Syyskuun ensimmäinen
1.11.2019 Syyskuun ensimmäinen. Kaikki entiset vuodet päättyivät eikä uutta enää tullut. Sinun mukanasi lähtivät värit, linnunlaulu loppui, alkoi vaahteran loputon itku ikkunan takana. Oli ensimmäinen syksy. Alkoi minun elämäni uusi vuodenkierto; haudalle ja haudalta pois. Kuulinko silloin ensimmäisen kerran, kun kuolinkelloja soitettiin pimeällä hautausmaalla ja ensimmäiset kynttilät syttyivät hautapaikallesi. Otinko ensimmäiset askeleeni silloin kun saattelin sinua arkussasi haudalle. Näinkö silloin vasta ensimmäisen kerran, kun olit jättänyt siivenkuvan minulle ikkunaan? Veeralle äiti 1.11.2019