Missyoualways

Elokuun ahdistus kasvaa täyteen mittaansa kuin oranssi kuu elokuun yössä. Kyynelet pyrkivät pakokauhussa minusta  ulos. Minä en tästä selviä. En unettomista öistä. En tyhjyyttä huutavista päivistä. En sinun kuolemasta, En hyvästeistä, jotka jäivät sanomatta. En elämästä kuolemasi jälkeen. Kellot soivat pitkää soittoa päivään, johon en tahtoisi nousta. Marjaana 6.8.2024

Miten raskasta on  ohittaa kuolinpäivän  merkkipaalu. Kulkea kohti, lähestyä, Tulla paikalle, Mennä ohitse, Jatkaa eteenpäin. Pysähtymättä Eteenpäin Eteenpäin. Katsomatta taaksepäin Ettei muuttuisi suolapatsaaksi, ettei kipu jähmettäisi Veisi elämänvirtaa suonista. Jalat jatkavat päätöntä matkantekoa, Mutta mieli huutaa perään. Marjaana 20.9.2024

Syyskuun ensimmäisen jälkeen taivas on vetänyt päälleen paksun pilvipeitteen ja silmistä on kadonnut väri. Ajanviisarit ovat kääntyneet kulkemaan takaperin seitsemän vuotta ja minä käyn elokuun viimeisiä keskusteluja ennen kuolinkuuta,  aikaa, jolloin mustavalkofilmi odotti jo paikoillaan valmiina pyörähtämään käyntiin. Me puhuimme eri riveillä ja sanat vääntyivät paperilla. Sinä pysyit käsikirjoituksessa, minä en edes ymmärtänyt mistä puhutaan, enkä osannut vuorosanojani. Se oli viimeinen mahdollisuus valoon.  Ja sen jälkeen pimeys, johon putosi, syvyys johon valo katosi. Vieraat sanat ja todellisuus: Ruumisarkku Hautapaikka Kuolinilmoitus. Omalle lapselle. Tuska, joka ennen oli tuntematon, jäi asumaan, kulkemaan varjona mukana. Taivaskin paksun harmaan pilvimassan alla. Pimeä tie ilman reunamerkintöjä. Marjaana 11.9.2024

Ei sitä edes katso kalenteria,  milloin syyskuu alkaa.  "Ovea on pidettävä kiinni nyt!"  Ahdistusta ei päästetä sisään.  Hän sanoi eilen. Seitsemän vuotta päivälleen on kohta kulunut, kun  Suru tuli taloon.  Syyskuun ensimmäinen.  Sen päivän ohi ei kuljeta enää  kevyin askelen.  Seitsemän vuotta sitten meistä  tuli ovenvartijoita.  Mutta syyskuun ensimmäisenä  hautaholvin ovi on taas auki.  Sen jälkeen me aloitetetaan  taas " Elämän rewriting." Kuten seitsemänä vuonna  jo aikaisemmin. Marjaana 27.8.2024

Jäljellä peilipöytä Ja seitsemän vuoden suru. Sitä minä täällä elän. Sitä täällä eletään. Seitsemännen vuoden loppua. "Älä peiliä riko,  tulee Seitsemän vuoden suru!"  varoittavat, eivätkä  tiedä, lyhyt aika se olisikin. Ikään kuin surulla olisi  määräaikaissopimus, joka tyhjiin raukeaisi,  kun vuodet on kärsitty loppuun. Elinkautinen se on,  ilman  armahdusmahdollisuutta.  Marjaana 8.8.2024

Huhtikuu on oikukas nainen, ei tiedä mitä aamulla  päälleen kaapista pukisi,  mitä elämällään tekisi. Pakkasöinä syttyy tähtiä taivaalle, mutta niitä ei unien läpi näe. Aamulla rapakoiden pintaan ovat jäätyneet painajaiset, menetyksen pelko, joka kävi toteen ja yön ohikulkevat kauhut. Etelätuulta odotan, mutta jäämereltä vain tuulee. Puhurit minua pyörittävät kuin tuulimyllyä, joka vaihtaa suuntaansa jatkuvasti. Lapsuuden kevättulvia muistan, kun soudettiin rantapellolla, ja kotitien sulaville vesille tehtiin puron uoma, laitettiin siihen pyörimään isän tekemä pieni siipiratas. Mummulan pihamaalla  vedettiin viivoja  savimaahan,  kun päästiin pitkän talven jälkeen taas Ruutua hyppäämään. Silloin kauan sitten kevättuulet olivat lempeät, toivorikkaat, elämän odotusta täynnä. Marjaana 23.4.2024

"Mutta kesä on niin lyhyt," hän sanoi-- "Juuri kun sen huomaa alkaneen, se on jo mennyt ohi." Niin, minä vastasin ja ajattelin: "Niinkuin elämäkin." He olivat laittaneet lasikaton kuistille, että elämä jatkuisi talossa. Kesä kuistilla. Laittaisinko lasi-ikkunat terassille minäkin? Mutta lasikattoa ei tänne enää saa ja yksinäisyys istuu iltaa kynttiläkruununkin alla. Yksinäiset kesäillat ovat pitkiä. Marjaana 26.7.2024