Missyoualways

Hän voisi olla kävelemässä  hiukset heiluen,  tuo nuori nainen koiran kanssa. Mutta ei hän ole.  Kipu tärähtää sieluni pohjaan hänen jokaisella askeleellaan.  Kesän vihreys  ympäröi minut joka puolelta, Se menee silmistäni sisään  ja   kyyneleet pyrkivät ulos.  Ruumisauto ajaa edelläni lippu tuulessa heiluen ja minä ajan taas  ruumissaatossa.  Marjaana 7.6.2022

Suru sekoittuu aina iloonkin. Ei suurinkaan ilo ole koskaan enää täysin suruton.  Suru on  Lankojen värjääjä, joka upottaa lankansa  seitikin myrkkyveteen.  Zuihitsun runojen kirjoittaja, jonka sivellin  kulkee aina surua kohti.  Akvarellin maalaaja,  jonka  valkoiselle paperille leviää  synkkien sävyjen  mustanpuhuva sekoitus.  Marjaana 9.6.2022

Pitkän yön jälkeen  me heräsimme kevääseen.  Kesäaamu on tullut puutarhaan,  ja nyt me kaksi kaivamme  multapenkkiä ja kannamme kotiin kukkakasseja.  Elämä puhuu meille  suut ja silmät täyteen  kesäntuulta ja kepeää mieltä,  yrttien mosaiikkisia tuoksuja ja kesäkukkien väri-ilottelua.  Vein sinisiä tupsulaventeita  tänä vuonna haudalle. Sama tuuli  pyörittää meidän hiuksia pihalla  ja sinun sinisten tupsulaventeleiden tupsuja haudalla.  Marjaana 4.6.2022

Hän lähettää kuvan Kärsimyskukkamukista. Siskolta peritty. Pidetään tallessa, minä kirjoitan Jos särkyy, säilytetään sirpaleetkin. Niin me teemme. Säilytetään sirpaleetkin. Viimeiset mitä meillä on jäljellä. Marjaana 29.5.2022

Suru kävelee tietä pitkin  suurella joukolla ohittaa yksinäisen penkin ja hiirenkorvalle puhjenneet oksat. Suru istuu tuoliringissä ja vaihtaa paikkaa. Se puhuu monella suulla kivusta ja ikävästä, kertoo eilisestä joka vei mennessään tulevaisuudenkin. Suru seisoo kevätsateessa pihalla ja asettelee kynttilöitä sydämenmuotoon hiekalle. Se laulaa Täällä Pohjantähden alla, koska muuta se ei enää voi. Marjaana 14.5.2022

N eljän ja puolen vuoden jälkeen  minunkin on vaikea muistaa minkälainen sinä olit.  Miten puhuit ja liikuit, mitä sanoit, minkälainen ääni sinulla oli, minkälainen katse, miltä tuoksuit? Minä en sinua unohda,  vaikka elämä  tekee minussa työtään:  Ohentaa eilisen,  hapristaa muistikuvat. Tuska on syövyttänyt  minut kuin happo. Olen paperi polttolasin alla.  Äiti kuolleelle lapselle.  Mutta vaikka en  muistaisikaan enää  mitään,  minä muistan sinut. Olen surussani  jääkauden jälkeinen elämä.  Tuskamassojen ylitse vyörymä. Murskattu kallio ja vajonnut maa.  Olen tuntemattomaan maastoon  paiskattu siirtolohkare  ja syvään uurretut railot  sen pinnassa.  Paikalleen jämähtänyt. Suru minussa sulaa ja jäätyy  pysähtyy ja jatkaa taas matkaansa.  Tekee ylitsepääsemättömän  korkeita salpausselkiä, pohjattomia hiidenkirnuja  ja läpimenemättömiä pirunpeltoja. Marjaana 

Kenties he kohtaavat siellä, Välimaastossa. Täältä lähteneet ja tänne tulevat. Ehkä he lähettävät maailmaantulijan mukana meille terveiset: Rakastakaa tätä lasta Niinkuin rakastitte minua. Niinkuin minäkin lähetin terveisiä täältä poislähdössä olevien rakkaiden mukaan: Kun siellä toisellapuolella tapaatte, kerro, miten paljon rakastan. Kerro, että hän on rakas. Marjaana 2.4.2022