Missyoualways

Minun mieleni kulkee  Surun puutarhaan,  hiljaiseen, kuolleeseen, missä tuuli on pysähtynyt kinoksiin,  kukat jäätyneet paikoilleen  ja  perhosten siivet ovat peittyneet lumeen.  Minä kierrän  hankeen poljettua lumisydäntä: Rakkautta, joka jäi eloon ja ikävääni ---  alas painettua kuusenoksaa.  Mutta Surun puutarhaan ei voi jäädä, sieltä on lähdettävä pois,  suunnattava askeleet kohti elämää. On etsittävä puutarhoja, joissa kukat vielä elossa  ja missä voi kuulla,  miten tuuli laulaa  menneisyyden kehtolaulua uusille päiville.  Marjaana 6.1.2024 Loppiaisena  

  He kouhkaavat Uutta Vuotta,  ampuvat raketteja taivaalle,  tekevät onnellisen vuoden inventaariota. Oi elämää, Oi onnea Ja kaikkea hyvää! Minä mietin hiljaa niitä, jotka eivät ole enää täällä Tulevia vuosia katsomassa. Uusia vuosia. He elävät menneisyyden maassa, päivissä, jotka jo menivät, auringonnousuissa  ja mailleen painuneissa päivissä,  kalenterin sivuissa, jotka jo revittiin pois. Marjaana 1.1.2025

Surun paino  toisina päivinä maahan painava. Toisina ohut kuin perhosen siipi lennossa, josta ei kiinni saa.  Minä vein jääperhosen haudalle. Perhosen lennon mittainen Sinun elämä. Mutta kaipaus yli rajojen; alun ja lopun. Marjaana 25.12.2024

Hän heittelee valokuvat, kortit ja kynttilät pianon päältä  ja viimeiseksi lentää Changing Times -soittovihko.  "Ne aiheuttavat riitasointuja, eikä ääni silloin kulje kirkkaana!" Hän sanoo. Sitten hän alkaa tapailla koskettimista kuulemaansa laulun nuotteja. Muistan sanat ja alan hyräillä niitä: "Sait multa kulkaset toukokuun..." "Tunnetko sen?" Hän kysyy. Ja kohta hän soittaa sen jo kokonaan. "Sinä olet ihmeellinen!" Minä sanon; "Kerrassaan Omituinen Otus!" Minä lisään, meidän huumorilla; yhteisellä kielellä, yhteisellä mielellä.  Ja minä mietin hiljaa, että nämä ovat niitä Surun Puutarhassa kukkivia kukkia, jotka nousevat vahvoina elämään. Marjaana 21.12.2014

Ja lähtösi jälkeen  vain odottamista; Uutta aamua Päivän kulkua iltaan. Elämän kiertoradoilla ilotonta suoriutumista, kieppumista valon ja pimeyden rajamailla. Vielä minä  muistan sinua ---  tästä todellisuudesta kadonnutta: katsettasi, ääntäsi, sanojasi, poissaolosi tyhjiä aukkoja,  jotka eivät täyty. Marjaana 26.11.2024

Kuulin nuoren naisen nauravan ja muistin  Sinut  ja kadotetun ilon.  Marjaana 20.3.2024

Suru on yhteinen  Maisema eksyksissä,  rannalla loikkiva minuuden varjo, Olemattomuus lähtösi jälkeen. Ja kuitenkin elossa tässä hetkessä. Sinun tapasi olla ja nähdä kauneutta ympärillä, taakse jättämäsi Perintö. Siksi minä tänäänkin  tässä maastossa. Oman aikani vielä Sinusta iloitsen. Marjaana 17.10.2024