Huhtikuu läikkyy minussa ylitse, kulkee keikutellen läpi kalenterin päivät ja menee menojaan. Liikuttelee jäitä, ahtaen niitä rannalle ennen lähtöään, paiskoo raekuuroja alas pilvistä. Kuka istutti minuun tämän kaipauksen, loputtoman? Kaivata ja odottaa, odottaa ja kaivata, vielä odotuksen jälkeenkin kaivata. Kuka istutti toivon kuin maan alta nousevan keltaisen krookuksen, joka menneiden talvien jälkeenkin jaksaa vielä uskoa elämään? Huhtikuu jäätää yöllä piharapakot, kaataa kaiken minussa nurinpäin, aamut uhkuu kylmää, mutta iltaisin käy kevyin tanssiaskelein puutarhassa. Leikkii valon läiskinä tapetilla, ajaa itseään takaa kuin kissa häntäänsä. Marjaana 1.5.2025