.  Olen palannut Suruvaahteran alle istumaan. Se tekee uusia käpristyneitä ruskeanvihreitä lehtiä  ja heijaa tyynesti oksiaan.  Tämä yksinäisyys on vailla ääriviivoja ja poispyyhitty tulevaisuus  on kuin pellolle laskeutunut sumu ennen yötä.  Kävit viime yönä kolmekymppinen.  Olit muuttunut, aikuisempi,  vieraampi. Istuimme penkille vierekkäin  ja kiirehdin sanomaan,  että olen mielettömän onnellinen,  kun olet siinä.  - Aina sinun on pakko päästä  ensimmäiseksi  sanomaan. Sinä sanoit   ja pyysin sinua kertomaan ensin.  - Vauvan jalat on kylmät ja niitä on vaikea  saada lämpimiksi."  Sinä sanoit.    Vauvan. Etsin villasukkia vauvan jalkojen päälle. Marjaana 22.5.2021

Minä lupasin pysyä elossa  Sinun vuoksesi  Kaksikymppinen.  Ja Sinä opetit minulle miten Keskellä pimeintä yötä soitetaan pianolla kahdestaan "Can' t stop falling in love  with you."  Ellille äiti 10.5.2021

Tämä talo on raamit  elämän ympärillä.   Paksut tiiliseinät pitävät  kaiken pystyssä ja sulkevat sisään.  Kauan sitten ovat kadonneet elävien ihmisten äänet. Kello hakkaa tahtia  sydämen sykkeelle: Elä!  Huoneet, suuret tyhjät kuplat  lattiasta kattoon,  haukkovat henkeä  tyhjän päällä: Olipa kerran, vai oliko.  Elämän muistot ohentuneet,  hajonneet,  asiayhteyksistään irronneet  ja sulaneet kuin alkuaineet  saunan uuniin.  Vain minä nousen  uusiin aamuihin; vedän verhot auki  ja illalla ikkunan eteen.  Petaan sänkyni. Juon aamukahvini.  Kutsun pihalta kissan.  Punaiset korkokengät  odottavat  Äitienpäivän aattona  eteisessä,  että ulko-ovi avautuu   ja pääsee kantamaan  vaaleanpunaiset  Äitienpäiväruusut  haudalle.  Marjaana 8.5.2021

Suruviitta laahaa maata pitkänä, painavana.  Askel painaa   On niin vaikea lähteä  tähän päivään.  Tässä surussa mikään ei muutu.  Ajanvirta kulkee hitaasti jään alla jääkylmänä, kuolleena, elottomana. Hitaasti se murtaa kaiken,  ohenee kuin kevätjää järvenselästä. Kevätauringon ohut valo  laskeutuu  kasvoilleni. Puutarhassa krookukset   pyrkivät eloon.  Marjaana 2.5.2021

Sinä ajoit pyörällä  vaaleanpunaisessa hupparissa kadun yli. Minä näin, Sinä se olit. Elävänä. Välähdyksenä sain nähdä sinut, vaaleanpunaisessa hupparissa, ylittämässä katua ohittamassa tätä hetkeä aika-avaruuden risteyksissä - läpi menneisyyden aikakerrosten ja valovuosien ikävän kohti tulevaisuutta:  Siihen risteykseen, jossa tavataan!  Marjaana 26.4. 2021

Juuri silloin hän olisi  tarvinnut viestin, yhteydenoton:  Mitä kuuluu?  Hyvää pääsiäistä,  Hyvää viikonloppua,  Hyvää arkipäivää,  Tätä päivää.  Elämänpäivää.  Mutta ei ollut sanoja,  Ei ajatusta mielessä.  Ei edes hyvän toivotusta:   toivon valamista. Paremman aamun.  Kun itselläkin oli niin vaikeaa,  eikä minulle kuulu.  Ei sairaat, lesket, epätoivoiset,  surevat.  Eikä ainakaan lapsensa menettäneet. Onhan minulla omani.  ja lapsenlapsetkin minulle annettu.  bonukset.  En halua ajatellakaan.  On ajateltava myönteisiä asioita,  positiivisia. Omaa elämää.  Niin kapea on tie haudalta  Pääsiäisen aamussa,  että vain sokeat, raajarikot  ja kaikkensa menettäneet  lähtevät valoa kohti käsikynkässä   toinen toistansa tukien hapuillen tyhjin käsin elämään.  Marjaana 4.4.2021

Kevään valoraita oli jäänyt putoavan auringon jälkirailona taivaan reunaan. Onnellisen päivän toivotus,  vaikka vain ohikulkevalta vieraalta,  ennekuin taas putoaa pimeään.  Marjaana 23.3.2021

Tänään tuulilasi oli täynnä pieniä lumitähtiä.  Ajattelin sinua.  Niinkuin sinä olisit piirtänyt tuhat lumitähteä minun aamuun.  En raskinut pyyhkiä niitä pois.  Tie näkyi kauniimpana niiden takaa  hetken  kunnes ne sulivat pois.  Veeralle äiti  22.3.2021

Viime viikolla vein pois maalaustelineen,  --- sillä sinä et maalaa enää täällä---  ja lapsuuden satuvideot, ----sillä The End on lopullisesti nähty. Tänään minä lähetän maailmalle  monta barbinukkea,  mutta Esmeraldaa ja Arielia en pysty  päästämään, niiden on jäätävä vielä hyllylle asumaan. Kivulla käärin sinun tavaroita pusseihin  ja kannan ne pois,  sillä hautajaissaatossa  on kuljettava vahvana.  Niin minun on tehtävä, sillä elämä jatkuu  jossakin muualla,  mutta täällä hautajaiset.   Marjaana 19.3.2021

Laulatko siellä taivaanpankolla,  vai onko sulla taulu tekeillä?  Miten sulla on hiukset   ja minkälainen puku?  Leikitätkö meidän kissoja ja sitä pienenä kuollutta koiranpentua? Vieläkö piirtelet  kortteja meille  ja laitat niihin  onnentoivotuksia?    Voi miksi tulet niin harvoin käymään?   Sanoit että matka on pitkä,  eikä perille kysymättä löydä.  Lupasin, ettei sinun   tarvitse enää tulla,  vaikka minulla on   kova ikävä sinua.  Veeralle äiti 13.3.2021

Kahdeksan kissaa raapii  ovien takana. Vauva valuu käsistä lattialle. Naisakrobaattiveistos kaatuu ja hajoaa  palasiksi.  Pää tyynyyn, levonhetki nyt lyö.  Marjaana 6.3.2021

Sata runoa surusta:  Satatuhatta sanomatta jäänyttä sanaa,  silloin kun oli sen aika.  Sata miljoonaa ajatusta, upoksissa   avaruuden mustassa aukossa, jonne ei ole mitään asiaa. Sata ajatusten kiertoradoilla, jotka vain sekunnin murto-osassa välähtävät näkökentän laidalla,  kuuluvat pamahduksena pään sisällä,  jäävät jälkihuudoksi korviin.  Sata ajatusta, jotka pystyi käsittämään vasta sitten kun kaikki oli mennyt -  kuin pimeässä ohikiitävän auton valokiila häviämässä läpipääsemättömään sumuun. Sata kertaa liian myöhään  - kuten minä aina jokapaikasta. Ja pahiten  silloin kun olit kuollut.  Sata surupistettä, jolloin kuvitteli  että jonkin asian surussa  voisi saada päätökseen.  Sata ajatusviivaa, taukoa tämän katkeamattoman surusoiton välillä.  Sata riviltäputoamista: ojaan kummallekin  puolelle rähmälleen, liejuun, suonsilmään, ahtojäihin.   Ja sieltä Satakertaa aina vain takaisin...

On kuljettava nämä polut niinkuin olisi nämä itse valinnut.   Katsottava menneisyyden kuvia,  muistettava vain iloiset hetket.  Sen että olit olemassa,   Ja minä.  Marjaana 13.2.2021

  Aamu harmaalla kuorrutettu. Työmatkalla minä rukoilin kirosin ja itkin. Kuu sukelsi sumupilveen. Kun se tuli esiin, se olikin aurinko. Marjaana 9.2.2021

Kynttilä lyhdyssä on palanut loppuun. Joku on käynyt piirtämässä jääkukkia helmisydämen ympärille.  Sinäkö rakas?  Tänään en selviä tästä ikävästä.  Milloin nähdään, milloin.  Äiti 6.2.2021

Kaikki peittyy,  jää ajan alle,  muuttuu maaksi,  häviää.  Aika kuluu  jättää meidätkin lopulta,  vie mukanaan muistot hapristuneet:  menneisyyden kuultokuvat kylmäksi kohmettuneet, kuin jääriite tuulilasissa  pakkasyön jäljiltä.  Todellisuus muuttunut  epätodeksi  unenmaailmaksi.  Se on totta enemmän  kuin tämä päivänvalo,  jossa en tunne enää mitään.  Jälleennnäkemisen haparoiva toivo;  koko elämän alle paalutettu  teräspalkki.  Spektroliitin  välkehtivät värit  hautakivessä  voi nähdä  vain valossa.  Marjaana 24.1.2021

Olen Surun vankilassa,  muistojen kaltereiden takana,  elämästä pois suljettu,  hämärän huoneeni vanki,  jonne vain ohut valonkajo  yltää hetkittäin kuin rukousvastaus. Rautakahleet kivun kovettamat Ja elämän edessä  taipumaton mieli: Näitä jäähyväisiä minä en suostu sanomaan.  Pohjaton huuto mielen pimeydessä,   kysymys vailla vastausta.  Se jota ei ole lupa kysyä: Miksi?  Voi Miksi?  Marjaana 23.1.2021

 Palapelin paloista on koottava  uusi kuva  hajonneen tilalle.  Palat muuttavat paikkaansa   epämääräisiksi muodostelmiksi, joista  hetkittäin voi kuvitella  näkevänsä jotakin, mutta todellisuuden  jälkikuvat näkyvät  verkkokalvoilla ainoastaan   silmät kiinni   Loppuunkuluneet palat siirtyvät  kohinaksi taustalle,   värinsä kadottaneeksi   muistokudelmaksi, jonka silmukat  lävistävät tämän hetken.   Reunoiltaan vääntyneistä paloista tulee päällekkäisiä kerroksia,  pintarakenteita,  luolia, joissa voi sukeltaa  kunhan ei vain mene liian kauas.  Tai rantakiviä,  kalliota, jolle voi nousta.  Ja etuosassa on vain puuttuvien  palojen suuri aukkopaikka  Kuin lapsuuden hakkuuaukea,  jonne istutettiin puuntaimia.   Marjaana 15.1.2021

Jos uskoo tulevaan kaikki muistot on koottava uudelleen kuin kymmenentuhannen palan  palapeli, vaikka palat ovat vääntyneet rumasti  ja on liian monta aukkopaikkaa. On katsottava tulevaisuuteen ikäänkuin se voisi olla totta.  Piirrettävä  kauniimmat ääriviivat Todellisuudelle vaikka se olisi vain hentoinen heijastus ikkunassa tai lasin pinnalle jäätyvä  hengityksen huuru.  On mentävä ei kenenkään maalle,  vieraaseen maahan  jossa ei ole koskaan vielä käynyt.   Myytävä suru halpaan hintaan - ainoa todellinen omaisuus.  Marjaana 13.1.2021

  Neljäs joulu takana. Ys tävien rivit ovat harventuneet -  kuin tonttuarmeija, joka koronan pelossa  jäi t ulematta  - ja postilaatikosta joulukortit   Kuin jo muistamisesta muuttuisi  suolapatsaaksi. Kuka jaksaisikaan katsoa tätä päättymätöntä päivää, kotiintulijan odotusta, joka jatkuu vielä neljännen Adventin jälkeenkin. Joulupukin reki kai kaatui ojaan, kun ei lahjat saapuneet perille koko vuonna. On maalattava huulet ja kilistettävä malja mennelle. Tervemenoa vaan vanha vuosi. Tervetuloa uusi vuosi  Marjaana 8.1.2021

Kukonaskel on lyhyt sanotaan  Lyhyin askelin kulkee talvi    joka odottaa Aamua  valoisaa  Kirkasta  lumessa kahlaavaa iltaa  Ja lopulta  itsensä kadottamista Kevääseen. Seija 9.1.2021

Rakkaus kuin kivipaasi: kaatumaton, luja.  Vaikka minä horjuvin askelin  kannan kukkia, kynttilöitä, lyhtyjä -  tämä rakkaus ei katoa,  ei ajassa vähene.   Se elää vahvana yli  kuolemanrajan.    2.1. 2021 Marjaana

Uusi vuosi tulee jaloissaan jäniksenkäpäläkengät ja sulkakynä kädessään.  Kesäaamuisin se istuu terassikahvilla ja syksyiltaisin sytyttää kynttilöitä huvimajaansa.  Se soutaa taivaanrantaa vaaleanpunaisissa pilvissä ja kulkee yönvalossa pitkin rantaviivaa.  Kissantassut pihatiellä, kanakopin talkootyöt  suruhuntu kaapin sisällä.   Kasvoilla lukee elämä.  Marjaana 1.1.2021