Missyoualways

Siinä ei enää syödä. Ei vuosiin enää. Tämä olikin vuosien projekti. Suru. Kyllä minä silloin sen tiesin: elämä loppui. Mutta olla elossa näiden vuosienkin jälkeen. Jaksaa nämä päivät ja tämän surun ihmistä suuremman kun silmät kieltäytyvät näkemästä, voima pakenee käsistä ja sydämen tahti muuttuu raskaaksi. Mutta olla elossa vielä, iloitakin välillä. Kiittää elämästä. Nähdä vieläkin hyvää huurteisessa  heinänkorressa, kissantassun lumijäljessä. Marjaana 11.11.2023

Nämä kirjan sivut kirjoitetaan tänään. Huomenna on jo toinen aukeama. Tänä päivänä tarvitaan tämän päivän leivät. Huomenna ne ovat jo homeessa. Mutta minä en osaa kirjoittaa riveille. Minun käsialani tuhriintuu, käteni jättää pelkkiä likatahroja ja vetää suttua jälkeen. Minä pyöritän elämäni likapyykkiä, täytän likaisten astioiden astianpesukonetta, vaikka en voi syödä. Milloin saan syödä leipäni ilman ahdistusta ja kyyneliä? Marjaana 9.11.2023

Jos tyhjyydestä vähennetään vieläkin lisää, mitä jää? Tyhjyys ei vähene, se alkaakin kasvaa; saa uuden dimension. Kun tätä elämää ei voi enää entisillä mitoilla mitata. En tiedä jaksanko tänään sytyttää kynttilää tai käydä haudalla. Antaa toisten kirjoittaa kauniita muistolauseita. Luomet jo turvoksissa, eikä silmiä saa auki, kun tyhjyys koputti ovelle heti aamusta. Rymisteli sisääntullessaan, huusi minulle vasten kasvoja tyhjyyttä, tyhjänpäiväisyyttä, tunnottomuutta. Suljin ajatusteni oven ja työnsin sen pihalle. En voi ajatella mitään, sillä kaikki täällä kiertyy sinuun ja sinun poissaoloosi. Ulkona on kylmä, minä tärisen sisältä. Lyijynraskaana päivänä jaksaa avata vain hernekeittopurkin. Muuhun ei voimani tänään riitä. Marjaana 4 11.2023