Missyoualways

  Suru on yksinäinen huone Suru on yksinäinen huone Sinun jälkeesi jättämä. Tyhjä. Aamun valonkajo kurkistaa nurkkaikkunasta sisälle Käy herättämässä minut, antaa lupauksen päivästä. Ilon heijastuksen, projektion, valhekuvan onnellisesta päivästä. Illan valo on todempi. Kelmeämpi. Se pakenee toisesta ikkunasta. Sulkee verhot pyykkipojalla, ettei kukaan vain näe sisään. Tähän pimeyteen. Marjaana 3.4.2022

Sadat vuodet ovat pyyhkineet yli tätä surun maastoa. Kiviaita reunustaa surun sisälle ja rajaa ulos. Mikä määrä itkua ja nieltyjä kyyneleitä. Aidan tuolla puolen kaikki on toisin. Askeleet hitaat ja raskaat, Kadonneet sanat. On vain selittämättömyys. Surun Salpalinja. Jäljellä kylmät kivet, joiden on kestettävä vuosisatojen suru. Hautakiviin kaiverrettu ihmisen häviävä muisto Ja maan alla kuolleiden lepo. Huokaukset jäävät tyhjinä ilmaan. Mutta ne kaikki on luvattu kuulla ja vastaanottaa. Kyyneleetkin talletettu taivaassa. Tänään minä kuljen surun tällä puolella ja katson tuulenpesiä puun latvassa. Surusta ei osaa oikein mitään sanoa. Se sotkee koko elämän. Pyörittää tuulenpesiksi risteilevät ajatukset. Ei siitä tiedä minne menee ja milloin taas palaa. Marjaana 2.4. 2022