Missyoualways

On edettävä hitaasti Kaikesta on tullut vaikeaa: Kasvojen pesusta, Hampaiden harjaamisesta, Hiusten kampaamisesta, Vaatteiden pukemisesta.  Minä etsin sukkia jalkaan Ja paitaa päälle. En jaksa - minä sanon seinille, jotka minua mykkinä tuijottavat. Uusia päiviä singotaan kuin kuulapyssyn ammuksia minua kohti.  Työt tehdään, illan viimeiset puolen yön jälkeen. Kaikki muu odottaa hoitamista Koko elämän romulaatikko. Likavaatteet ja jumittunut nukkasihti. Talo, joka ei pysy lämpimänä. Laskujen maksaja minä olen. Kuolleet veivät minusta liikaa mukanaan. Marjaana 24.2.2024

Löysin kaapinperältä tekotulppaaneja, haudalta tuotuja. Kuuluvat  elämän kiertokulkuun; haudalle ja haudalta pois. Tekotulppaanit eivät homehdu, kuole, katoa  niin kuin elämä.  Ne ovat surun ulottamattomissa. Tunteettomia.  Mikään ei niitä kosketa. Elämättömän elämän luomuksia. Kauniita, tyhjiä. Ilman elämää. Marjaana 9.2.2024

Tänään on kuoleman päivä.  Kaikki kuolleet osat minussa huutavat sisälläni, ne, jotka elämä vei mukanaan, raastoi minusta, repi irti. Minä vapisen ja tärisen. Rauha niille, jotka täältä lähtivät. En minä halua häiritä ketään. En eläviä, enkä kuolleita. En osaa kaivatakaan enää. Tyhjyys vain huutaa minulle vasten kasvojani, eikä asetu aloillensa. Kyllä, kyllä, minä tyydyn kohtalooni, kunhan kaikki mikä minussa on asettuu taas sisälläni. Elämä riisti ja raastoi. Vei minulta mennessään, jätti karrelle kuolleen maan. Marjaana 16.1.2024

Muuttaako Suru muotoaan? Sitä en tiedä. Ainakin kynttilät vaihtuvat, syttyvät ja sammuvat haudalla. Kuusenoksa valuu lumikuorman alla  maahan saakka. Lyhdyt, kukat, valosarjat uppoavat pyryssä hankeen. Vaikka käsivarteni väsyisivät kantamaan Sinulle  kukkia, lahjoja, kynttilöitä, mieleni ei taivu hyväksymään poissaoloasi. Tallaan suuren sydämen sinulle hankeen. Päivät häviävät jonnekin, vuodet vaihtuvat vuorollaan. Suru pysyy. Aika vain kirkastaa totuuden: Sen mikä on pysyvää. Sen mikä sinun kanssasi katosi. Sen mitä jäi jälkeesi. Miten korvaamaton olet minulle! Ja sen, ettei  rakkaus koskaan katoa. Marjaana 28.1.2024

Pää tyynylle ja kyyneleet alkoivat valua  kuin purot ikävän takaa. Nappisilmää minä katson. Katsetta, joka katosi. Ääntäsi ikävöin. Ehkä joidenkin ihmisten matka täällä On lyhyempi. Perillä aikaisemmin. Kotona. Siirtyvät ajasta toiseen,  Parempaan "Eivät ne halua enää takaisin tänne," sanoi äitini kerran. Sitä mietin. Ikävöin kuitenkin. Sinun poissaolosi on muuttunut osaksi minua. Ikävän värinäksi himmenneiden muistikuvien välähdyksiksi, Flashbackeiksi, jotka jättävät minut sanattomaksi. Tuulen hiljaiseksi ääneksi. Lumihiutaleiksi, jotka hitaasti putoavat  alas taivaalta. Marjaana 4.2. 2024

Työjuhta laskeutuu kuormasta vapaaksi. En osaa tuntea iloa  En vapautusta  En minä osaa olla ilman kuormaani,  vaikka sitä kiroan.  Heinätuppo suussa ei maistu miltään,  mutta pureskelen sitä,  märehtien kuluu aika; Elämä: mitä oli,  mitä piti olla,  mitä ei koskaan ollutkaan.  Seimen edessä  Lapsen katse.  Hän näkee minut:  Kuormajuhdan, aasin,  ilman kantaumuksia, tällaisena: Tyhjänä, kuluneena,  menetyksien runtelemana. Hän katsoo minua kirkkailla silmillään,  on tuonut viestin taivaiden takaa,  sieltä missä ollaan vapaita taakkoista, velvoitteista ja  menneisyyden kahleista.  Ja tallin täyttää iäisyyden armo.  Marjaana 20.12.2023

Kyllä. Se yrittää kukkia komerossa. Likaista ikkunaa vasten,  kesän mentyä jo kauan sitten,  lehdetkin rutistuneet kuiviksi käppyröiksi.  Silti se yrittää vielä. Vielä kerran.  Marjaana 23.12.2023