Missyoualways

Me olemme palanneet lapsuuden porteille, Metsänreunaan, missä me rimpsuttiin kärpäsiä, kun äiti kesäillassa lypsi meidän kolmea lehmää. Kärpäset surisivat ja paarmat lentelivät ilmassa. Kissanpojat odottivat lämmintä maitoa. Iltaauringon säteet hehkuivat oranssina korkealla kuustenlatvoissa. Ja syksyn hämäriin aamuihin,  kun unenpöpperöissä kuljettiin märässä ruohikossa äitin kanssa  naapurin navettaan. Navetan pienistä ikkunoista loisti valoa  käytäville, jossa me leikittiin. Äiti veisasi aamuvirttä lehmille. Ja meillekin. Joka aamu on armo uus. Seija-siskolle Jaana 19.8.2026

Syksyn sateet ovat saapuneet,  valoa läpäisemätön taivas. Maisema, jonka läpi ei näe.   Minä seison mykistyneen mieleni kanssa  risteyksessä, enkä tiedä, mihin suuntaan lähtisin. Kuuntelen, kun se koputtaa lakkaamatta  ikkunaan. Päästän sen sisälle taloon.   Suru istuu keittiönsohvalle. On itkun aika.   Marjaana 6.8.2026

  Tyhjää täynnä,  täyttymätön ikävä, tyhjyyden laulu, jota tuuli vieläkin iltaisin  ikkunan takana soittaa. Tyhjää täynnä Surun yhdeksäs vuosikalenteri ja  täyteen piirretyt  sivumerkinnät. Tyhjää täynnä  edessä aukeava kadonneen elämän  Kangastus ja silmien sokea piste. Tyhjää täynnä pakenevat unet,  Elämänhaave, tuulen pois kuljettamat pilvet  ja  hautausmaalle jääneet askeleet. Tyhjää täynnä  tihentyvä suru ilmassa, kivun arpeutunut polttomerkki ja Saharan hiekkamyrskyjen jälkeen taivaalle nouseva punainen kuu. Marjaana 23.7.2026

Mikä siitä tulee  kun Siskot soittelevat joka päivä kuulumisia ja jakavat iloja ja suruja toisilleen. Mikä siitä tulee,  kun kesäyöt menee valvoessa ja auringonnoustessa vasta on nukkuma-aika. Mikä siitä tulee,  kun kissaa pitää jatkuvasti valokuvata ja jokainen tassujen asentokin pitäisi tallentaa. Mikä siitä tulee,  kun synkät ukkospilvet nousevat taivaanrannalle ja ukkosmyrsky lähestyy tonttia. Mikä siitä tulee, kun akka ja kissa ovat ihan pihalla ja takapihalla kellokukat availevat kukkiaan. Marjaana 29.6.2026

Muistatko sen jokivertauksen,  että jokaisena aamuna ollaan virran rannalla: ohitse menee laivoja:  suuria harmaita raskaita aluksia ja kevyitä laineilla liukuvia purjeveneitä. Ja sinä voit valita, minkä kyytiin nouset. Mutta sinun piti nousta raskaan tankkerin kyytiin. Et olisi halunnut, mutta nousit kuitenkin. Suuren mustan valtamerta kyntävän,  jonka pitkillä käytävillä hohtaa vain heikko valo  ja kaikkien hyttien ovet on lukittu.  Mutta ne   aukeavat vielä joskus  yksi kerrallaan. Mutta sinä kävelet merenrannalle. Istut tuuli kasvoillasi romahtaneen saunan terassilla ja katsot edessä aukeavaa merta. Mustarastaan laulun voi vieläkin kuulla kirkuvan, tulipunaisen feenix-linnun hiljetessä. Valkoiselle paperille leviää  silmistä sinistä ja vihreää liukuväreinä  päällekäin. Seija-siskolle kesänä, jolloin on elettevä.  Marjaana 15.7.2026

Elämä ei ole cover-biisi,  vain vanhan toisto. Samana toistuvat talvet ja kesät. Se ei ole kaiku menneisyydestä. Se on uusi kevät omalla pihalla. Lintujen paluu ja paljastuva maa. Kukkia täyteen kasvava piha ja perhosbaari. Se on metsiä kaatava syysmyrsky ja myrskyn jäljiltä sähkökatkos talossa. Se on uutena aukeava päivien luku, uusi runo ja riveille asettuvat sanat. Runon oppikirja, josta ei mitään ymmärrä. Se on tanssin pyöritys ja Uudet askelkuviot. Vaikeat askelkulut ja hengästyttävä vauhti. Uudenlainen sävelkulku aivoratojen välissä. Se on esille työntyvä elämänvoima häviävässä päivänvalossa. Ohivirtaavan tienvieripuron pulppuava vesi. Usva järven päällä. Marjaana 13.7.2026 .

Äitienpäivänä toisten iloitessa  kakkukahveilla kotonaan,  lukiessa onnittelukortteja ja availlessa  kukkapaketteja,  me kannettiin maalista lohkeilevat,  painavat puutarhatuolit ulos -  keskelle pihaa.  Itkettiin yhdessä kipeitä menetyksiä ja pyyhittiin käsillä silmistä valuvia  kyyneleitä.   "Näitä en ole koskaan pystynyt kertomaan  kenellekään", minä sanoin.  Talven jälkeen puutarha oli tyhjä ja kukaton.  Ruskeita vaahteranlehtiä jokapuolella,  kun puu  oli pudottanut Surumekkonsa ja viskellyt vihaisena lehtensä pitkin pihaa. Jouluenkeli käveli lumisen kaupungin halki  ja koputti yksinäisen talon ovelle. Pyysin istumaan keittiön vanhalle,   taakkasiirtymät kestäneelle puusohvalle,   keitin joulukahvit, mitä kaapista löytyi. Sytytettiin kynttilä  elämää kiertäneen pöydän päälle ja vietettiin joulurauhaa kahdestaan. Jostakin se juttu aina lähtee,  saadaan langanpäästä kiinni Ja...

Sinisen Huvimajan penkiltä se alkoi. Juotiin Take away -kahvit ja syötiin leivoksia,  suolaista ja makeaa. Heti alkajaisiksi kerrottiin toisillemme elämäntarinat. Oli kesän alku. Huvimaja ilman seiniä. Sinisenä aukeava maisema ja taivaalla ajelehtivat pilvet. Yhteisen runoilun alkulauseet. Ohi virtaavan joen tarinat. Ikkunan takana syksyn pimeys. Sisällä suljetut Surut. Istuttiin tuolit vastakkain piirissä  ja autettiin toisiakin saamaan ulos tuskanpala kerrallaan. Itsekin välillä itkuapidätellen. Vuosien jälkeen saunan lauteilla heitettiin haalistuneet muistot löylyveden mukana kiukaalle. Sihisivät siinä hetken, tiivistyivät höyryksi ja haihtuivat avoimesta ikkunasta vihreälle peltoaukealle. Ystävyys: Lupaus elää täysillä tätä päivää, ajaa kaatopaikalle romukuorma. Ja heittää tontin nurkalle vielä säkillinen hevosen paskaa että kukat kukkisivat puutarhassa ja perhoset pysyisivät ilmassa. Ei pahalla. Vertaistuki Saaralle Marjaana 12.7.2026

Joinakin päivinä Tuuli soittaa ikävän kannelta Ja valo kulkee viistoon. Enkä tiedä mistä kartalla alkavat menneisyyden rajaviivat ja putoan eilisen maastoon. Tämän vaaleanpunaisen kastelukannun Sinä toit minulle syntymäpäivänä ja pienet oksasakset. Piirsit pilakuvan minusta vihkoon ja kirjoitit viereen, että mikä vain kukkasipuli saa  minut hullaantumaan. Vedit minun vihreät haalarit päälle ja lähdit kitkemään kukkapenkkien reunoja  pihamaalle. Joinakin päivinä tuuli soittaa ikävän kannelta ja minä kannan vettä Gladiolusin  maasta työntyville aluille. Ehkä syksyllä sitten kukkivat kuolinpäiväsi aikaan. Jäljelle jääneet Anillini kastelukannu ja pienet oksasakset. Kysymykset ilman yhtäkään vastausta. Veeralle äiti 9.7.2026

  Se auringonlasku olisi pitänyt kuvata,  kun oranssina pallona putoavan  auringon viimeiset säteet  osuivat virtaavan joen pintaan. Saunan hämärässä Naiset katsoivat kauas muistoihinsa. Sanat putoilivat yksi kerrallaan ulos mielen kätköistä. Tiivistyivät vielä höyrynä ikkunalasin pinnalle ennenkuin hävisivät Lopullisesti avatusta ikkunasta kesäpelloille. Marjaana 6.6.2026

Minä odotan että  Taivaan kirkas sini pyyhkiytyisi taas näkyviin peittona olevan paksun harmaan pilvimassan alta. Että Taivaan kirkkaalle sinelle asettuisivat pilvet vierekkäin koko taivaanleveydelle: Reunoille tummanpuhuvat harmaanvioletit, sadetta mukanaan kantavat raskassoutuiset pilvet, ja keskelle taivasta kevyesti kelluvat eteenpäin matkaatekevät poutapilvet. Marjaana 8 7.2026

Kaikki tuntuu raskaalta. Mitä ikinä yritän epäonnistuu. Kidutan itseäni katsomalla toisten elämää:  Kesää. Lomaa. Perhe-onnea. Itkin aamulla pilalle mennyttä  elämääni.  Ei mieltä missään: Vain Epätoivo. En jaksaisi, en yhtään mitään. Mutta kaikkein pahinta  on olla  tekemättä mitään.  Jaksamatta. Haluaisin vain itkeä tätä kurjuutta. Yöllä kuljen Unien maassa,  vieraissa huoneissa. Sinä olet kaukana. Olemme joutuneet erilleen, mutta  Sinä tulet käymään  ja minä  saan vielä kerran nähdä sinut,  ennenkuin taas lähdet. Unessa Itket sinäkin.  Meidän eroa. Marjaana 23.6.2026

Vihreä kirkuu meille kesää, saartaa meitä joka puolelta. Mummolan pihalla vieläkin isän  oranssit idänunikot tanssahtelevat kesätuulessa. Sisko poimii minulle käpyjä erikoismetsästä, jonne puut on tuotu Maailman laidalta. "Tänä kesänä se on tehtävä, mitä aikoo", hän sanoo, ja me tiedämme molemmat, mitä se tarkoittaa. Aikoo kuivattaa kävyt  ja lähettää ne minulle postissa tulemaan, kun ei itse syöpähoidoilta pääse. Istutan ne nurkkatontilleni, omaan pieneen käpymetsääni. Tänä kesänä. Marjaana 15.6.2026

Kolmantena lomapäivänä siirryn lomamielelle. Viskelen mattoja, peittoja, tyynyjä  terassille,    pesen ja pyyhin pölyisiä pintoja,   kerään pois kuolleen lapseni valokuvat ja irrotan joulutähdet ikkunoista.     Asettelen uuden laventeliliinan keittiönpöydälle. On saatava talo kesämielelle, sillä elävä on tulossa taloon. Kellottomana ehdin kauppaan vasta  iltakymmeneltä. Törmään kukkahyllyllä kärsimyskukkiin ja ostan ensitöikseni niitä kaksi.  "Paljonko nämä maksavat-- en löytänyt näille hintaa? " Mutta samapa se, eihän surulle hintalappua olekaan. Myyjä kysyy, talvetanko ne huoneessa, hänen äidillään on ollut niitä talvenkin yli. Pihalle minä ---vastaan-- auringonpaisteeseen minä vien.  On tässä jo tarpeeksi oltu hämärissä huoneissa. Kissa asettautuu aamulla laventeliliinan päälle. Vedän verhoja auki uuteen päivään. Aion sanoa tyttärelleni, että suru riittää nyt. Marjaana 13.6.2026

Muistot Katsovat ikkunoista sisälle Tyhjään taloon. Kurkkivat valkoisten pitsiverhojen takaa Varjon huoneeseen, jossa  Suruvuodet kulkevat poikki lattian, istahtavat aamukahville naisen seuraksi  ja tyhjillä tuoleilla istuvien Ilon haamujen.  Kissa on noussut pöydälle  vaaleanpunaisen kirjaillun liinan päälle.   Perinnöksi jäi lapselta,  mummon lahja lapsenlapselleen.  Rakkaudella kirjailtu jokainen ristipisto,   ajatuksin kannettu tulevien aamujen  aamukahvihetkiin,  kun aamuaurinko nousisi vuosien päästä ja hän olisi jo täältä lähtenyt.  Mutta lapsenlapsi lähti ensin.   Jäi pöydälle  vaaleanpunainen kirjailtu liina  ja vuosien päästä varjoisiin aamuihin  nousevat aamu-auringon säteet. Marjaana 4.6.2026

Jo joutui armas aika, kävi vain ovesta sisälle, istahti Hiljaisen talon aamukahville. Nainen aamukahvilla ei oikein osaa jutella Armaalle Ajalle kepeitä. Nainen, tottunut Surun hämärään ja hitaisiin mielenliikkeisiin. Hautakukkien laitto mielessään, toisten juhlahumu ja ilo tukahduttaa. Armas Aika ei sellaisesta tiedä, se ehdottelee tanssiin lähtöä. Kissa keikkuu avoimella ikkunalla, miettii lähtisikö pihalle. Nainen lämpenee Armaan Ajan jutuille kesäkukista, puutarhahommista ja kesän valosta. Lähtevät kissa ja Akka Armas Aika seuranaan ulos. Marjaana 30.5. 2026

Tyhjenevässä talossa  minä teen huoneissani muistojeni  Kuolinsiivousta. Yritän muistaa, milloin he lähtivät täältä.  Istuivat viimeistä kertaa näissä huoneissa.   Kesän alkuja, syksyn pimeneviä iltoja. Sulkivat oven viimeistä kertaa, katsoivat lähtiessään puutarhaan. Saateltiin soratieltä autolle. Oliko silloinkin  Vastaantuuleva päivä?   Tiesivätkö lähtiessään,  etteivät koskaan enää  palaisi. Hyvästelivätkö mielessään taloa, vai lähtivätkö vain, niinkuin talosta lähdetään. Ehkä se oli loppusyksyn pimeyttä, vanha isä pyörätuolissa olohuoneessa kuuntelemassa, kun äiti soitti pianolla iltavirttä. Mutta tytär tuli käymään alkukesällä, istui olohuoneen vihreässä nojatuolissa isänsä vieressä ja pyyhki hiljaa silmiään paperinenäliinaan.  Viimeisenä syksynään mies tuotiin  hoitokodista vielä  käymään kotona. Ei paljon enää jaksanut, lepäämään oli päästävä. Ja vuotta myöhemmin vanha äiti talutettiin  viimeistä kertaa taloon. Minä nou...

Ovi on turvoksissa, joudun kiskaisemaan hartiavoimin. Ja minä aikani revin sitä. Sitten ymmärsin. Annan olla. Käyn kokeilemassa aika-ajoin, joko aukeaisi, mutta väkipakolla en etene. Ja joskus aukeaa Ikkuna, Takaovi, Kissanluukku. Joskus Ovi onkin avattu, minua odotetaan. Marjaana 24.5.2026

  Eivät ne kyllä arvaisikaan,  kun näkevät hänet aamulla tuulettamassa peittoaan, että yö on mennyt taas valvoessa. Eivät ne kyllä arvaisikaan, että toisten kertoessa lomasuunnitelmistaan, hän tietää jo että Juhannuskin menee yksinäisyydessä, koska kaikilla muilla on omat Elämät, joihin yhteenkään niistä, hän ei mahdu. Eivät ne kyllä arvaisikaan, miltä tuntuu tulla torjutuksi kerta toisensa jälkeen, kun lähettää turhaan viestin, runon, kuvan tai tapaamispyynnön. Eivät ne kyllä arvaisikaan, miltä tuntuu menettää miehensä, lapsensa, Ja vanhempansa -- ja jäädä yksin. Eivät ne kyllä arvaisikaan. Marjaana 26.5.2026

Tyhjänä kumisevat  ihmisten sanat, putoilevat yksinäisyyteni kaikupohjaan. Niin eri maata, Iloiset, huolettomat, nauravaiset. Minä nilkkoja myöten upoksissa, kahlaan rantaliejussa. Milloin minusta tuli tämä Surua kantava tuulenpesä? Ei kevään viheriöivä Hiirenkorva koivu, vaan Hautausmaan surusta huojuva kuusi. Paikallaan läpi vuoden. Kierrän Surun vuosirenkaita, hitaita syväänuurrettuja, tuskalla kasvavia. Marjaana 24.5. 2026