Missyoualways

Sanat ovat jähmettyneet riveilleen ja tuijottavat tyhjin silmin eteensä.  Aika kulkee elokuun päiviä  edestakaisin,  neljättä kertaa elettyjä, palaa aina alkuun;  lähtöpisteeseen siihen, kun viimeisen kerran nähtiin. Vasten tahtoaan jatkaa kohti sitä päivämäärää,  joka on ylitsepääsemätön.  Kuin portti joka ei auennut  mutta josta läpi oli mentävä pimeään puutarhaan  avainta etsimään.  Tämä loputon sade niinkuin silloin kun hämähäkkejä oli tullut huoneisiin.  Taivas oli silloin alkanut jo itkun,  vaikka en sitä tiennyt.  Olitko jättänyt minulle valon  olohuoneen ikkunaan,  näin sen turkoosin verhon takaa  kun odotin sinua avaamaan.  Turhaan seisoin ovella ja koputin,  huusin nimeäsi, sinä et ollut enää siellä. Päivä oli loppunut jo puoleen päivään ja laskeutui yö.  Eikä sen mustempaa yötä  ole olemassakaan.  Marjaana 27.8.2021

On Sinipallo-ohdakkeiden aika. Se sinä sanoit olevasi:  Sinipallo-ohdake, yhtä piikkinen.  Ne hohtavat kirkkaansinisenä elokuun yössä.  Alkoi neljännen kerran  elokuun lähtölaskenta:  kolmekymmentä päivää syyskuun ensimmäiseen.  Silloin lähdit täältä  Muuttolintu  Birdie.  Puutarha nyyhkyttää vieläkin lähtöäsi  ja Sinipallo-ohdakkeet vartiopaikoillaan  odottavat vain että tulisit.  Marjaana 9.8.2021

Menneiden päivien  loittonevien  askelten kaiku.  Elämä kulkee  kevenevin kengin  eteenpäin. Mutta eilisen muistot  eivät minua jätä.  Vuosien taakse ulottuvat  elämän sidosnauhat  yhdessä punotut.  Mennyt aika  on muuttunut haaveeksi taivaanrantaan.  Tulevaisuuden haaveet lipuivat ohitse  kun puotapilvet taivaalla.  Mennyt ja tuleva vaihtoivat  istuinpaikkoja pöydässä.   Tienvarressa hyppivät heinäsirkat  ja kasvoilla viivähtää  ohimenevän perhosen lennon varjo.  Tulevaisuus: Mustan pilven violetti reuna,  Ukkosmyrsky, joka hellepäivänä ohitti,  Pimeään aamuun nouseva iltatähti. Marjaana 17.7.2021

Taivaanpilvet ovat pudonneet alas ja niistä kasvaa korsia,  heikkoja yksinäisyyden siveltimenvetoja,  nopealla kädellä vetäistyjä. Veteen piirretyt viivat:  todellisuuden ääriviivoja vai pelkkiä heijastuksia?  Varjot vähintään yhtä vahvoina kuin  todellisuus.  Minä alan muistoista ja lopetan niihin.  Tässä hetkessä minä olen vain valoa läpäisemätön varjo. Muistijäljet vahvempina minussa  kuin tämä hetki.  Kun olit kuollut taivas pilvetön, sumea.  Hautajaispäivänä pilvet  niin korkealla maasta.  Tänään lammenpohjassa  vain heijastuksina elämästä.  Marjaana 2.7.2021

Pyörä on parkkeerattu  kivikkopenkin viereen  niinkuin sinun pyörä ennen.  Istutettiin lohenpunaiset inkaliljat  ja limenväriset hortensiat  riitasointuinnuiksi haudalle. Neljä vuotta sitten oli viimeinen  kesä kukassa. Sinä nauroit silloin puutarhassa.  Joskus sekunnin ajan  - minä luulen, että asut vielä  tässä kaupungissa  ja olen menossa sinun luokse.  - Aivan kuin sekunti, jolloin auto on kiitämässä  ulos tieltä, ennen korjausliikettä Se on kuollutta aikaa, kangastusta. Kuulokuvaa, jonka sisälle ei ole pääsyä. Vieläkö se elää jossakin  minun aivosolussani.  Sisko, jonka siskonpesti loppuunkirjoitettiin, sanoi, että hänellä on vielä jäljellä  kuolleen siskonsa vaatteita,  joissa on tuoksu jäljellä.   Minua olisi itkettänyt, mutta en osaa enää itkeä.   Olen kadottanut itkun ja naurun.   Elämä on nyt kapeampi kaista  ja vain peruutuspeilistä  näkyy tarkasti.  ...

He sanovat "suisidaalinen, teki suisidin."  Niin he sanovat osoittaakseen, että he ovat asian yläpuolella. Ammatillisesti  uloskirjoittavat itsensä. Ja lukitsen portin.  Minulta ette mitään koskaan tule saamaan.  Älä kävele pihamaalleni.  PÄÄSY kielletty. Ulos.  Marjaana 19.6.2021

Aurinko kirkuu kesää  taivaalta,   en pääse pakoon.  Olen eksynyt erämaahan  kuivuneiden purojen äärelle.  Suru saartaa varjona edestä ja takaa.  Jokainen askel on turha. Marjaana 7.6.2021