Missyoualways

Olen viimeinen syysaamu Yöhallan jäljiltä Veteen uponnut rantakaislikko, jään reunustama Korret - jäiseen veteen piirretyt viivat - kurkkivat reunan yli veteen. Tuhat kahdeksansataa kahdeksankymmentäkaksi kortta on kasvanut järvenpohjasta. Maisema upoksissa sumuun. Marjaana 26.10.2022

Luulin että osaan rakastaa,  että minun rakkauteni on täydellinen. Niin minä tukahdutin Sinut suuren rakkauteni alle. Omistavani luulin, en ymmärtänyt että se olikin  korkeakorkoinen  laina. Minulta sait vain häilyväisen minän. Niin vähäksi minusta oli. Ihanan elämän kalvokuva on hajonnut  ja silmissäni lepattavat  sen  riekaleet. Marjaana 22.10.2022

Joinakin päivinä  Suru ylittää ikävänsietokyvyn Ja me kurkotamme  toisiamme kohti.  Minä sytytän sinulle  sinisen kilokynttilän Ja kun katson lyhdyn sisälle Sinä olet sytyttänyt minulle  sinisen kruunukynttilän. Veeralle äiti 21.10 2022

Olen  Tuhoutunut  Hajonnut  Rikkinäinen. Mihin minusta enää olisi tässä elämässä. Ostin uuden ristin haudalle. Kynttiläristin, josta valo tulee läpi. Valon kantajaksi Tappion kentälle. Murskatulle reunat jää ristin Ja valo Marjaana 21.10.2022

En minä tiennyt  että suru on tällainen, että se riisuu ja pukee,  ja riisuu   vielä senkin jälkeen  ja tarjoaa pukuja, joita en halua.  Riisui päältäni ilopuvun,  sen josta väritkin olivat jo lähteneet,  mutta tahrat eivät.  Puki päälleni ilottomuuden vaatteen,  ahtaan, puristavan.  Antoi  harittavan katseen ja  sumuisen maiseman,  jossa on aina eksyksissä.  Marjaana 18.10.2022

Minäkö se päätän mitä tästä kaikesta jää jäljelle. Miten tämä jäi minulle? Miten tuli elämäntehtäväkseni? Päättää mitkä piirrokset askartelut valokuvat muistikirjat lelut pienet tervehdykset paperilappusille kirjoitetut  ja qrocuis-kuvat pahvilaatikkojen kanteen piirretyt, viskataan pois roskapussiin syömättömän puuron sekaan, tai heitetään roskalavan kierrätyskuiluun, pahvinkeräykseen, tai saunanuuniin  palamaan tuhkaksi, tai vedetään kirpputorille roinana jätesäkissä. Elettyjen päivien jälkikuvat verkkokalvoillani  välähtelevät  silmieni reuna-alueilla - Siellä minne ei ole enää lupa katsoa kuin lasiaisen irtouma.  Kun muistoja irroitetaan minusta. Marjaana 9.10.2022

Ajan syyskuun pimeällä valtatiellä  i lman reunamerkintöjä. Silmäni eivät pysty näkemään reunaa missä uusi kiiltävä asfaltti  loppuu ja alkaa pohjaton pimeys,  kuolema. On takerruttava elämään,  pidettävä nyrkkiin puristetuin käsin kiinni  autonratista, Sillä vain se pitää meidät tällä puolella. On yritettävä päästä perille: kotiin, jossa ei asu enää kukaan,  sillä elämä on kannettu sieltä pois   jalat edellä  kylmiöön.  Ventovieraiden saattamana.  Viranomaistyötä. Kotiin, josta tyhjyys aukeaa oven takana. Tuska joka ei sovi ihmisen sisälle. Marjaana 13.9.2022