Missyoualways

Olen yksinäinen aamu. Unohdettu. Suru. Sana niin pieni kuin sirpale tai leivänmuru. Mutta koko elämän kattava: Eteenpäin ja taaksepäin. Eikä se ole minkäänvärinen. Väri siitä on paennut  samalla kun valo katosi. Likainen se on, ruma. Heti herättyäni mietin, että minun sanojeni kanssa Sinä täältä poistuit. Mitä Sinulle osasin edes koskaan sanoa? Heräsin liian aikaisin tänään. Uni pakeni, yö loppui kesken. Ja sinne juuri minä olisin halunnut jäädä piiloon tätä kylmyyttä uhkuvaa mieltäni. Likaisen väristä elämää, ikävää. Vain unessa minä enää itken. Marjaana 9.3.2024

Me juhlitaan täällä sinun synttäreitä. Laitettiin kuuseen sinun vaaleanpunaiset joulupallot, ne joissa on valkeat sulat ja joihin olit piirtänyt kimelleperhosia. Sinulle on jäädytetty jäälyhtyyn tulipunaisia ruusuja ja ostettu synttäriruusuja. Me soitetaan täällä Beatlesin Now and then ja rakastetaan sinua yhtä paljon vieläkin. Marjaana 17.12.2023

On edettävä hitaasti Kaikesta on tullut vaikeaa: Kasvojen pesusta, Hampaiden harjaamisesta, Hiusten kampaamisesta, Vaatteiden pukemisesta.  Minä etsin sukkia jalkaan Ja paitaa päälle. En jaksa - minä sanon seinille, jotka minua mykkinä tuijottavat. Uusia päiviä singotaan kuin kuulapyssyn ammuksia minua kohti.  Työt tehdään, illan viimeiset puolen yön jälkeen. Kaikki muu odottaa hoitamista Koko elämän romulaatikko. Likavaatteet ja jumittunut nukkasihti. Talo, joka ei pysy lämpimänä. Laskujen maksaja minä olen. Kuolleet veivät minusta liikaa mukanaan. Marjaana 24.2.2024

Löysin kaapinperältä tekotulppaaneja, haudalta tuotuja. Kuuluvat  elämän kiertokulkuun; haudalle ja haudalta pois. Tekotulppaanit eivät homehdu, kuole, katoa  niin kuin elämä.  Ne ovat surun ulottamattomissa. Tunteettomia.  Mikään ei niitä kosketa. Elämättömän elämän luomuksia. Kauniita, tyhjiä. Ilman elämää. Marjaana 9.2.2024

Tänään on kuoleman päivä.  Kaikki kuolleet osat minussa huutavat sisälläni, ne, jotka elämä vei mukanaan, raastoi minusta, repi irti. Minä vapisen ja tärisen. Rauha niille, jotka täältä lähtivät. En minä halua häiritä ketään. En eläviä, enkä kuolleita. En osaa kaivatakaan enää. Tyhjyys vain huutaa minulle vasten kasvojani, eikä asetu aloillensa. Kyllä, kyllä, minä tyydyn kohtalooni, kunhan kaikki mikä minussa on asettuu taas sisälläni. Elämä riisti ja raastoi. Vei minulta mennessään, jätti karrelle kuolleen maan. Marjaana 16.1.2024

Muuttaako Suru muotoaan? Sitä en tiedä. Ainakin kynttilät vaihtuvat, syttyvät ja sammuvat haudalla. Kuusenoksa valuu lumikuorman alla  maahan saakka. Lyhdyt, kukat, valosarjat uppoavat pyryssä hankeen. Vaikka käsivarteni väsyisivät kantamaan Sinulle  kukkia, lahjoja, kynttilöitä, mieleni ei taivu hyväksymään poissaoloasi. Tallaan suuren sydämen sinulle hankeen. Päivät häviävät jonnekin, vuodet vaihtuvat vuorollaan. Suru pysyy. Aika vain kirkastaa totuuden: Sen mikä on pysyvää. Sen mikä sinun kanssasi katosi. Sen mitä jäi jälkeesi. Miten korvaamaton olet minulle! Ja sen, ettei  rakkaus koskaan katoa. Marjaana 28.1.2024

Pää tyynylle ja kyyneleet alkoivat valua  kuin purot ikävän takaa. Nappisilmää minä katson. Katsetta, joka katosi. Ääntäsi ikävöin. Ehkä joidenkin ihmisten matka täällä On lyhyempi. Perillä aikaisemmin. Kotona. Siirtyvät ajasta toiseen,  Parempaan "Eivät ne halua enää takaisin tänne," sanoi äitini kerran. Sitä mietin. Ikävöin kuitenkin. Sinun poissaolosi on muuttunut osaksi minua. Ikävän värinäksi himmenneiden muistikuvien välähdyksiksi, Flashbackeiksi, jotka jättävät minut sanattomaksi. Tuulen hiljaiseksi ääneksi. Lumihiutaleiksi, jotka hitaasti putoavat  alas taivaalta. Marjaana 4.2. 2024