Surua ei saa ajatella, se on lukittava romuhuoneeseen. Vaanikoon minua siellä kaikkien tavaroiden takana. Se on valmiina tarttumaan minuun kiinni laukunkahvoista, lompakosta, selfiekuvista. Olen oppinut väistämään katsettani niistä. Tänään minä näin kahvilan pöydässä sinun näköisen nuoren naisen, enkä saanut katsettani irti. En minä edes pysty ajattelemaan sitä, että olet mennyt. Tämä suru pakkaantuu minuun kuin ahtojäät. Niiden mukana olisi helppoa lähteä täältä. Miten minusta tuntuukin, että olen surunraiteilla, vaikka tämä viikonloppu oli varattu ilolle. Muutama viikko sitten, sisko kysyi minulta, pääsisikö samaan hautaan. Se on kaunein kysymys, mitä minulta on kysytty. Lukuunottamatta kysymyksiä, joita sinä minulle esitit, niitä, joihin en milloinkaan osannut vastata. Marjaana 20.3.2026
