Missyoualways

Mitä minun pitäisi tuntea, kun katson sinun elävää kuvaa. Punainen takki päälläsi otat selfietä. Muistojen liimakerrokset tursuvat yli, tahmaavat kiinni. Mantereitten välisinä ohjuksina lähtevät ajatukset kiitämään eri suuntiin. Enkä edes yritä ampua niitä alas. Minä syljen kivunsanoja suustani, tätä piiloon käärittyä tuskaa, käärmeen vihreää myrkkyä. Puhvelin syöksyhampailla käyn kohti elämää. Kipu kääntää taas veistä haavassa viiden vuoden paksua arpeutunutta sarvikuonon parkkinahkaa. Itku on kääriytynyt villahuiviin, minä lähden yksin ulos. Marjaana 23.11.2022

 Olen pudonnut tavallisen elämän riveiltä. Kiihdytyskaistalta siirrettiin Matelemiskaistalle. Elän Rivien välissä.  Olen lautojen rakoon valunut roska. Kaakelinsaumaan porattu naulakko. Asfaltin railosta työntyvä Vuohenkello. Hyllyvä suonsilmäke savitiellä, se, johon lapsena kerrottiin hevosenkin uponneen. Marjaana 10.8.2022

Äitienpäivän enkeli istuu  elämän ympäröimänä  kuolleen haudalla sylissään  Suruneulaset.  Mekonhelmaan tuuditetut  itketyt itkut. Menneen elämän hauraat muistot,  kasa kuivuneita käpristyneitä neulasia.  Ilo joka poistui  täältä,  kun  kuolemalle piti luovuttaa  lapsensa.  Marjaana 9.5.2022

Kolaan pihaliittymää auki ja toivon etten olisi motissa tässä elämässä. Tein joululeipiä että maistuisi vähän entiselle elämälle, tulisi tuulahdus kadonneiden vuosien joulukorttitervehdyksistä. Muisto menneiden talvien lumisadepäivistä. Kun sisällä talossa leikkii kaksi tyttöä, mies kolaamassa pihaa ulkona. Ja minä paistamassa joululeipää. Marjaana 20.12.2022

Pieni lasienkeli laulaa  lyhdyn sisällä.  On syntymäpäivät.  Ja  pumpulisiipi on ovenpieleen jätetty  tervehdys  pilvien päältä.  Marjaana 18.12.2022

Meistä tuli haudalla kävijöitä.  Joulukuusen juurelta Hautakuusen juurelle. Loppui lahjojen ostelu.  Sammui ilon laulut,  hyytyi hiljaiseksi suruksi. Katosi entinen elämä,  joulukuusen alta perheen lahjapaketit. Hautakuusen alla pudonneet kävyt ja pimeässä palava kynttilä. Marjaana 24.12.2022

Suru on suuri pommisuoja, aikojen kuluttuakin vielä paikallaan. Kivet jämähtäneet paikoilleen. Sitä ei voi lähestyä mistään suunnasta. Suru on suuri pommisuoja, taustalla aina. Ruma ilmestys. Outo todellisuus. Muistomerkki menneistä. Turvaa taustalla selustaani: hentoa kasvua, langanohutta elämää, horjuvaa ruohonkortta, jonka pienikin tuulenpuuska voisi katkaista. Marjaana 4 11.2022

Olen viimeinen syysaamu Yöhallan jäljiltä Veteen uponnut rantakaislikko, jään reunustama Korret - jäiseen veteen piirretyt viivat - kurkkivat reunan yli veteen. Tuhat kahdeksansataa kahdeksankymmentäkaksi kortta on kasvanut järvenpohjasta. Maisema upoksissa sumuun. Marjaana 26.10.2022

Luulin että osaan rakastaa,  että minun rakkauteni on täydellinen. Niin minä tukahdutin Sinut suuren rakkauteni alle. Omistavani luulin, en ymmärtänyt että se olikin  korkeakorkoinen  laina. Minulta sait vain häilyväisen minän. Niin vähäksi minusta oli. Ihanan elämän kalvokuva on hajonnut  ja silmissäni lepattavat  sen  riekaleet. Marjaana 22.10.2022

Joinakin päivinä  Suru ylittää ikävänsietokyvyn Ja me kurkotamme  toisiamme kohti.  Minä sytytän sinulle  sinisen kilokynttilän Ja kun katson lyhdyn sisälle Sinä olet sytyttänyt minulle  sinisen kruunukynttilän. Veeralle äiti 21.10 2022

Olen  Tuhoutunut  Hajonnut  Rikkinäinen. Mihin minusta enää olisi tässä elämässä. Ostin uuden ristin haudalle. Kynttiläristin, josta valo tulee läpi. Valon kantajaksi Tappion kentälle. Murskatulle reunat jää ristin Ja valo Marjaana 21.10.2022

En minä tiennyt  että suru on tällainen, että se riisuu ja pukee,  ja riisuu   vielä senkin jälkeen  ja tarjoaa pukuja, joita en halua.  Riisui päältäni ilopuvun,  sen josta väritkin olivat jo lähteneet,  mutta tahrat eivät.  Puki päälleni ilottomuuden vaatteen,  ahtaan, puristavan.  Antoi  harittavan katseen ja  sumuisen maiseman,  jossa on aina eksyksissä.  Marjaana 18.10.2022

Minäkö se päätän mitä tästä kaikesta jää jäljelle. Miten tämä jäi minulle? Miten tuli elämäntehtäväkseni? Päättää mitkä piirrokset askartelut valokuvat muistikirjat lelut pienet tervehdykset paperilappusille kirjoitetut  ja qrocuis-kuvat pahvilaatikkojen kanteen piirretyt, viskataan pois roskapussiin syömättömän puuron sekaan, tai heitetään roskalavan kierrätyskuiluun, pahvinkeräykseen, tai saunanuuniin  palamaan tuhkaksi, tai vedetään kirpputorille roinana jätesäkissä. Elettyjen päivien jälkikuvat verkkokalvoillani  välähtelevät  silmieni reuna-alueilla - Siellä minne ei ole enää lupa katsoa kuin lasiaisen irtouma.  Kun muistoja irroitetaan minusta. Marjaana 9.10.2022

Ajan syyskuun pimeällä valtatiellä  i lman reunamerkintöjä. Silmäni eivät pysty näkemään reunaa missä uusi kiiltävä asfaltti  loppuu ja alkaa pohjaton pimeys,  kuolema. On takerruttava elämään,  pidettävä nyrkkiin puristetuin käsin kiinni  autonratista, Sillä vain se pitää meidät tällä puolella. On yritettävä päästä perille: kotiin, jossa ei asu enää kukaan,  sillä elämä on kannettu sieltä pois   jalat edellä  kylmiöön.  Ventovieraiden saattamana.  Viranomaistyötä. Kotiin, josta tyhjyys aukeaa oven takana. Tuska joka ei sovi ihmisen sisälle. Marjaana 13.9.2022

Illat pimenevät Päivät kulkevat kesän loppuun. Vuodet kiertävät kehää palaten aina samaan päivään. Siihen kun lähdit täältä. Siihen kun jätit kaiken Ilon ja surun Kukat kukkimaan ja perhosen lennon. Kaipaus ei ajastusta tottele. Viides kesä. Marjaana 16.7.2022

Liukuvärjätty ruusu haudalle  Sinun käsissäsi värit  liukuivat paperille.  Sinun pienissä kauniissa käsissäsi.  Nyt värit ovat kuivuneet pakettiin kivikoviksi  Ja hiilenjälki haalenee. Sinua ei enää ole täällä.  Veeralle äiti 20.8. 2022

U nohdin nimipäiväsi eilen,  mutta kaikki päivät ovat minulle nimipäiviäsi. En voi tuoda sinulle enää lahjoja, enkä pääse sinun kanssasi synttärikuvaan. Tulisin kakun ja lahjojen kanssa, kukkapaketti kainalossa, onnittelurunon kirjoittaisin korttiin ja piirtäisin ison sydämen. Onnellisena seisoisin ovesi takana.  Laulaisin sinulle paljon onnea. Jos olisit täällä. Veeralle äiti 5.8.2022

Minä kunnostan ränsistyttä pihamaata  ja pilalle mennyttä  elämääni.  Muistojen sekamelskaa järjestelen  päässäni,  umpeenkasvanutta puutarhaa,  rikkaruohojen valtaamia alueita,  vieraslajikkeita, karkulaisia,  Silmille hyppiviä muistoja.  Yritän saada  muistikorttejani pinoon,  arkistolaatikon aakkosjärjestykseen,  niin että voisin  alkaa alkupäästä, miten ensimmäisen kerran näin sinut ja lopettaa siihen,  kun viimeisen kerran halattiin.  Mutta minä päädyn  Pimeään eteiseen, jossa seinillä kaikuvat kysymykset,  Peilisaliin,  jossa kysymysten takaa ilmestyvät  toiset kysymykset.  Ne kääntävät vuorotellen  minulle selkänsä,  jättävät minut yksin,  poistuvat ilman vastausta.  Viiden vuoden kuluttamat  muistijäljet  ovat ohuet  ja piirtyneet monta kertaa päälle  kuin kalkkeeripaperi: Läheisyys ja vieraus, tuttuus ja tuntemattomuus.  Tosi ja epätos...

Surun käsikirjoituskin on valmiiksi kirjoitettu. Ne tietävät, ettei haudalla pidä käydä enää viidentenä kesänä. Ja varsinkin sen, mitä surussa pitää ajatella ja mistä ei saa puhua. Saako viidentenä kesänä vielä muistaa ja itkeä? Kaivata kotiin? On salattava kaikki mikä sinun lähtiessäsi katosi. Menetyksen koko kuva, joka piirtyy jokaisena päivänä uudelleen tahtoi tai ei. Tulevien päivien suuri tyhjyys. Hiljaisuus. Marjaana 29.6.2022

"Mitä hän sanoisi sinulle tänään?" hän kysyy, "kirjoita paperille yksi lause. " Koko ajatus ravistelee minua. Olen maanjäristys  ja mannerten väliset laatat natisevat. Kiidän ajatusten kiertoradalla syöksyvauhtia sinkoilevien kivun kipinöiden seassa. Mitä hän sanoisi minulle tänään taivaan takaa. Silmiin nousevat kyyneleet jostakin syvältä kyynelten jääkylmästä pohjavedestä. Ikävän virta hukuttaa. Marjaana 13.6.2022

Hän voisi olla kävelemässä  hiukset heiluen,  tuo nuori nainen koiran kanssa. Mutta ei hän ole.  Kipu tärähtää sieluni pohjaan hänen jokaisella askeleellaan.  Kesän vihreys  ympäröi minut joka puolelta, Se menee silmistäni sisään  ja   kyyneleet pyrkivät ulos.  Ruumisauto ajaa edelläni lippu tuulessa heiluen ja minä ajan taas  ruumissaatossa.  Marjaana 7.6.2022

Suru sekoittuu aina iloonkin. Ei suurinkaan ilo ole koskaan enää täysin suruton.  Suru on  Lankojen värjääjä, joka upottaa lankansa  seitikin myrkkyveteen.  Zuihitsun runojen kirjoittaja, jonka sivellin  kulkee aina surua kohti.  Akvarellin maalaaja,  jonka  valkoiselle paperille leviää  synkkien sävyjen  mustanpuhuva sekoitus.  Marjaana 9.6.2022

Pitkän yön jälkeen  me heräsimme kevääseen.  Kesäaamu on tullut puutarhaan,  ja nyt me kaksi kaivamme  multapenkkiä ja kannamme kotiin kukkakasseja.  Elämä puhuu meille  suut ja silmät täyteen  kesäntuulta ja kepeää mieltä,  yrttien mosaiikkisia tuoksuja ja kesäkukkien väri-ilottelua.  Vein sinisiä tupsulaventeita  tänä vuonna haudalle. Sama tuuli  pyörittää meidän hiuksia pihalla  ja sinun sinisten tupsulaventeleiden tupsuja haudalla.  Marjaana 4.6.2022

Hän lähettää kuvan Kärsimyskukkamukista. Siskolta peritty. Pidetään tallessa, minä kirjoitan Jos särkyy, säilytetään sirpaleetkin. Niin me teemme. Säilytetään sirpaleetkin. Viimeiset mitä meillä on jäljellä. Marjaana 29.5.2022

Suru kävelee tietä pitkin  suurella joukolla ohittaa yksinäisen penkin ja hiirenkorvalle puhjenneet oksat. Suru istuu tuoliringissä ja vaihtaa paikkaa. Se puhuu monella suulla kivusta ja ikävästä, kertoo eilisestä joka vei mennessään tulevaisuudenkin. Suru seisoo kevätsateessa pihalla ja asettelee kynttilöitä sydämenmuotoon hiekalle. Se laulaa Täällä Pohjantähden alla, koska muuta se ei enää voi. Marjaana 14.5.2022

N eljän ja puolen vuoden jälkeen  minunkin on vaikea muistaa minkälainen sinä olit.  Miten puhuit ja liikuit, mitä sanoit, minkälainen ääni sinulla oli, minkälainen katse, miltä tuoksuit? Minä en sinua unohda,  vaikka elämä  tekee minussa työtään:  Ohentaa eilisen,  hapristaa muistikuvat. Tuska on syövyttänyt  minut kuin happo. Olen paperi polttolasin alla.  Äiti kuolleelle lapselle.  Mutta vaikka en  muistaisikaan enää  mitään,  minä muistan sinut. Olen surussani  jääkauden jälkeinen elämä.  Tuskamassojen ylitse vyörymä. Murskattu kallio ja vajonnut maa.  Olen tuntemattomaan maastoon  paiskattu siirtolohkare  ja syvään uurretut railot  sen pinnassa.  Paikalleen jämähtänyt. Suru minussa sulaa ja jäätyy  pysähtyy ja jatkaa taas matkaansa.  Tekee ylitsepääsemättömän  korkeita salpausselkiä, pohjattomia hiidenkirnuja  ja läpimenemättömiä pirunpeltoja. Marjaana 

Kenties he kohtaavat siellä, Välimaastossa. Täältä lähteneet ja tänne tulevat. Ehkä he lähettävät maailmaantulijan mukana meille terveiset: Rakastakaa tätä lasta Niinkuin rakastitte minua. Niinkuin minäkin lähetin terveisiä täältä poislähdössä olevien rakkaiden mukaan: Kun siellä toisellapuolella tapaatte, kerro, miten paljon rakastan. Kerro, että hän on rakas. Marjaana 2.4.2022

Yksinäinen tie, matka joka minun on kuljettava. Olen oppinut hyväksymään sen, tätä surua ei kukaan muu voi kantaa. Vierelläkulkijat poistuneet haudanlepoon. Taivas on pudonnut kerroksen alas, puolitiehen ja paksu valoraita vetää pimeän taivaankannen halki. Ajatusten risteyskohdilla muistot tulevat minua vastaan: "Niin hän sanoi, nauroi, halasi. " Marjaana 15.4. 2022

Optista harhaa on elämä. Se mikä näkyy on suurinta harhaa. Olen oppinut valehtelemaan kaikille aisteilleni. Minuuden osat työntävät surua toistensa kylmään syliin. Eikä yksikään niistä ymmärrä toistensa kieltä. Outoa surupuhetta. Kasvotonta. Kipu valheen kaapuun peitettyä. Suru tulee sulaneina vesinä keväthangille. Sumuna päivällä laskeutuvaan iltamaisemaan. Kulkee yöhallana hitaasti yli pysähtyneiden tuntien. Ei päivä ole päivä eikä yö ole yö. On vain Suru, joka liikkuu ajassa. Jokainen aamu on itsepetosta. Marjaana 20.4.2022

  Suru on yksinäinen huone Suru on yksinäinen huone Sinun jälkeesi jättämä. Tyhjä. Aamun valonkajo kurkistaa nurkkaikkunasta sisälle Käy herättämässä minut, antaa lupauksen päivästä. Ilon heijastuksen, projektion, valhekuvan onnellisesta päivästä. Illan valo on todempi. Kelmeämpi. Se pakenee toisesta ikkunasta. Sulkee verhot pyykkipojalla, ettei kukaan vain näe sisään. Tähän pimeyteen. Marjaana 3.4.2022

Sadat vuodet ovat pyyhkineet yli tätä surun maastoa. Kiviaita reunustaa surun sisälle ja rajaa ulos. Mikä määrä itkua ja nieltyjä kyyneleitä. Aidan tuolla puolen kaikki on toisin. Askeleet hitaat ja raskaat, Kadonneet sanat. On vain selittämättömyys. Surun Salpalinja. Jäljellä kylmät kivet, joiden on kestettävä vuosisatojen suru. Hautakiviin kaiverrettu ihmisen häviävä muisto Ja maan alla kuolleiden lepo. Huokaukset jäävät tyhjinä ilmaan. Mutta ne kaikki on luvattu kuulla ja vastaanottaa. Kyyneleetkin talletettu taivaassa. Tänään minä kuljen surun tällä puolella ja katson tuulenpesiä puun latvassa. Surusta ei osaa oikein mitään sanoa. Se sotkee koko elämän. Pyörittää tuulenpesiksi risteilevät ajatukset. Ei siitä tiedä minne menee ja milloin taas palaa. Marjaana 2.4. 2022

Kevät maalailee maastoa sinisin sävyin.  Talven lumipyryt  tulevat rytisten katolta alas.  Taivas on saamassa  sumeisiin silmiinsä  sinisen katseensa takaisin.  Lempeämmän.  Toiveikkaamman.  Kissa kulkee äänettömin askelin surutalon lattian poikki.  Hyppää viereeni ja alkaa kehrätä  kuuluvalla äänellä.  Marjaana 27.2.2022

Viides talvi.  jääkukkia tuulilasissa, Joka päivä uusia.  Tänään valuvia viiruja  sivuikkunassa, ohuella siveltimellä sipsuteltuja,  ja tuulilasissa  suurella sutilla pyöriteltyjä.  Toisina päivinä on pidätettävä hengitystä, että ehtisi nähdä lasinpinnalla  ohuen harsohuurun ennenkuin se katoaa.  Toisina päivinä taas  paksua läpinäkymätöntä kiintojäätä,  niin kovaa, ettei  raappakaan siihen pysty.   Jääkukkia tuulilasissa.  Tämä riittää minulle.  En edes odota tulevia kesiä.  Tähän asti olen elämässäni tullut: Päivä kaventunut tuulilasin näkymäksi.   Elämä kääntymässä iltaan.  Marjaana 26.2.2022

  Sakeana surusta  ja unista  joissa olet käynyt  ja mennyt pois.  Pyysin sinua odottamaan  että ehdin mukaan, mutta sanoit minulle ettei niin voi tehdä.  Ja sitten olit jo mennyt.  Yksinäisyys tervehtii minua joka aamu  ja toivottaa illalla taas hyvät yöt.  Vuosia me lähetettiin toisillemme Hyvän yön toivotukset.  Sinun poissaolosi  tulee mukaan kaikkialle,   turvaa selustaa seurassakin.  Tänään  tyydyn purkkihernekeittoon ja tanssimaan  kissan kanssa Dance Monkeyta.  Runosäkeet kuristavat niiden kurkkua jotka niitä lukevat.  Ihmiset kääntävät katseensa  niistä pois, rohkeimmat pyytävät  etten lähettäisi niitä.  Yksinäisyys on kasvanut  muuriksi  minun ympärille  kuin taloa ympäröivät  korkeat lumivallit,  jotka  pimentävät huoneet.  Kissallekin avasin ikkunan,  on vapaa käynti painua pihalle,  poistua seurasta.   Mutta ikk...

Löytyi oma elämä  Sieltä mistä ei arvannut. Nilkkapantavangin  Surun elinkautinen.  Luovutettu maa Riisuttu elämä  Evakon ikävä  sinne mitä ei enää ole.  Marjaana 29.1.2022

Häviäjän unet:  Sortuva maa jalkojen alla,  Pimeä tuuli  kuolleen järven päällä.  Maisema, josta  värit valuneet  pois  itkupurojen mukana yli paperin laidan,  rikkihangatun.  Tuntematon tie  kulkee  autioituneessa maassa. Hapertunut käpertynyt suru Neljän vuoden  ja neljän kuukauden kuluttua.  Vaatteesi tallessa kaapeissani. Vieläkö niissä olisi tuoksusi,  Jos ottaisin ne esiin?  Marjaana 27.1.2022

Pitenevä päivä ja lupaus valosta.  Mutta suru ei tunne  määreitä,  Se tulee ovesta  milloin vain  tervehtimättä, katsoo  kylmin kasvoin.  Mutakengät jalassaan  kiertelee huoneissa,  käy taloksi  kuin kotiinsa.  Lähtee yhtä mielivaltaisesti  kuin tulikin.  Porkkaa upottavassa umpihangessa  ja  sukeltaa silmät auki  mustaan veteen pohjaa näkemättä.  Marjaana 9.1.2022

Hän soittaa minulle: Lunta tulee viistoon  ja kertoo pelastetun  maakotkan  lentoreitistä ja että instakuvat ovat olleet hyviä Varsinkin se missä kaupungin kadut ovat  peittyneet lumeen.  Kuuntelen ja mietin  Tuleeko viimenkin  Uusi Vuosi,  Pimeyden jälkeen valonkajo.  Alkaako uusi päivien lasku  Iloisempi  Valoisampi.  Marjaana 16.1.2022