On koottava uusi kuva
Palapelin paloista on koottava uusi kuva hajonneen tilalle. Palat muuttavat paikkaansa epämääräisiksi muodostelmiksi, joista hetkittäin voi kuvitella näkevänsä jotakin, mutta todellisuuden jälkikuvat näkyvät verkkokalvoilla ainoastaan silmät kiinni Loppuunkuluneet palat siirtyvät kohinaksi taustalle, värinsä kadottaneeksi muistokudelmaksi, jonka silmukat lävistävät tämän hetken. Reunoiltaan vääntyneistä paloista tulee päällekkäisiä kerroksia, pintarakenteita, luolia, joissa voi sukeltaa kunhan ei vain mene liian kauas. Tai rantakiviä, kalliota, jolle voi nousta. Ja etuosassa on vain puuttuvien palojen suuri aukkopaikka Kuin lapsuuden hakkuuaukea, jonne istutettiin puuntaimia. Marjaana 15.1.2021