Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2022.

Surun käsikirjoitus

Kuva
Surun käsikirjoituskin on valmiiksi kirjoitettu. Ne tietävät, ettei haudalla pidä käydä enää viidentenä kesänä. Ja varsinkin sen, mitä surussa pitää ajatella ja mistä ei saa puhua. Saako viidentenä kesänä vielä muistaa ja itkeä? Kaivata kotiin? On salattava kaikki mikä sinun lähtiessäsi katosi. Menetyksen koko kuva, joka piirtyy jokaisena päivänä uudelleen tahtoi tai ei. Tulevien päivien suuri tyhjyys. Hiljaisuus. Marjaana 29.6.2022

Mitä hän sanoisi

Kuva
"Mitä hän sanoisi sinulle tänään?" hän kysyy, "kirjoita paperille yksi lause. " Koko ajatus ravistelee minua. Olen maanjäristys  ja mannerten väliset laatat natisevat. Kiidän ajatusten kiertoradalla syöksyvauhtia sinkoilevien kivun kipinöiden seassa. Mitä hän sanoisi minulle tänään taivaan takaa. Silmiin nousevat kyyneleet jostakin syvältä kyynelten jääkylmästä pohjavedestä. Ikävän virta hukuttaa. Marjaana 13.6.2022

Hän voisi olla

Kuva
Hän voisi olla kävelemässä  hiukset heiluen,  tuo nuori nainen koiran kanssa. Mutta ei hän ole.  Kipu tärähtää sieluni pohjaan hänen jokaisella askeleellaan.  Kesän vihreys  ympäröi minut joka puolelta, Se menee silmistäni sisään  ja   kyyneleet pyrkivät ulos.  Ruumisauto ajaa edelläni lippu tuulessa heiluen ja minä ajan taas  ruumissaatossa.  Marjaana 7.6.2022

Suru sekoittuu iloonkin

Kuva
Suru sekoittuu aina iloonkin. Ei suurinkaan ilo ole koskaan enää täysin suruton.  Suru on  Lankojen värjääjä, joka upottaa lankansa  seitikin myrkkyveteen.  Zuihitsun runojen kirjoittaja, jonka sivellin  kulkee aina surua kohti.  Akvarellin maalaaja,  jonka  valkoiselle paperille leviää  synkkien sävyjen  mustanpuhuva sekoitus.  Marjaana 9.6.2022

Pitkän yön jälkeen

Pitkän yön jälkeen  me heräsimme kevääseen.  Kesäaamu on tullut puutarhaan,  ja nyt me kaksi kaivamme  multapenkkiä ja kannamme kotiin kukkakasseja.  Elämä puhuu meille  suut ja silmät täyteen  kesäntuulta ja kepeää mieltä,  yrttien mosaiikkisia tuoksuja ja kesäkukkien väri-ilottelua.  Vein sinisiä tupsulaventeita  tänä vuonna haudalle. Sama tuuli  pyörittää meidän hiuksia pihalla  ja sinun sinisten tupsulaventeleiden tupsuja haudalla.  Marjaana 4.6.2022