Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2025.

Suruvaahtera on tehnyt tupsuja latvoihinsa

Kuva
  Suruvaahteta on tehnyt tupsuja  latvoihinsa  Ja sillä on pieniä lumipalloja Vuoden alun koristeina oksillaan. Tupsut kaartuvat kauniisti alaspäin --- nöyrtyneinä elämän edessä--  mutta viime kesän oksantyngät sojottavat kukin eri suuntiin, kuka minnekin, kuin sanoakseen että "Elämä on!" Se nostaa tyynenä oksiaan päivän lyhyttä Valonkajoa vasten. Marjaana 12.1.2025

Minun mieleni kulkee Surun Puutarhaan

Kuva
Minun mieleni kulkee  Surun puutarhaan,  hiljaiseen, kuolleeseen, missä tuuli on pysähtynyt kinoksiin,  kukat jäätyneet paikoilleen  ja  perhosten siivet ovat peittyneet lumeen.  Minä kierrän  hankeen poljettua lumisydäntä: Rakkautta, joka jäi eloon ja ikävääni ---  alas painettua kuusenoksaa.  Mutta Surun puutarhaan ei voi jäädä, sieltä on lähdettävä pois,  suunnattava askeleet kohti elämää. On etsittävä puutarhoja, joissa kukat vielä elossa  ja missä voi kuulla,  miten tuuli laulaa  menneisyyden kehtolaulua uusille päiville.  Marjaana 6.1.2024 Loppiaisena  

He kouhkaavat Uutta Vuotta

Kuva
  He kouhkaavat Uutta Vuotta,  ampuvat raketteja taivaalle,  tekevät onnellisen vuoden inventaariota. Oi elämää, Oi onnea Ja kaikkea hyvää! Minä mietin hiljaa niitä, jotka eivät ole enää täällä Tulevia vuosia katsomassa. Uusia vuosia. He elävät menneisyyden maassa, päivissä, jotka jo menivät, auringonnousuissa  ja mailleen painuneissa päivissä,  kalenterin sivuissa, jotka jo revittiin pois. Marjaana 1.1.2025